No jopas on taas kaikenlaista meneillään. Ja samaan aikaan taas ei oikeastaan yhtään mitään. Päivät tuntuvat soljuvan läpi tällä hetkellä lähinnä todella kovassa väsymyksessä ja ihan itsestään. Eilistä lukuunottamatta olen nukkunut päiväunet viimeisen kahden viikon aikana varmasti lähes joka ikinen päivä, niin poikki olen ollut. Voimattomuus on ollut siis isosti läsnä ja tämä jatkuva kipuilu ja päällä olevat terveyshuolet heijastuvat vähitellen myös henkiseen jaksamiseen, vaikka kovasti yritän yhä posin kautta ajatellakin. Minua ei ole näkynyt oikeastaan viime viikkoina paljon missään, olen käynyt hoitamassa vaan ne kaikista pakollisimmat menot ja ollut muuten ihan vaan kotona. Toissa viikolla kyllä pyörähdin BSB-bileissä ja bloggaajien pikkujouluissa, molemmissa ihan selvinpäin ja jo puolen yön aikaan kotiin palaten, mutta tänne blogiin asti en ole jaksanut tulla raportoimaan vielä kummastakaan. Viime viikon taas eilistä sunnuntaityöpäivää Helsingissä lukuunottamatta tuli oltua ihan vaan kotona. Kävin viime viikolla myös maanantaina siellä magneettikuvassa Jorvissa (kerron magneetin tuloksista lisää, kun saan ensin itse jotain selkoa asiaan) ja perjantaina Veikkolan terveysasemalla verikokeissa (näiden tulokset eivät ole vielä tulleet, jänskättää vähän onko maksa-arvot huonontuneet entisestään). Niin ja anoppi ja appiukko kävivät meillä syömässä torstaina. Onhan siinä jo ihan tarpeeksi ohjelmaa yhdelle viikolle, eikö! Tosiasiassa olen joutunut oikein tsemppaamaan, että jaksan tällä hetkellä tätäkään vertaa. Nimittäin jopa lähikauppaan lähteminen on tuntunut viime viikkoina liian työläältä.
Onneksi tämän vuoden työjutut ovat jo kirkkaasti voiton puolella, sillä joulukuu näyttää jatkuvan samanlaisissa merkeissä näiden terveysseikkojen osalta. Tämän viikon keskiviikkona ja lauantaina ohjelmassa on taas Helsinki-työpäivät ja torstaina mikäpä muu kuin Jorvi-reissu. Tapaan torstaina siis hoitajan sekä anestesialääkärin ja ehkä tiedän taas toivottavasti tuon sappihoitoni jatkosta hippasen lisää. Mikäli tuota Omakantaa tosin on uskominen niin näitä lääkärissä ramppailuja on luvassa myös joulukuun puolella ihan kiitettävästi, joten ei kannata ihmetellä, jos minusta ei vaan yksinkertaisesti kuulu. Jotenkin näissä terveysongelmissa on ollut sulattelemista omalla kohdallani enemmän kuin mitä osasin etukäteen edes aavistaa ja olen ollut ihan valehtelematta aivan loppu tähän jatkuvaan kipeilyyn ja myöskin siitä joka käänteessä keskustelemiseen (vaikka toisaalta taas kaikki vertaistuki on ollut myös aivan älyttömän tärkeää ja voimaannuttavaa). Jotenkin sitä vaan haluaisi, että kaikki olisi jo vähitellen ohi ja voisi jatkaa ”normaalisti” elämää. Onhan tässä jo yli kaksi kuukautta näiden sappikivistä johtuvien olojen kanssa rimpuiltu, eli tämäkin vaihe kuulunee asiaan. Tsemppiä ja virtuaalihalit siis sinulle, mikäli siellä puolen ruutua painit terveyteen liittyvien haasteiden kanssa, ei ole kyllä helppoa ei.
Ps. Toiseksi alimmaisessa kuvassa näette tyytyväisen mopsin, joka on herkutellut juuri salaa popparikulhoon jääneet siemet ihan viimeistä maissinjyvää myöten…. 😆
