Lensin lauantaina häiden jälkeen 23.50 lähtevällä lennolla Ouluun. Äitini oli minua vastassa yhden aikaan yöllä lentokentällä ja hurautettiin yöksi Oulun Edeniin. Aamulla herätyskello soi jo vaille seitsemän, oltiin aamiaisella jo puoli kahdeksalta (terkkuja sinulle, joka tulit kiittämään blogista!) ja kasilta lähdettiin jo ajamaan kohti Keminmaata. Koko matkan päätarkoitus oli siis juhlia kummityttöni ripille pääsyä ja juhlissa vierähtikin käytännössä lähes koko päivä.
Illalla ajeltiin takaisin Ouluun Ideaparkin kautta, jossa meillä oli tunti aikaa ostoksille. Pyörähdin mm. Zizzissä (terkut sinnekin!) ihastelemassa uutuuksia, mutta mitään ei tällä kertaa ostoskoriin tarttunut. Loppuilta menikin Edenin altaissa köllötellessä ja maanantaina saatiin nukkua onneksi pitkään. Aamupäivästä napattiin myös asukuvia tuulisella Nallikarin rannalla ja loppupäivä maanantaista oli pyhitetty Oulussa pyörimiselle, niinpä suunnattiin keskustaan ja kierreltiin kävellen ympäriinsä. Oli tietysti pakko ottaa myös pakollinen turistikuva toripolliisin kainalossa. Käytiin kahvilla Pannukakkutalossa ja vedettiin äidin kanssa puoliksi tajuttoman hyvä valkosuklaa-vadelmapannukakku. Vielä ennen lennolle lähtöä pistäydyttiin useampaan otteeseen suositellussa Roosterissa salaateilla. Oli muuten todella hyvä vuohenjuustosalaatti! Hieman jäi kieltämättä kaivelemaan ne paikan burgerit, joita on kovasti hehkuteltu, no ensi kerralla sitten! Että semmonen pikapyrähdys Oulussa tällä kertaa!