KOTIBRUNSSI

☀️ Bloggaaja kesälomailee, postaus on ajastettu!

RA-KAS-TAN brunsseja ja ehkä jopa enemmän kunnon kotibrunsseja ystävien kanssa, kun saa kaikessa rauhassa istua pöydän ääressä jorisemassa tunnin jos toisenkin. Järjestetäänkin aina tilaisuuden tullen kotibrunssi ja kun sisko miehineen kyseli viikonlopun menemisiämme muistin, että he olivat luvanneet jo joku aika sitten tehdä vuorostaan meille kotibrunssin. Tuore kihlapari tarttui haasteeseen ja lauantaina puolen päivän aikaan päästiin istahtamaan Matin kanssa valmiiseen pöytään. Tarjolla tällä kertaa oli munakasta erilaisilla täytteillä, granolaa ja maustamatonta jugurttia tuoreilla marjoilla ja hedelmillä, kroisantteja, kookosminttusmoothieta ja jälkkäriksi vielä lettuja nutellalla ja marjoilla. Oli muuten todella herkullisia ja nälkä lähti tällä setillä hyvinkin!

MEILLÄ KOTIBRUNSSILLA TARJOLLA ON USEIN JOTAIN SEURAAVISTA:

• Pannareita tai lettuja
• Erilaisia jugurtteja ja/tai rahkoja
• Kroisantteja (joko valmiina ostettuja, tai siitä ”tölkistä” paistettuja)
• Erilaisia juustoja
• Munakasta tai keitettyjä tai paistettuja munia
• Hedelmiä pilkottuna tai hedelmäsalaattia
• Pekonia
• Puuroa
• Granolaa
• Erilaisia mehuja
• Leipää, yleensä useampaa erilaista
• Kahvia tai erikoiskahveja kapselikoneesta
• Erilaisia marjoja (mieluiten tuoreita)
• Kurkkua, tomaattia ja muita kasviksia
• Erilaisia levitteitä (esim. tuorejuustoa, hummusta tms.)
• Smoothieta
• Nakkeja
• Hilloja (vakiona esim. viikunahillo juustojen kanssa)
• Salaatteja
• Kinkkua, kalkkunaa tms. leivän päällistä
• Pähkinöitä
• Lohta

Villi veikkaukseni on, että Berliinissä on parhaillaan päästy nautiskelemaan myös aamiaislautanen (tai brunssi) jos toinenkin… NAMS! ☕️

9+