Eilen meillä tuli täyteen vuosi kihloissa. Tuntuu hullulta, että vuosi sitten minua kosittiin ja tässä sitä nyt ollaan naimisissa ihan muina vaimoina. Päädyttiin juhlistamaan kihlajaisvuosipäivää mm. menemällä hotelliin yöksi ja eilinen päivä piti sisällään muitakin kivoja aktiviteetteja.
Vietiin koirat jo aamupäivästä siskoni ja hänen miehensä luo hoitoon ja siskon mies oli ideoinut meille brunssin, joka päästiin nautiskelemaan. Samalla suoritettiin myös hääkakkutasting ja löydettiin yksimielisesti lemppari.
Brunssilta matka jatkui Viisi Penniä-ravintolaan, jossa piti maistaa Edumania-olutta, mutta tavara olikin edellisenä yönä loppunut hanasta, eli se siitä.
Seuraavaksi hypättiin sporaan ja suunnattiin sateessa Suvilahteen.
Käytiin tsekkaamassa Make Your Mark-galleriassa Petoksen ja Zellon taidenäyttely.
Koska vettä tuli kaatamalla, jäätiin pitämään sadetta hetkeksi viereiseen Stadin Panimobaariin.
Suvilahdessa oli tivoli ja vitsi että olisin halunnut pelata näitä kourakolikkopelejä, mutta eipä tietenkään ollut mukana kolikon kolikkoa.
Siellä minä Suvilahden graffitiaidalla hengailen.
Tivoli oli lähes tyhjä.
Seuraava etappi oli Kaisaniemessä sijaitseva Sori Brewing, jossa käytiin piipahtamassa. Minä otin vadelmaoluen ja oli kyllä hyvä.
Serious beer for not so serious people.
Nauratti tämä vessan peilin tarra, joten oli pakko ottaa kuva.
Eilen oli kyllä niin erikoinen keli, välillä tuli vettä ihan kaatamalla, vaikka samaan aikaan aurinko paistoi. Tässä taas aurinkoinen hetki.
Olin saanut joskus alkuvuodesta blogin kautta lahjakortin Friends&BRGRS-ravintolaan, joten pistäydyttiin hakemassa vähän evästä matkaan. Burgerit tuolla on kyllä aina olleet aivan loistavia ja paikasta tulee paljon mieleen Jenkkisuosikkimme Shake Shack!
Testasin ekan kerran myös paikan omaa limonadia, oli oikein hyvää!
Kun oltiin saatu ateriat matkaan, pistäydyttiin vielä Pien-myymälässä hakemassa pari olutta ja Starbucksilla noutamassa mukaan minulle myös pumpkin spice latte, jota olin himoinnut jo koko viikon. Ei varmaan yllätä, että matkalla hotellille kastuttiin aivan läpimäriksi, vaikka pysähdyttiin välillä pitämään sadetta ja pussailemaan Ruttopuistoon katoksen alle. 💕 Yövyttiin siis Sokos Hotel Albertissa Punavuoressa, jonne oltiin ostettu keväällä Finnair-pisteillä lahjis, joka oli voimassa enää tämän kuun loppuun, mutta jota ei ehdittykään kesällä missään välissä käyttämään. No tämä viikonloppu oli enemmän kuin hyvä hotelliyöpymiselle.
Tässä vielä ne Friends&BRGRSin pöperöt. Matilla oli Classic Brgr tuplana, minulla normaali Classic Brgr ja lisäksi molemmilla ranskalaiset ja dippeinä aioli, chipotle ja chilicreme, joka oli muuten aivan älyttömän hyvä! Ai että mikä kokonaisuus!
Pumpkin Spice Latte, sinua olikin jo ikävä!
Aterioinnin jälkeen otettiin reilun parin tunnin päiväunet ja loppuilta vietettiin Paratiisi Hotelli Norjan parissa, kunnes paineltiin suihkun kautta unille.
Siellä hyvät yöunet ja hotelliaamiaisen alle saanut tyyppi matkalla Forumin Hintasirkuksen kautta sporalle. Tuntui ihan kuin olisi ollut ulkomailla, eikä puolen tunnin ajomatkan päässä Helsingissä!
Koissut ja minä vielä tänään hoitopaikassa. Kaikki oli mennyt onneksi ihan tosi hyvin ja molemmat ovat tervetulleita toistekin.
Olipa oikein kiva kihlajaisvuosipäivä, yksi hyvä syy juhlia vähän lisää tätä elämää! 😉
Friends&BRGRS-ruoat blogin kautta saatu.