OOTD – KEVÄISTÄ PINKKIÄ

Korvikset – Earrings RIEMUpuoti // Takki – Jacket Zizzi (L) // Tunika – Tunic Lindex (XXL) // Farkut – Jeans Zizzi (50) // Sneakers New Balance (US9)

Eipä ole taas hetkeen näkynyt täällä blogissa minusta näitä ihan perusasukuvia! Veikkaan tosin tilanteen muuttuvan taas tämän kevään myötä, kun kuvaaminen onnistuu iltapäivä neljän jälkeenkin ja pukeutumisinspiskin on taas talven väistyttyä löytynyt. En ole hetkeen erityisemmin hankkinut uusia vaatekappaleita (paitsi tänään KappAhlista yhdet housut reilun viikon päästä koittavaa Turkin reissua varten ja parit vaatekappaleet Zizzistä lahjakortilla), mutta blogin kautta olen kyllä saanut vaatepaketin jos toisenkin. Sain hetki sitten Zizziltä Tanskasta yllärinä ison paketin, joka piti sisällään monta vaatekappaletta, mm. tuon kuvissa näkyvän vaaleanpunaisen farkkutakin ja nuo lahkeista ja polvista rikotut Amy Farkut. Molemmat olivat minulle aivan täydellisen kokoiset ja herättivät riemunkiljahduksia pakettia purkaessani. Oli nimittäin osattu valita just eikä melkein minun tyyliset tuotteet pakettiin mukaan. Tuo ihana takki onkin päässyt jo näinä lämpiminä päivinä päälle muutaman kerran (kerran myös ”sisätakkina” kevyttoppiksen alla) ja myös farkut ovat käsittämättömän hyvät ja miellyttävät jalassa. Farkut ottavat myös kantaa, sillä niissä lukee takataskun yläpuolella ’love not war’. Povaan sekä takille, että farkuille runsaasti käyttökertoja kevään mittaan!

Myös asussa näkyvät kengät ovat uudet ja saatu New Balancelta. Noita sukkamallisia sneakereitahan on viime vuosina näkynyt useammallakin merkillä ja tämä Fresh Foam Lazr Sport -malli on New Balancen vastaus tähän trendiin. Kengissä on siis laserleikattu pohja ja nämä sopivat myös esimerkiksi juoksuun. Ovat jalassa kyllä aivan käsittämättömän mukavat, kuin sukat ja myös tosi tyylikkään näköiset. Sopivat siis minusta tähän asukokonaisuuteen oikein hyvin. Tämä asu päällä tulikin pyörittyä yhtenä iltana Sellossa tuhlaamassa lahjakorttia Zizzissä ja tulipa lisäksi hankittua lahjat äitienpäiväksi sekä ostettua muistikorttia, kattolamppua ja muuta tarpeellista Clas Ohlsonilta. Saatiin jopa asennettua äsken ostamamme kattolamppu vaatehuoneeseen, joka on kaipaillut vähän vahvempaa valaistusta surkean valaisimen tilalle jo parin vuoden ajan. Ei siis mikään täysin toimeton sunnuntai tänään ja kohta vielä koiralenkille ja saunaan! Mukavaa viikon alkua murmelit! 🙂

Korvikset, takki, farkut ja kengät blogin kautta saatu. Kiitos! 😘

12+