KIINNOSTAA JUURI NYT – HUHTIKUU

 

🌸 AURINKO

On ollut niin hurjan ihanaa tämä valoisuus! Ja aurinko ylipäätään. Toivottavasti aurinkopäiviä riittää huhtikuussa samaan malliin, mitä maaliskuussa. Vähän (tai oikeastaan aika paljon) kyllä kiinnostelisi myös viikon löhöloma jossain lämmössä ja auringossa melko piakkoin…

 

🌸 KESÄN SUUNNITTELU

Meillä on kesälle jo muutamakin tärkeä päivämäärä lyöty lukkoon (kuten vielä hieman panostustani vaativat siskon häät ja se jokavuotinen Berliinin reissu elokuun alussa, johon on jo ostettu lennot, wuhuu), mutta vielä olisi erinäisiä ajatuksen tasolla olevia kesäsuunnitelmia, jotka odottelevat joko toteutumistaan, tai siirtymistä parempaan ajankohtaan. Kieltämättä kesä tuntuu tällä hetkellä hieman kaukaiselta ajatukselta, mutta toivottavasti hyvää kannattaa odottaa!

 

🌸 ELOKUVAT

Olen nauttinut viime aikoina kunnon pitkistä elokuvista todella pitkästä aikaa. Lähi menneisyydessä on tullut käytyä parikin kertaa leffassa ja minulla on mielessä monta leffaa jotka haluaisin nähdä. Otettiin C-Moresta ilmainen kokeilukuukausi ja sielläkin on tarjolla useampia leffoja, joita on pitänyt jo aikaa sitten katsoa, muttei ole vaan tullut katsottua.

 

🌸 ORANSSI ERITYISESTI VAATTEISSA

Selailin eilen ihan vaan vähän ASOSin, F21:n ja Boohoon uikkaritarjontaa (jos sinne lomalle vaikka päätyykin) ja samalla vilkaisin myös muuta plussapuolta, josta kaikista eniten kiinnostivat, verkkokalvolle hyppäsivät ja mieleeni jäivät oranssit vaatekappaleet! Eräs mekko jäi erityisesti kummittelemaan, vaikka en todellakaan tarvitsisi tällä hetkellä yhtään mekkoa (paitsi ehkä maximittaisena…). Myös oranssin yhdistäminen pinkkiin puhuttelee minua tällä hetkellä kovasti!

 

 🌸 HUULIKIILLOT

Nyt on elämässä meneillään se hetki, kun mieluummin sipaisen huulille huulikiiltoa kuin huulipunaa. Monta vuottahan huulikiillot olivat itselläni todella vähällä käytöllä, joten ne tuntuvat tällä hetkellä todella freesiltä valinnalta! Ahh!

 

🌸 INSTAGRAM STORIES 

Olen pitkän aikaa päivitellyt Instastooriani vain reissuilta, mutta nyt postaillut stooriin välillä ihan vaan palasia perus arjestakin. Jotenkin minusta Instastooriesia on tällä hetkellä niin paljon kivempi päivittää (kuin myös katsoa) kuin Instagramia ja oma Instatilini päivittyykin sen vuoksi tällä hetkellä to-del-la verkkaisesti…

 

🌸 PAKSUT KULMAKARVAT

Olen kasvattanut tarkoituksella omista kulmakarvoistani vähän tuuheampia, sillä tällä hetkellä minua viehättävät meikissä erityisesti paksummat ja tuuheat kulmat. Tuo kasvattaminen on muuten todella tuskaa, kun tuntuu, että niitä hajakarvoja kasvaa juuri siellä missä ei pitäisi.

 

🌸 SIIVOAMINEN

Siivousvimma on edelleen valloillaan tässä taloudessa ja läpi on käyty siivouskomero (jonne Matti teki töissä lisähyllyjä), työhuone ja vaatehuone (sekin kaipailisi ainakin yhden lisähyllyn). Perjantaina meinaan vielä tehdä vaatehuoneen osalta viimeisen täsmäiskun lauantain plussakirppistä varten. Täällä on siis kuurattu kotia kevätkuntoon oikein urakalla, mutta vielä olisi tekemistä!

 

2+

KIINNOSTAA JUURI NYT – HELMIKUU

OLYMPIALAISET

Olen tuijottanut olympialaisia tässä kuussa aivan ennätysmäärän ja tälläkin hetkellä tv pauhaa kisoja tuossa taustalla. Mikäpäs tässä koneella hommia tehdessä, kun voi samalla jännittää suomalaisten urheilijoiden mitalijahtia. Eilen telkkari jopa sammui itsestään, koska sama kanava oli ollut senverran monta tuntia putkeen päällä, heh.

TALVIURHEILULAJIT

Olympialaisilla saattaa olla osuutta asiaan, mutta odotan jo innolla, että saan napattua loppukuusta luistimet mukaan Savosta ja pääsisin luistelemaan täällä Veikkolassakin, jossa on tällä hetkellä luistinradat kunnossa. En ole siis päässyt yrityksistä huolimatta vielä edes hiihtämään (käytiin toissa viikonloppuna kyllä kävelemässä jäällä, mutta navakan tuulen takia jäi sukset kotiin), joten näinköhän tuo luistelukin jää haaveeksi, mutta ainakin välineurheilijana olen melko pätevä…

TUOREPUURO

Minulle muotoutuu aina joku tietty aamupalasuosikki, jolla mennään jonkun aikaa putkeen ja tällä hetkellä se on tuorepuuro. Bongasin Myllärin tuorepuuromixejä Lidlistä joku aika sitten ja nyt on menty tuorepuuropainotteisella aamiaisella jo muutama viikko. Pyöräytän puurot minulle ja Matille valmistumaan edellisenä iltana ja suosikkini noista kahdesta mausta on mustikka-vadelma. Tuorepuuropussin joukkoon olen yleensä laittanut puolikkaan purkin rahkaa (toisen puolikkaan Matille), marjoja tai banaania, kourallisen cashewpähkinöitä, lorauksen omenamehua ja joskus myös kaakaonibsejä, jolloin puuroon saa suklaisen vivahteen. Namskis!

TUMMAT HIUKSET

Muutama täältä kotoa kodinhoitohuoneen kaapista löytyvä hiusväripaketti on kuumotellut minua jo hetken  ja meinasin jo laittaa siskon viime sunnuntaina värjäyspuuhiin. Näinköhän sitä olisi taas aika laittaa hiukset pitkästä aikaa kokonaan tummaksi? Ehkäpä kokeilen…

SISUSTAMINEN

Jostain syystä kevään lähestyessä alkaa minulla olemaan aina hirvittävä vimma sisustaa kotia. Ikean ostoslistassa alkaa olla jo mittaa, pitäisi vain päästä vielä tuohon 15 km päähän Espoon Ikeaan shoppailemaan. Lisäksi hankinnassa kotiin olisi muualta kuin Ikeasta ne pari Artekin tuolia, se eteisen matto jne.

KEVÄTPUKEUTUMINEN

Minulla on ollut tässä jonkunlainen suvantovaihe pukeutumisen suhteen, eikä kevätmuoti tai muutenkaan vaatteet ole erityisemmin viime aikoina kiinnostaneet. Eilen yllätin itseni tutkimasta pitkästä aikaa verkkokauppojen kevättarjontaa ja pukeutumisinnostus tuntuu nostavan taas vähitellen päätään.

MINNI

Minulla on kova ikävä ”Minniä”, eli veljeni tyttöä, jonka olen nähnyt siis viimeksi livenä tyypin omissa ristiäisissä joulukuussa. Onneksi äiti pitää huolta viikottaisista lähes päivittäisistä kuvista ja videoista, joita Whatsapp-keskustelumme on pullollaan. Reilun viikon päästä pääsen Savoon viettämään aikaa tuon kohta jo neljän kuukauden ikäisen täditettävän kanssa. En malta odottaa!

ZADAA

Keräilin taas kasan myytäviä kamoja, jotka pitäisi naputella Zadaa-appiin myyntiin. Jospa sitä viikonloppuna ehtisi tuotteita satsin kuvailemaan! Koodilla MP1894 saat 5€ alennusta ensimmäisestä Zadaa-ostoksesta.

TUKHOLMA

Ensi viikolla Tukholmaan! Viimeksihän Tukholmassa tuli käytyä lokakuussa ja on kyllä kiva päästä pistäytymään kaupunkiin uudestaan näinkin pian.

5+