Makumatkailin Kauppakeskus Forumissa muutama viikko sitten Latinalaisessa Amerikassa ja tällä kertaa suunnataan itään, tarkemmin ottaen Vietnamiin ja viime viikolla Forumissa ovensa avanneeseen Ônamiin, jonka vietnamilaiset pöperöt ovat tuttuja mm. Streat Helsinki-tapahtumista. Ônamin ruokakonseptin ideana on tarjota asiakkailleen vietnamilaista kevyttä ja terveellistä katuruokaa ja ruokalistalta löytyykin mm. raikkaita kesärullia, salaatteja ja keittoja.
Pistäydyin lounaalla torstaina Ônamissa ja päädyin maistamaan sekä kesärullia (tofu- ja katkarapu-täytteellä) sekä Pho-keittoa (tofulla ja sienillä). Erityisen herkullisia olivat kesärullat ja etenkin niihin paikanpäällä tehdyt kastikkeet (erityisesti se pähkinäinen kastike), eikä tuo keittokaan näiden rinnalla pahasti kakkoseksi kyllä jäänyt. Keitosta riitti mainiosti jaettavaksi kahdelle, sen verran isosta kulhosta oli kyse (pyydä rohkeasti ylimääräinen lautanen tarjoilijalta) ja kesärullista riittää niistäkin tarvittaessa useammalle syöjälle. Voisin hyvinkin kuvitella, että seuraavan kerran menisin paikalle isommalla porukalla, tilattaisiin noita vietnamilaisia riisipaperirullia kaikissa eri mauissa ja maisteltaisiin menemään. Seitsemällä eurolla saa nimittäin valita kahta eri makua, yhteensä neljä rullaa.
Erityiskiitosta ravintolalle kekseliäästä sisustuksesta ja yhtenäisestä ilmeestä. Osa ravintolan pöydistä on mm. tehty liiketilan entisistä lattioista ja komistaapa yhtä seinää Hesarissakin nähty valokuvatapetti. Miljöö tuo mieleen kieltämättä aidot idän katukeittiöt ja vaikka en Vietnamissa ole (vielä) vieraillutkaan, uskoisin, että Ônamissa pääsee ainakin melko lähelle autenttista vietnamilaista meininkiä. Suosittelen Ônamia erityisesti akuuttiin Aasia-kaipuuseen ja ennustan, että ravintolasta tulee etenkin trendikäs lounaspaikka (lounaslista tulossa myös nettiin) kaikille terveellisen ja maistuvan katuruoan ystäville!
Ônam (Facebook)
Kauppakeskus Forum
Mannerheimintie 20, katutaso
ma-pe 11-21
la-su 12-18