SHEET MASK SATURDAY – PRETTY ANIMALZ BY MASQUEBAR POLAR BEAR

Matti lähti tänään aamulla poikien reissulle Tallinnaan ja minä olen pitänyt täällä kotona koirien kanssa hemmottelulauantain. Koirilta leikattiin kynnet (ei etenkään Jykän lempparipuuhaa), putsattiin perusteellisesti kummankin korvat ja nenävekit, sekä harjattiin molemmat oikein kunnolla (karvanlähtöaika on taas käsillä, jee…). Koirien puunauksen lisäksi olen hemmotellut hieman itseänikin, nimittäin Sheet Mask Saturdayn kunniaksi testasin taas yhden kangasnaamion. Tilasin toissaviikolla ASOSilta alesta pari Nike Plussan collegepukua ja nappasin pakettiin mukaan samalla myös pari kangasnaamiota. En vaan voinut vastustaa tätä söpöä Pretty Animalzin ravitsevaa jääkarhunaamiota, kun se oli tarjouksessa 2£ hintaan.

Pretty Animalzin hauskat eläinkuosiset kangasnaamiot ovat minulle jo ennestään tuttuja, viimeksi jouluna toin minulle ja siskolleni Floridasta saman merkin poro- ja pingviinikangasnaamiot (näitä myytiin mm. Targetissa) ja nämä ne vaan aina jaksaa huvittaa. Jotain näiden eläinnaamioiden yleisyydestä meidän taloudessa kuitenkin kertoo se, että koirat eivät jaksa enää välittää, vaikka pyörisin täällä sen parisenkymmentä minuuttia jääkarhuna tai muuna eläimenä, toista se oli ekoilla kerroilla kun naamioista syntyi aina pienimuotoinen show. 🐷 🐻 🐼 🐯 🐵

Pretty Animal by MasqueBAR-merkki on myöskin Etelä-Koreasta ja tämä ravitseva kangasnaamio sisältää mm. itämaisesta lääketieteestä tuttua kuusaman kukkaa, kurkumaa ja greippiä. Kasvoilla tämä naamio tuntuu tosi ravitsevalta ja hoitoseerumia on naamiossa suuri määrä. Iho tuntuu kasvonaamion jälkeen hyvin hoidetulta, muttei yhtään tahmaiselta tai muuten epämiellyttävältä. Suosittelen naamiota oikein lämpimästi etenkin lapsenmielisille osaksi ihonhoitorutiina tai muuten vaan hemmotteluun! Näitä erilaisia Pretty Animalz-sheet maskeja saa Suomesta n. 4-5€ hintaan näköjään mm. Olet kaunis.fi-verkkokaupasta ja Hehku-myymälöistä.

💛 💛 💛 💛 💛

1+

SHEET MASK SATURDAY – KOCOSTAR HAND MOISTURE PACK

Jos viime viikolla jouduin ikäväkseni toteamaan Kocostarin Foot Moisture Packin tehottomaksi omille kuiville korppujaloilleni, niin ilokseni voin tällä viikolla ilmoittaa, että tämä saman merkin Hand Moisture Mask puolestaan toimi kuiville käsilleni! Käteni ovat oireilleet tänä talvena pakkasista todella pahasti ja ahkerasta rasvaamisesta huolimatta käsieni iho on ollut toisinaan jopa todella kivuliailla verta vuotavilla haavoilla. Olen joutunut pahimpina päivinä rasvaamaan käsiä aivan jokaisen käsienpesun jälkeen ja jättämään mm. sormukset kokonaan pois, koska iho on kirjaimellisesti kuoriutunut niiden alta pois.

Tällä viikolla hemmottelin siis käsieni ihoa näillä naamiohanskoilla ja ohjeistetun 20 minuutin vaikutusajasta huolimatta pidin hanskoja käsissäni reilun puolituntisen. Vaikka voide ei tässäkään ollut sitä paksuinta mahdollista, auttoi tämä selvästi käsien kuntoon ja riitti kosteuttamaan perusteellisesti kuivat käteni ja onnistuin samalla tällä viikolla parantamaan myös sormieni haavaumat. Pikaisella vilkaisulla jalka- ja käsinaamion INCI vaikutti melko identtiseltä, joten koska jaloissa iho on paikoittellen huomattavasti paksumpaa kuin käsissä, selittää se tehokkaamman vaikutuksen tämän käsinaamion osalta. Jalkanaamio kaipailisi siis ainakin omalla kohdallani huomattavasti tehokkaammat aineet toimiakseen. Pakko vielä todeta, että tykkäsin tosi paljon tämän käsivoiteen tuoksusta ja muutenkin naamion käytettävyydestä. Hanskat kädessä pystyi näpyttelemään normaalisti myös kosketusnäytöllistä puhelinta, eli tämän käyttö onnistuu tarvittaessa vaikka töitä tehdessä. Aika hyvä käsien pikakaunistaja siis vaikka keskellä työpäivää!

💛💛💛💛
Tuote blogin kautta saatu. 

4+