Ravintolavinkki Riikaan – Big Bad Bagels

Lupailin nostaa tänne blogiin vielä muutaman ravintolasuosituksen Riikaan, joten tässä näistä ravintolavinkkipostauksista ensimmäinen. Olin siis napannut ennen reissua muutamia netissä suositeltuja ja kiinnostavia ravintoloita korvan taa ja tämä Big Bad Bagels, joka muuten löytyy TripAdvisorin Riika-ravintoloista sijalta kaksi, oli yksi näistä.

Big Bad Bagels-ravintolassa tarjoillaan nimensä mukaan bageleita, mutta myös salaatteja, keittoja, tuorepuristettuja mehuja ja erilaisia smoothieita. Bagelit pyöräytetään paikan päällä joka aamu ja smoothiet ja mehut puristetaan vasta ne tilattuasi. Me suuntasimme paikkaan myöhäiselle lounaalle ja parmankinkulla täytetty bagel, latte ja tuorepuristettu sitrusmehu kustansivat yhteensä alle kympin. Hintataso on siis enemmän kuin kohdallaan. Päädyttiin Pepin kanssa jakamaan vielä suklaalla ja banaanilla täytetty jälkiruokabagel ja voi vitsi että olikin hyvä kokonaisuus! En jostain syystä ole tullut ajatelleeksi, että bagelin voi täyttää myös makeilla täytteillä. Koska paikka on melko pieni ja tosi suosittu, moni pyörähtikin hakemassa evästä mukaan. Kannattaa pitää BBB ehdottomasti mielessä, mikäli kaipaa lounasta tai välipalaa Riika-päivän aikana. En kyllä tämän vierailun jälkeen yhtään ihmettele, että Big Bad Bagels on saanut ylistystä myös netissä, sen verran herkullisia bageleita ja mehuja ravintolassa oli tarjolla!

Big Bad Bagels, Baznīcas Iela 8, Riika

Big Bad Bagels Riga DSC_0290 Big Bad Bagels Riga DSC_0291Big Bad Bagels Riga DSC_0302Big Bad Bagels Riga DSC_0294Big Bad Bagels Riga DSC_0311  Big Bad Bagels Riga DSC_0296Big Bad Bagels Riga DSC_0310 Big Bad Bagels Riga DSC_0297

0