Kaupallinen yhteistyö Bioteekin Super Biotiini & Suomen Blogimedia
Minulle on siunaantunut geenilotossa juuri ne kynnet, jotka liuskottuvat ja vaativat suojakseen yhtään pituutta saadessaan kerroksen jos toisenkin kynsilakkaa. Silläpä minä olenkin yleensä se tyyppi, joka puree pitkäksi päässeet kynnet lyhyeksi heti niiden kasvettua ja lohkeiltua, tai suosii muuten vaan suosiolla lyhyttä mittaa kynsissään. Nyt olen mukana testaamassa Bioteekin Super Biotiini-valmistetta blogiyhteistyön myötä. Biotiininhan lupaillaan tutkitusti auttavan kynsien ja hiusten kasvuun, sekä ihon että limakalvojen kuntoon ja sen sanotaan siis olevan aivan erityinen kauneusvitamiini. Koska kauneus on minulle tärkeää, päätin panostaa kauneuteeni myös sisäisesti nappaamalla kolmen kuukauden ajan yhden tabletin kauneutta suoraan purkista. Kuuria on takana nyt pari kuukautta ja pakko paljastaa, että olen jo varsin vakuuttunut tuloksista!
Minulla on ollut erilaisia biotiinivalmisteita päivittäisessä vitamiinicocktailissani mukana viimeisen vuoden ajan kuuriluontoisesti käytettynä. Välillä olen pitänyt hetken taukoa biotiinin syömisestä, mutta koska kyseessä on vesiliukoinen vitamiini, ei se varastoidu elimistöön, vaan sen syöminen tarvittaessa on enemmän kuin suotavaa. Ruoka-aineista biotiinia saa mm. viljatuotteista, maksasta ja munan keltuaisista, mutta koska biotiinista ei ole suurillakaan annostuksilla pystytty osoittamaan terveydelle haitallisia vaikutuksia on biotiinilisä ruokavaliossa todella turvallinen ja hyvä valinta.
Pari viimeisintä kuukautta olen tosiaan syönyt tämän yhteistyön myötä markkinoiden vahvinta biotiinivalmistetta (5500 μg), Bioteekin Super Biotiinia. Super Biotiinia suositellaan käytettäväksi juurikin kuuriluontoisesti ja purkista riittääkin yksi tabletti päivässä annostuksella vitamiineja kolmen kuukauden jakson ajaksi. Tabletit pitävät sisällään biotiinin lisäksi L-metioniinia (50mg), joka auttaa hiuksille ja kynsille tarvittavan keratiinin muodostamisessa. Biotiiniravintolisähän ei tietenkään vaikuta ihan hetkessä, vaan vasta useamman kuukauden ajan syötynä, joten mikään pikakikka hiusten ja kynsien kunnon parantamiseen tämä ei ole.
Hiuksethan kasvavat vain sen noin sentin kuussa ja kynnet huomattavasti vähemmän, joten todelliset tulokset alkavat näkyä uudessa hiuksessa ja kynnessä vasta pidemmän käytön jälkeen. Hiukseni ovat melko ohuet, mutta vahvat ja niitä on paljon ja vaikka käsittelenkin hiuksiani toisinaan värjäämällä ja lämmöllä viikottain on hiusteni tyvi minulla usein jopa liiankin hyväkuntoinen, joten tällä hetkellä en varsinaisesti tarvitsisi syödä hiuksiin vaikuttavaa ravintolisää erityisesti hauraiden hiusten takia. Samoin ihoni kunto on hyvä, enkä kärsi merkittävistä iho-ongelmista, eli selkeä tavoite tämän yhteistyön myötä oli panostaa etenkin päänvaivaa ja joissain tilanteissa myös jopa häpeää aiheuttaviin kynsiini.
Minä päädyinkin lopulta asettamaan alituisesti lohkeilevat kynteni todelliseen testiin ja vietin testimielessä kolme viikkoa ilman minkäänlaista kynsilakkaa tai mitään muutakaan kynttä kovettavaa tai suojaavaa tuotetta. Uskon biotiiniravintolisällä olleen vahvasti osuutta asiaan, sillä kynteni pysyivät koko testijakson ajan todella kauniina, eivätkä ne lohkeilleet tämän kolmen viikon aikana entiseen malliin. Kynnet eivät myöskään liuskottuneet tai repeilleet ollenkaan ja sain kasvatettua kynsistä ilman sentin paksuista kynsilakkakerrosta jopa niin pitkät, että ne alkoivat jo vähän haitata esim. puhelimella näpyttelyä. Ero entiseen oli huomattava, joten suosittelenkin lämmöllä biotiiniravintolisää, mikäli kärsit kuten minä hauraista kynsistä. Super Biotiini saakin minulta kymmenen pistettä ja papukaijamerkin lupaustensa lunastamisesta!
Bioteekin Super Biotiinia myydään luontaistuotekaupoissa ja tavarataloissa ja tuon kolmen kuukauden satsin hinta on n. 11-13€, aika edullinen sijoitus mielestäni omaan kauneuteen sisäisesti nautittuna.
ARVONTA
Haluatko testata Bioteekin Super-tuotteita? Tykkää kuvasta Instagram-tililläni ja osallistut tuotepaketin arvontaan.
Kaikkien kuvasta tykänneiden kesken arvotaan yksi Bioteekin Super-tuotepaketti.
Osallistumisaikaa 28.11. klo 20.00 saakka. Onnea arvontaan!