Sain tänä vuonna vaihtaa vuotta rakkaiden ystävieni ja aviomieheni ympäröimänä. Maiski junaili itsensä Savosta takaisin tänne pääkaupunkiseudulle ja saapui meille jo sunnuntaina uutta vuotta vastaanottamaan. Peppikin palasi sopivasti sunnuntaina Thaimaan reissultaan takaisin Suomeen ja matkusti tietysti maanantai-iltana meille uudeksi vuodeksi Veikkolaan viihtymään. Vuosi sittenhän vaihdettiin vuotta niin ikään Veikkolassa, mutta ulkoporeammeessa koko yö polskien, joten olihan se palattava fiilistelemään vuodentakaista, tosin tällä kertaa ilman poreita.
Meidän uudenvuodenbileissä syötiin tietysti hyvin (mm. tortilloja ja juustoja), kuunneltiin hyvää musaa, tehtiin mocktaileja ja cocktaileja, ihasteltiin naapureiden ampumia raketteja ja saunottiin kahden aikaan yöllä. Puolen yön aikaan tosiaan seisottiin ulkona myräkässä ja yritettiin saada meidän parin vuoden takaisista häistä jääneitä tähtisadetikkuja syttymään aika heikolla menestyksellä (voin kertoa, että kaksi minuuttia tähän operaatioon ei muuten riitä mihinkään, vaikka on mukana minkälaiset sytyttimet ja pelit). No, lopulta saatiin kuin saatiinkin tikut syttymään mitäpä muuta kuin hautakynttilää apuna käyttäen! Sitten ohjelmassa olikin yösaunaa ja sen jälkeen Eleveniltä saatuja Skin79:n eläinkasvonaamioita (naurattaa tuo Pepin rusketukseen täydellisesti mätsäävä apinanaamio), jonka jälkeen porukka alkoikin jo vähitellen kömpiä unille. Minä valvoin puoli viiteen mm. siivoillen keittiötä (sotkun määrä tuntuu olevan bileissä aina vakio), kunnes sain itsekin vihdoin unenpäästä kiinni.
Ensimmäinen tammikuuta tulikin sitten hengailtua pitkälti sohvassa samalla porukalla. Paistettiin edellisen illan tortilloista kasa quesadilloja, koottiin kunnon kaakaobuffet ja tuijotettiin Netflixistä päivän aikana porukalla useampi leffa (mm. Bird Box, johon minulla oli haasteita keskittyä ja sen sijaan lähettelin kanssakatselijoilleni Instassa leffasta inspiroituja meemejä ja hihittelin niille). Illasta sitten heitettiin Maiski lentokentälle Berliinin koneeseen, piipahdettiin iltapalaa Mäkkäristä ja käytiin vielä hetki Veikkolan koirapuistossa pyörimässä. Peppi jäi meille vielä toiseksi yöksi ja palaili siis takaisin kotiinsa vasta eilen, joten kerettiin vielä päivitellä kuulumiset ja katsella Pepin reissukuvat oikein ajan kanssa kotibrunssin äärellä.
Minä elelen parhaillaan sujuvasti alkuviikkoa ja on ihan hankala muistaa, että nyt on jo torstai. Onneksi naapurin tytöt kävivät tänään torstaiseen tyyliin siivoamassa, niin pysyy edes vähän viikonpäivissä rutiinit yllä. Viikonloppuna mennään Matin kanssa ehkä juhlistamaan vähän meidän pumpulihääpäivää, joka oli siis virallisesti viime maanantaina. Ainakin kahdestaan syömään jonnekin ihmisten ilmoille olisi kiva päästä ja ehkä myös leffaan. Ostettiin muuten tänään lennot ja lähdetään kahdestaan vähän lomalle huhtikuun lopussa. Kohteesta (on käyty samassa paikassa ennenkin), matkasuunnitelmasta ja muutenkin reissufiiliksistä lisää vähän myöhemmin. Onpa mukavaa, että nyt on tälläkin vuodella jotain konkreettista mitä suunnitella ja odottaa! Jee!
*Kangasnaamiot saatu Eleveniltä, kiitos! 😘