Kuulumisia road tripiltä Baltiasta!

Baltia Road Trip Kuulumiset DSC_0689DSC_0657 Baltia Road Trip Kuulumiset DSC_0980 Baltia Road Trip Kuulumiset DSC_1025 Baltia Road Trip Kuulumiset DSC_1038

Terveisiä vaan kamuset täältä Riikasta. Meidän sunnuntaina startannut Baltian road trip etenee siis aivan suunnitellusti ja kieltämättä tuntuu, kun oltaisiin oltu tällä reissulla jo paljon pitempään kuin kaksi yötä! Ensimmäinen päivä vietettiin tehokkaasti Haapsalussa kierrellen ja yö sympaattisessa majatalossa keskellä ei mitään. Eilen puolestaan hurautettiin aamusta Pärnuun ja touhuttiin kaupungissa päivä, jonka jälkeen ajettiin vielä kympin aikaan illalla Latvian rajalle motelliin nukkumaan.

Ai että kun meinasi siinä hieman jänskättää, kun ajeltiin ensin hieman harhaan ja luultiin yhtä aika ränsistynyttä rivaria meidän motelliksi. No selvittiin säikähdyksellä ja löydettiin hetken pyörimisen jälkeen oikeaan paikkaan ja saatiin vielä tingittyä majapaikka meille 15€/nuppi hintaan. Säästettiin aika huimasti, sillä Pärnu oli ihan täyteen ammuttu ja hotellien hinnat myös sen mukaiset. Tänään aamusta sitten lähdettiin kohti Riikaa ja seisottiin tovi jos toinenkin tietyöruuhkissa tuolla reilun 100km matkalla. No, mihinkäs tässä lomalla kiire on!

Täällä Riikassa on ehditty jo Pepin kanssa sushille ja äsken tulin juuri pedikyyristä, jossa nukahdin pari kertaa tuon puolentoista tunnin session aikana. Otin myös elämäni ekat geelilakkaukset varpaisiin ja nyt pitäisi kyllä pärjätä siistein kynsin ja silojaloin koko kesä… Nyt odottelen Peppiä pedikyyristä ja poikia saunomasta (ollaan muuten kylvetty täällä joka päivä), jonka jälkeen lähdetään vielä syömään jonnekin, ehkä valitaan tän illan ravintola randomisti vaan vanhassa kaupungissa palloilemalla.

Täällä Riikassa vietetään kolme yötä ja jatketaan matkaa Liettuaan vasta perjantaina. Tarkoituksena on piipahtaa Jurmalassa ja nauttia kaupungista. Toivon totisesti, että täällä paistaa, lämpöä kun on luvattu vain reilu parisenkymmentä, ei yhtään sen enempää, joten mistään hulluista helteistä ei täälläkään kyllä pääse nauttimaan. Terkkuja sinne!

Ps. Muistathan minut myös Instagramissa, Bloglovin’issa ja Blogilistalla! ♡

0

Vinkkejä Baltiaan!

Saatoin joku aika sitten täälläkin aivan päällikkönä julistaa, että tänä kesänä kesäloma pysytellään mitä todennäköisemmin ihan Suomen rajojen sisäpuolella, mutta mitä vielä, nyt ollaankin suuntaamassa omalla autolla heinäkuussa reiluksi viikoksi Baltiaan! Ollaan varattu laivat (12-21.7) ja kolme yötä majoitusta Riikaan, mutta muuten reissu hakee vielä uomiaan. Matkaan lähdetään siis minä, Matti, Peppi ja Jukka, joten pariskuntina yhdellä (pienellä) autolla ollaan liikkeellä.

Todennäköisesti Tallinnasta hurautetaan jo ekaksi yöksi Haapsaluun ja toiseksi Pärnuun. Sitten autoillaan tiistaina rajan yli Latvian puolelle Riikaan, josta napattiin hyvä tarjous Mercure Riga Centre-hotellista kolmeksi yöksi (kolme yötä kahdelta henkilöltä aamiaisineen 195€). Riikasta on ajatuksena ajella myös Jurmalaan tutkimaan (yöpyminen täällä oli meidän budjetille liian kallista) ja siirtyä viikonlopuksi vielä Liettuan puolelle, joka tuntuu tällä hetkellä olevan kovassa huudossa kaikkialla. Ainakin Mondo ja Lonely Planet ovat molemmat nostaneet Liettuan tämän vuoden kohteisiinsa. Liettuassa kiinnostaa erityisesti Klaipeda ja Kuurin Kynnäs, joita molempia on kovasti kehuskeltu. Viimeiseksi yöksi siirrytään vielä luultavasti taas ainakin majoitusten osalta melko edulliseen Riikaan ja huristellaan viimeisenä päivänä Riikasta takaisin Tallinnaan ja suoraan laivaan.

Kokemuksia ei Baltiasta pahemmin ole meillä kenelläkään (olen Matin kanssa tehnyt ainoastaan välilaskun Riikaan), joten mielelläni taas kuulisin mitä kohteita etenkin Latvia-Liettua-akselilla kannattaa suosia. Olen taas tänään viettänyt parituntisen tutkien Baltian matkablogeja ja löytänytkin jo hyviä vinkkejä matkalle. Lisäksi taisin juuri äsken löytää meille Airbnb:stä aika kivan kämpän tuonne Klaipedaan.

Ilmeisesti Baltiassa (Via Balticalla) on nykyään myös ihan turvallista autoilla ja ainakin Liettuan teitä kovasti kehutaan? Onkos tältä osin jotain, jota kannattaisi huomioida? Entä kannattaako Liettuassa pistäytyä Kaunaksessa, vai suunnata suoraan tuonne Klaipedaan? Vilnaan tuskin ainakaan tällä reissulla lähdetään, koska halutaan pitää välimatkat melko lyhyinä.

Kiitos vinkeistä jo etukäteen kamut, näistä on aina paljon hyötyä! 🙂

Kuvassa Kuurin Kynnäs, Kuva Iltalehti.fi

Ps. Muistathan minut myös Instagramissa, Bloglovin’issa ja Blogilistalla! ♡

0