OOTD – Hippu-mekko

PUUH! Säätö blogin siirron osalta jatkuu, vaikka nyt ollaan vihdoin vähitellen kyllä jo voiton puolella. Osoiterakenne on vihdoin korjattu, mutta vanha Bellan osoite ei kuitenkaan edelleenkään ohjaa tänne uuteen blogiin, eli jatketaan sen osalta säätämistä taas maanantaina. Onneksi ei tarvitse selvitä tästä kaikesta itse, vaan apuna on taitava koodari. Ei kyllä ikinä uskoisi mikä homma tämmöisessä blogin siirrossa oikein onkaan! Ei siis palattu eilen vielä blogimuuton osalta asiaan, vaikka niin lupailin, säästelen tuota tekstiä vielä suosiolla myöhemmäksi. Minulta meni muutenkin eilen illan suunnitelmat vähän uusiksi, kun yövieraaksemme YO-juhliin pääkaupunkiseudulle ajelleet vanhempani ja veljeni saapuivatkin meille kaksi tuntia sovitusta etuajassa. Grillailtiin sitten illalla lämpöisessä +7°C kesäsäässä, saunottiin ja juhlistettiin minun ja iskän (ollaan synnytty siis samana päivänä, mutta eri vuonna, heh heh) synttäreitä.

Tänään päivä onkin mennyt minun ja Matin osalta valmistujaisissa ja Matin kummin 60v synttäreillä Hyvinkäällä (jonka vuoksi siis skipattiin minun serkun YO-juhlat Sipoossa, jonne taas vanhempani suunnistivat) ja kun äsken saavuttiin juhlista kotiin, napattiin nämä asukuvat. Minä pukeuduin tänään ekaa kertaa Nansolta saamaani Plus-malliston Hippu-mekkoon, josta minun piti alunperin saada keltainen väri ja jota ehdin jo hehkuttelemaan, mutta joka olikin loppunut varastolta ja sain sen sijasta tämän mustavalkoisen. No ei hullumpi tämäkään. Äiti letitteli minulle vielä kampauksen ja laitoin letteihin koristeeksi nuo New Jerseystä Forever 21:sta hankitut kukkahiuskoristeet. Tykkäsin tästä juhlalookista kovasti, vaikka toki mekko olisi toiminut vielä paremmin paljain säärin, mutta valitettavasti tämän päiväinen lämpötila ei sallinut moista hulluttelua.

Kuvailujen jälkeen Matti lähti veljeni ja isäni kanssa Keilaniemeen avattuun Laguuniin urheilemaan ja kuvailemaan ja me äidin kanssa haettiin reippaina tyttöinä pitsaa ja kebabia tänne kotiin ja höllötellään nyt mahat täynnä ja aivan väsyneinä kaikesta juhlimisesta tässä sohvalla ja ihmetellään ikkunasta räkättirastaan pesänrakennusta meidän terassin räystään alle. Veljeni pudotti jo yhden pesätekeleen päivällä (ja Matti eilen autokatoksesta puolestaan kolme), mutta sitkeitä ovat pirulaiset kun nyt uusi pesä on vähitellen tuossa terdellä jo valmis. Täytynee mennä tiputtamaan taas tuo pesä ja toivoa, että nuo linnut tajuavat vähitellen siirtyä johonkin muualle rakentelupuuhiin. No mutta nyt koirien kanssa iltalenkille, Jykän seurana on nimittäin täällä myös siskoni bichon frise Eikka vanhempieni mukana viikonlopun vietossa.

Erityisesti onnea vielä kaikille teille tänään ylioppineille ja kouluista valmistuneille! 🙂

Mekko – Dress Nanso Plus (48-50) // Sukkikset – Tights Vogue 44-48 // Ballerinat DinSko (41) // Korvikset – Earrings Via Minnet 

Mekko, sukkikset ja korvikset blogin kautta saatu.

8+

OOTD – Hint of Pink

Tässä poseeraa meitsi meikäläinen noin puolisen tuntia sitten meidän takapihan terdellä. Tuli tänään pukeuduttua teeman mukaisesti, sillä käytiin työpäivän jälkeen ekaa kertaa nuuskuttelemassa vajaan kuukauden ikäistä ystäväpariskunnan vauvaa Espoossa. Olin hankkinut vauvalle bodyn ja kortin New Yorkin reissulta ja en ehkä kestä miten söpö tyyppi oli! Itselleni hankin samaiselta matkalta nuo aurinkolasit (Forever 21) ja nuo VANSit, joista jo taisin mainitakin, vaaleanpunaisena toki. Vähän vahingossa asusta lipsahti näin vaaleanpunainen, enkä asiaa sen kummemmin varsinaisesti edes ajatellut tai asua suunnitellut alunperin edes kuvauttavani, mutta on toki kiva saada välillä tänne vähän vähemmän harkittuja asukokonaisuuksiakin. Varsinkin kun nykyään näitä kuvia kelpaa nappailla vielä iltakasin aikaankin.

Onnistuin muuten saamaan viikonloppuna oikean käteni kipeäksi ja kipua on jatkunut jo useamman päivän ajan. En mielestäni ole satuttanut kättä mihinkään, enkä usko, että kipu johtuu vapputarjottavien liian aktiivisesta laittamisestakaan (vaikka makaronisalaattia hämmentäessä muovikauha napsahtikin poikki), joten en nyt sitten tiedä onko kyseessä hermopinne, tenniskyynärpää, yhdeksän tunnin lennosta aiheutunut jumitus vai mikä, mutta kättä jomottaa käytännössä koko ajan ja tuota kipukohtaakin on aika hankala paikantaa. Eilen kävin hankkimassa apteekista kipugeeliä ja rannetuen, jos tämä tästä jossain vaiheessa helpottaisi. Olen myös yrittänyt venytellä kättä varovasti ja etenkin yöllä kauratyyny on ollut paras ystävä. No toivotaan parempien aikojen koittavan tämän käden suhteen pian. Ainakaan koneella olosta se ei erityisemmin diggaile. Mutta nyt äsken pyöräyttämiemme lämpimien voileipien kimppuun. Mukavaa torstai-iltaa sinne!

Arskat – Sunnies F21 // T-paita – T-shirt H&M+ (3XL) // Jakku – Cardigan Nanso Plus (44-46) // Hame – Skirt Zizzi (L) // Sukkikset – Tights Vogue (48-50) // Slip On VANS (9,5)
PlusMimmi Hint of Pink DSC_0267PlusMimmi Hint of Pink DSC_0271PlusMimmi Hint of Pink DSC_0246 PlusMimmi Hint of Pink DSC_0279

Jakku, hame ja sukkahousut blogin kautta saatu.

0