Kaupallinen yhteistyö Kaneka Ubiquinol – Ubicaps
Suomessa eletään parhaillaan taas niitä talven pimeimpiä hetkiä, mutta onneksi pian ollaan taas jo voiton puolella, kun päivä alkaa vähitellen pitenemään. Moni, minä mukaan lukien, kärsii pitkin talvea tai pahimmassa tapauksessa jopa ympäri vuoden väsymyksestä, joka saattaa äityä pitkään jatkuessaan jopa krooniseksi väsymykseksi. Omassa elämässäni uupumus, etenkin näin kaamoksen aikaan, on ollut läsnä jo viimeisen parin vuoden ajan ja olen etsinyt helpotusta nuutuneeseen oloon myös lisäämällä ruokavalioni tueksi etenkin talvisaikaan erilaisia vitamiineja. Tänä syksynä lisäravinteiden joukkoon on uutena tiensä löytänyt Ubicapsit, jotka sopivat mainiosti myös meille kilpirauhasen vajaatoiminnasta kärsiville oloa buustaamaan. Ubicapsien yhteensopivuus kilpirauhasen vajaatominnan lääkityksen kanssa olikin ensimmäinen kysymys, jonka esitin kun minulle tätä tuotetta suositeltiin ja sainkin maahantuojalta vastauksen, että tuote sopii myös kilpparivaivoista kärsiville loistavasti.
Ubicapsit pitävät sisällään ubikinolia (50mg), joka on ihmisen jokaisesta solusta luonnostaan löytyvää vitamiinin kaltaista ainetta. Ubikinoli on antioksidantti (=puolustaa ja suojaa kehoa) ja kehon oma solujen ubikinolitaso alkaa heiketä kolmenkympin rajapyykin ylittyessä. Sen jälkeen kannattaakin ottaa ubikinolin tuotannon tueksi lisäravinnekapselit. Ubicaps ja valmisteessa imeytymisvalmiina oleva ubikinoli siis lisää kehon ubikinolipitoisuutta, tehostaa solujen energiatuotantoa ja tuo lisäpotkua arkeen. Ubikinolkapselit toimivat toisin sanoen sisäisesti nautittuna samaan malliin mitä ikääntyvälle iholle suunnattu kosmetiikka ja Q10 tuotteet pitävät sisällään itse asiassa juurikin ubikinolia, vain eri muodossa. Ubicapseissa ubikinol on suoraan muodossa, jonka solut voivat hyödyntää ilman monimutkaista prosessia, joten se on myös huomattavasti voiteista löytyvää ubikinonia varmempaa ja tehokkaampaa. Ubicapseja suositellaan erityisesti väsyneille, ikääntyville, urheilijoille, imeytymishäiriöistä kärsiville ja statiinilääkkeiden (kolesterolilääkkeet) käyttäjille.
Kaneka on maailman johtava ubikinolin valmistaja ja se on valmistanut kosmetiikasta tuttua Q10 valmistetta (ubikinonia) hiivasta fermentoimalla jo vuodesta 1977, mutta suoraan solujen hyödynnettävissä olevaa ubikinolia vasta muutaman vuoden ajan. Koska ubikinol hapettuu helposti ja näin ollen menettää myös tehonsa, on sen valmistaminen haastavaa ja markkinoille on tullut myös synteettisiä valmisteita. Synteettisten väärällä tavalla valmistettujen valmisteiden käyttöön liittyy riskejä, sillä niistä ei löydy riittävästi tutkimustietoa. Kaneka Ubiquinol puolestaan on käynyt läpi yli 30 kliinistä tutkimusta, joilla on varmistettu tuotteen tehokkuus ja turvallisuus. Aidon ubikinol-tuotteen tunnistaakin siis Kaneka Ubiquinol-leimasta, joka löytyy yli 400 tuotteesta ympäri maailman ja Suomessa mm. näistä Ubicaps Ubiquinol-kapseleista löytyy tuo tuotteesta löytyvän oikeanlaisen ubikinolin takaava leima.
Minä olen lisännyt Ubicapsit omaan aamurutiiniini (myös näin lomalla) nyt jo parin kuukauden ajan ja olen onnistunut välttämään syksyn ja talven osalta mm. joka ikisen kiertävän flunssan. Yleensähän pamahdan kipeäksi viimeistään loman koittaessa ja stressitasojen laskiessa, mutta tällä kertaa ensimmäisten lomapäivien flunssariesa on sekin loistanut poissaolollaan. Tuntuu myös, että kapseleiden käyttö on hillinnyt väsymystä ja marraskuukin hujahti ohi ilman sen kummempaa yleensä valtaansa kokonaisvaltaisesti imaisevaa väsymystä. Lisäksi olen saanut ubikinolin käytön aloittamisen myötä potkua palautumiseen ja mm. unen laatu (jota seurailen päivittäin aktiivisuusrannekkeellani) on pysynyt hyvänä intensiivisestä koko syksyn jatkuneesta elämänmenosta huolimatta. Minähän olen yleensä se tyyppi, jonka uni häiriintyy herkästi stressistä, mutta tämän syksyn olen nukkunut erityisen hyvin. En keksi tällekään muuta syytä, kuin ubikinol-valmisteen lisäämisen arkeeni.
Minä suosittelen Ubicaps-valmistetta etenkin stressistä tai väsymyksestä kärsiville ja etenkin silloin, jos kärsit kilpirauhasen vajaatoiminnasta ja siitä johtuvasta ”veto poissa”-tunteesta. Itselläni tuote on auttanut juurikin tähän oloon, joka on ubikinolin aloittamisen myötä selkeästi vähentynyt. Hyväksyttävä se vaan vähitellen on, että enää ei vaan jaksa samaan malliin kuin joskus nuorempana ja omasta olosta ja hyvinvoinnista on myös otettava enemmän vastuuta. Mikäpä tässä elämässä olisi tärkeämpää kuin omasta jaksamisesta ja palautumisesta huolta pitäminen!
Ubicaps on laktoositon, hiivaton, makeuttamaton ja gluteeniton. Tuotetta myyvät mm. luontaistuotekaupat, apteekit ja Sokos. Hinta (40 kapselia/annostus yksi kapseli päivässä) n. 20€ jälleenmyyntipaikasta riippuen.