RESCUEMOPSI PIRKON KUULUMISIA

Piikki, Piiperi, Pirjo, Piipiäinen, Pirpana, Kurnu, PirkkoLiinamaa, Piketsu, Piipi, Tytti, Piikko, Piikkiäinen, Pirkko, Pike…

Ensikohtaaminen lentokentällä 😍

Elämää rescuekoiran kanssa on meillä takana nyt reilu vuosi. Kirjoittelin Pirkon saapumisesta silloin pitkän postauksen ja narttu on päässyt tässä vuoden aikana kotiutumaan meille oikein kunnolla. Ollaan vietetty tässä vuoden aikana aikaa mökeillä eri puolella Suomea, Pike on tutustunut myös pieniin lapsiin ja vauvoihin, viettänyt useamman viikon hoidossa meistä erossa ja päässyt tutustumaan myös toisiin koiriin. Tosiaan Pikehän on nyt iältään jo yli kaksi vuotias ja oikeastaan ”aikuinen” koira. Tuntuu kuitenkin, että aloitettiin esim. hihnakävelyn harjoittelu aivan nollasta, joten voisi todeta ensimmäisen vuoden menneen Pirkon osalta tietyllä tavalla vähän hukkaan… Koira, jonka menneisyydestä voi vain arvailla (me on tultu siihen tulokseen, että Pike on ollut jonkun vanhan mummelin koira) on vaatinut kyllä reippaanlaisesti hermoja. Alussahan Pike ei pelännyt mitään, mutta myöhemmin iski eräänlainen mörkökausi, jolloin jokainen asia tuntui pelottavan. En tiedä liittyikö tämä kotiutumiseen vai mihin, mutta se meni jossain vaiheessa onneksi suuremmilta osin ohi.

Pikelle äärimmäisen tärkeitä asioita ovat omat (ja myös Jykän) lelut ja Pike myös suojelee ruokaansa vähän turhankin hanakasti. Tosiaan jossain vaiheessa ruokakupilla alkoi syönnin jälkeen useampana iltana kunnon mylly (Jykä on hitaampi syöjä, Pirkko hotkii omat eväänsä alta aikayksikön) ja sen vuoksi syötetään Pike ja Jykä erillään tappelun välttämiseksi. En tiedä onnistuisiko syöttäminen samassa tilassa nykyään ja onko tuo tappelukausi mennyt ohi, ei olla kokeiltu, vaan on kivempi antaa ruokarauha molemmille. En tiedä oliko kyseessä joku valtataistelu Jykän kanssa, sillä nuo nartut tuppaavat kuulemma pomottamaan usein kiltimpiä uroksia oikein kunnolla. Me on alusta asti pyritty toiminnallamme siihen, että Jykä saa esim. herkut, ruoan yms. aina ensimmäisenä ja Pirkon vuoro on vasta aina Jykän jälkeen, mutta silti Pike tuntuu usein alistavan Jykää, joka alistuu kilttinä kohtaloonsa.

Pike on oppinut hienosti käskyjä, mutta on melko temperamenttinen ja saattaa esim. luuta sohvassa syödessään alas komennettaessa (ei saa syödä sohvassa, mutta pyrkii sinne aina kun silmä välttää) alkaa murisemaan, mutta samalla heiluttaa kuitenkin häntäänsä. Murinaa ei olla ihan tarkoituksella kitketty pois kieltämällä ja se on onneksi vähentynyt kun koira on huomannut että herkkua ei viedä pois vaan syönti saa kyllä jatkua, mutta alhaalla sohvalta. Myös pari kertaa nukkumaan mennessä Pike on saattanut herätessään murahtaa minulle, jos olen mennyt siirtämään jo nukahtanutta koiraa esim. sohvalta omaan koppaansa makuuhuoneeseen. Pike tosiaan nukkuu yöt omassa kopassa, joka hankittiin Mustista ja Mirristä melkeinpä heti Piken saavuttua. Tuo koppa on ollut aivan loistava hankinta ja selkeästi Pirkon oma turvapaikka jossa saa rauhoittua. Kertaakaan Pike ei ole ketään näykkäissyt tai purrut, vaikka varsinkin alussa Piken leikit olivat tosi rajuja. Nykyään on onneksi opittu, että pussataa saa, mut ei purra ja tyttö onkin tosi kova pussailemaan.

Kotona sisällä Pirkko on mitä ihanin ja rennoin kaveri. Pike rakastaa kainalossa köllöttelyä ja usein tunkeekin syliin ja ihan aina lähelle. Pirkko tykkää katsella telkkarista eläimiä ja kun Pokémoneja evolvataan (niistä tulee hauskat äänet). Sohvalla Pike hyppää ponnistaa kaaressa mahan päälle (joka onkin muuten varsin kiva tunne) ja menee usein työhuoneen sohvalle ja pinoaa itselleen useamman viltin ja tyynyn kasan pediksi. Isona haasteena Pirkolla alusta asti on ollut ulkona autojen kohtaaminen. Neiti riehuu edelleen lenkeillä autoille ja alkulenkistä tuleva auto voikin käytännössä pilata koko loppulenkin (koirasta tulee kireä ja vahtimismode ja hihnassa sinkoilu jää pahasti päälle). On käytetty Pirkkoa tämän vuoksi myös ongelmakoiriin erikoistuneella kouluttajalla ja treenattu kontaktin vahvistamista yms. ja nykyään neidin huomion saa lenkillä onneksi esimerkiksi nameilla, eli autoille riehuminen on vähentynyt tai ainakin riehumisen kesto lyhentynyt. Kieltämättä lenkit Pirkon kanssa vaativat edelleen hermoja ja toisinaan huonona päivänä alusta loppuun riehutun lenkin jälkeen itsellä on todella epäonnistunut olo. Tämän vuoksi Pirkko käy aamulla ja päivällä vain takapihalla ja vasta illalla pidemmän lenkin, jossa saattaa kohdata autoja. Pirkkoa ei myöskään uskalla antaa lenkitettäväksi käytännössä ollenkaan muille, sillä tuo muuten niin kivan koiran yllättävä sekoaminen voi tulla ei niin kivana yllätyksenä lenkittäjälle.

Pirkkohan on karannut pari kertaa mökillä pihasta (jokusen kerran karkukaverina on ollut Eikka), mutta palannut itse pian takaisin (mökki on siis keskellä metsää, eikä lähellä ole yhtään mitään). Kerran talvella Pike poistua luikahti myös meidän takaovesta takapihalle, kun laskin Jykän ulos (Jykä ulkoilee yleensä aina takapihalla vapaana), mutta lupaus Dentastixistä sai koiran palaamaan pian takaisin sisälle. Viikko sitten Pike myös spurttasi etuovesta pää kolmantena jalkana naapurin pihaan Matti perässä… Jos Pikellä on siis tietty moodi päällä, niin koiraa ei pidättele mikään, mikä taitaa olla melko tyypillistä näille kerran vapauden makuun tottuneille tyypeille.

VIISI HAUSKAA FAKTAA PIRKOSTA

😆 Pirkko syö pihalla voikukkia ja siis nimenomaan niitä keltaisia kukintoja. Jos ei niitä satu olemaan saatavilla, niin lehdetkin kyllä käy.

😆 Pike puree omat kyntensä lyhyeksi. Toki leikataan niitä myös, mutta kun kynnet ehtivät liian pitkiksi, alkaa tyyppi purentahommiin.

😆 Kotona pelottaa edelleen mm. leivinpaperin rapina ja poljettava vessanroskis.

😆 Pike ei osaa edelleenkään antaa tassua, mutta osaa kyllä ryömiä käskystä (Jykä ei muuten osaa ryömiä ollenkaan, joten tämä on Pirkolla kunnon erikoistaito!).

😆 Pirkko alkaa kurnuttaa (tästä lempinimi Kurnu) aina kun käsketään istumaan ja odottamaan esim. lenkille lähtöä. Tuota kurkkulaulua ei tapahdu missään muussa tilanteessa. Pike ei vaan ilmeisesti malttaisi millään odottaa!