Yhteistyössä JYSK
Villahuopa SOLSIKKE – Harmaa alempi huopa ASP
Hyllykkö ILBRO – Koristekasvi HAAKON – Kalenteri FERAH – Sisustuskirjain EDMUND – Tuoksuöljy INDAL – Kynttilä HOLME
Lipasto TRANBJERG – Kori SPARV – Tyyny MYRFIOL
Tuoksukynttilä ANTON – Purkki ESKE – Messinkitarjotin FRITS
Kehykset VALTER – Lasitarjotin ALVAR – Maljakko HAMPUS – Koristekasvi EJNER
Mustavalkoinen koristetyyny KALKTELG – Roosa koristetyyny TIDSEL
(Roska)kori AAMUND – Työtuoli SNEDSTED
Minähän teen paljon töitä kotitoimistostani käsin ja yksi huone onkin pyhitetty meillä kotona vain ja ainoastaan työhuoneekseni. Kun muutettiin tänne Veikkolaan 2,5 vuotta sitten tuli työhuoneeseen dumpattua lähinnä kalusteita, jotka eivät oikein sopineet mihinkään muualle taloon. Työhuoneeni käytännöllisyydestä kertoo paljon se, että huoneesta löytyi vuosia mm. tv-taso, muttei kuitenkaan televisiota. Toimistooni hankittiin lisäksi satunnaisia yövieraita varten levitettävä sohva (meiltähän löytyy myös vierashuone, mutta toisinaan yövieraita on sen verran, että ylimääräinen lisävuode tulee tarpeeseen) ja Matti teki työpöytäni yläpuolelle seinälle hyllykokonaisuuden, mutta muuten mentiin ihan vaan niillä vanhoilla edellisen asunnon kalusteilla. Työhuone olikin parin vuoden ajan melkoinen sillisalaatti ja havahduin usein tekemässä töitä useammin kaikkialta muualta kuin työpöydän äärestä, joka taas ei ollut oman työergonomiani kannalta ollenkaan hyvä asia.
JYSKiltä otettiin minuun pari kuukautta sitten yhteyttä ja kysyttiin kiinnostaisiko päivittää heidän valikoimista löytyvillä tuotteilla työhuonettani. Teki mieli hyppiä riemusta, sillä sen verran tarpeeseen tämä kotitoimiston päivitys tuli. Kunnon säilytystilojen puutteesta johtuen työhuoneeni muistutti enemmän varastoa, sillä kaikki blogin kautta saadut tuotteet lojuivat ympäriinsä ja täyttivät työpöydän ja muut tasot ja siksi lähdinkin suunnittelemaan päivitystä toimivat säilytyskalusteet edellä. Päädyin valitsemaan työhuoneeseeni 40cm syvän TRANBJERG-lipaston, josta löytyy siis yhteensä kuusi tilavaa laatikkoa. Laatikosto imaisikin sisäänsä kosmetiikkaa putelin jos toisenkin ja sain piiloon myös mm. ei niin esteettiset kirjanpitomapit ja muut tärkeät paperit. Aivan loisto päivitys siis sen toimettomana työhuoneessa pyörineen tv-tason tilalle!
Olin pannut jo ennen tätä yhteistyötä merkille, että JYSKin valikoimasta löytyy huonekalujen lisäksi todella kivoja sisustustuotteita ja minulle ei tuottanut vaikeuksia löytää myymälästä mieluisia juttuja työhuoneen sisustusta piristämään. Jopa työtuoli löytyi JYSKistä helposti, vaikka pelkäsin ensin, että näinköhän kaikki työtuolit ovat niitä ihan kauheita reikäkankaalla varustettuja mustia yksilöitä (tiedätte varmasti nämä hirvitykset). Itseasiassa tuosta työtuoleja kohtaan kehittämästäni fobiasta johtueni ei työhuoneessani ollut loppuaikoina ollut minkäänlaista työtuolia (edellinen roskalavalta löytynyt tuoli päätyi kierrätyskeskukseen keväällä), vaan roudailin keittiönpöydän äärestä tuolin aina tarvittaessa myös työhuoneeseen, ei mitenkään kovin kätevä ratkaisu kyllä näin pidemmän päälle. Toimistotuolin osalta päädyin siis valitsemaan JYSKin valikoimasta valkoisen SNEDSTED-työtuolin, jonka korkeutta saa säädettyä vivusta itselle sopivaksi. Keinonahkainen pinta on myös ollut näppärä puhtaanapidettävä, eikä pinta ole värjääntynyt esim. farkuista ainakaan vielä muutaman kuukauden käytön aikana ollenkaan.
Lipaston ja työtuolin lisäksi ostoskärryyni päätyi huonekaluista kolmejalkainen BAKKEBJER tarjotinpöytä, jolla tällä hetkellä asustaa yksi peikonlehdistäni, mutta muuten mentiin erilaisilla sisustustarvikkeilla, jotka miellyttävät kovasti silmääni. Työhuoneen uudesta ilmeestä tuli uuden sisustuksen myötä todella raikas ja 10 neliöinen huone näyttää nyt päivityksen myötä huomattavasti tilavammalta ja valoisammalta. Naputtelen tätä postausta parhaillaankin täältä työhuoneen pöydän äärestä ja Mattikin viihtyy nykyään sisustuspäivityksen myötä työhuoneen pöytäkoneen ääressä huomattavasti entistä paremmin, kiitos JYSKin! 🙂
Osa postauksen tuotteista blogin kautta saatu. Kiitos!
Kokonaisuudeesta olisin halunnut vielä kuvia. Esim pohjakuva huoneesta ja miten huonekaluja sijoitettu huoneeseen. Paintillakin saa ihan kivasti hahmotettua.
Minulla on hieman eri mallinen lipasto Jyskistä, kuusilaatikkoinen sekin. 3+3 Limfjorden. Valitsin sen kokonaan aukeavien laatikoiden vuoksi, koska käytämme sitä vaatteille ja kiva saada kaikki näkyville.
Nyt se odottaa kasausta, koska purin sen osiin muuttoa varten ja muuttokuorma purettiin juuri aamusta. Vain 6 tuntia sitten! Esteettistä pahvilaatikkoelämää sitten jonkin aikaa ennen kuin työt alkaa.
Pohjakuvasta olisi joo saanut hyvin hahmotettua vähän miten kaikki asettuu, mutta tosiaan sitä ei ollut nyt saatavilla ja tällä kertaa tässä postauksessa mentiin näin vaan palasilla sieltä täältä työhuoneen sisustuksesta. 🙂
Tosiaan huone on pieni, 10 neliötä ja ovelta on noin metrin mittainen ”käytävä”, josta suoraan edessä tuo lipasto. Sopii kapeutensa vuoksi juuri loistavasti tuohon (ei blokkaa kulkureittiä liikaa) ja ovelta tullessa taas vasemmalle jäävällä seinällä on seinähyllyt ja koko seinän levyinen työpöytä. Työpöytää vastapäätä puolestaan on levitettävä vuodesohva, jonka toisessa kulmassa ikkuna (on siis suoraan sitä ovea ja ”käytävää” vastapäätä). Vuodesohva viekin käytännössä koko tuon vastapäisen seinätilan lukuunottamatta tuota kolmijalkaista kukkapöytää nurkassa, joka kuvissa näkyykin. Sohvan yläpuolella on tuo ruudukkohylly. Auttoikohan tämä sepustus nyt yhtään tilan hahmototamisessa? 🙂
Tsemppiä muuttoon ja pahvilaatikkoelämään! Onneksi uuden järkkäily ja uusiksi sisustaminen on mukavaa puuhaa! 🙂