Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

OOTD – WHO MADE MY CLOTHES?

Tällä viikolla on vietetty taas vaatevallankumousta. Vaatevallankumous sai alkunsa tasan viisi vuotta sitten Rana Plaza-tehtaan romahdettua Bangladeshissa. Asia on äärimmäisen tärkeä ja viime vuosina vaatetusalan minimipalkkoja on saatu nostettu sekä kiinnitetty huomiota tuotanto-olojen valvontaan ja näin monia mahdollisia onnettomuuksia ehkäistyä. Lisäksi kampanja on lisännyt läpinäkyvyyttä vaateteollisuudessa ja monet yritykset ovatkin kampanjan myötä julkaisseet tiedot tehtaistaan ja avanneet myös vaatteiden valmistusprosessia. Kampanjaa tarvitaan yhä edelleen, sillä vaikka olot ovatkin jo parantuneet, vielä paljon voi asian eteen tehdä.

Minä voin tällä kertaa hyvällä omalla tunnolla sanoa, että tiedän tarkkaan missä tämän asun mekko on tehty, nimittäin Neulomon tehtaalla Nokialla ja neulokset puolestaan Orivedellä. Sain Neulomolta muutaman kevät ja kesämalliston tuotteen ja tämä Marika-tunika päätyi tällä viikolla heti päälle. Tunikan malli on päällä niin mukavan rento ja ei kyllä ahdista ollenkaan! Minulta löytyy jo ennestään yksi Marika-tunika kokoa suurempana, mutta tämä on sen verran reilua mallia, että tämä XXL kokokin on minulle oikein passeli. Ihastuin tähän mustavalkoiseen kuosiin kovasti ja se passasi punaisten huulten ja sneakereiden pariksi todella hyvin. Samalla sai ehkä hieman hälvennettyä mahdollisia kuvismaikkaviboja…

Uskoisitkopa muuten, että näissä kuvissa huulilla näkyvä tällä viikolla postauksessakin vilahtanut Maybellinen Super Stay Matte Ink on levitetty huulille aamulla, enkä lisäillyt sitä kertaakaan päivän aikana! Söin päivän aikana normaalisti, myös rasvaisia ruokia, kuten pitsaa, mutta siltikään puna ei huulilta inahtanutkaan! Tuo väri kestää huulilla siis koko päivän ja on jopa haastava poistaa (vaatii poistoon öljyn). Jos kaipaat todella pysyvää huulipunaa, niin suosittelen tätä erittäin lämpimästi!

Mekko – Dress Neulomo (XXL) // Sukkikset – Tights KappAhl XLNT (52/54) // Sneakers – New Balance (US9)

Katsotaan tässä parhaillaan koko perheen voimin pikkuleijonien taistelua MM-finaalissa USA:ta vastaan. On jännää! Mattihan oli koko viikonlopun siskoni miehen polttareissa ja pistivätpä he polttarisankarin mm. hyppäämään laskuvarjohypyn! Huh, ei olisi minusta kyllä siihen. Itse olen puurtanut koko viikonlopun työhommien parissa kotona, työn alla on ollut muutamat artikkelit asiakkaalle ja olenpa tehnyt ison kasan kuviakin samaiselle asiakkaalle. Huomenna sitten brunssille vappuaaton kunniaksi ja pakkailua Turkkia varten. Kohta saa onneksi vähän lomailla! Mutta nyt leijonanpennut sitä kiekkoa verkkoon ja kulta kotiin! 🙌🏻

 

Mekko ja lenkkarit blogin kautta saatu, kiitos! 😘

12+

Leave a comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Kiitos kommentistasi! ♡ Sähköpostiosoitetta ei julkaista blogissa. Kommenttien valvonta päällä.

PLUSMIMMI @ INSTAGRAM