Kaupallinen yhteistyö Raiski
Takki – Jacket Victoria Raiski R+ (54) // Paita – Shirt Kami Raiski R+ (52) // Leggings Ballet R+ (52)
Onhan tätä kevättä jo odoteltukin ja vihdoin alkaa onneksi lämpötilat olla sitä luokkaa, että koiralenkillä tarkenee ilman sen suurempaa toppavarustusta. Raiski-yhteistyön myötä tuli taas päivitettyä omia ulkoilukampevarastoja kevään ja kesän 2018 kuoseihin ja malleihin. Raiskin SS18-malliston inspiraationa on tällä kertaa ollut Japani ja se näkyy etenkin uuden malliston kuoseissa, tuotteiden nimissä ja jonkun verran myös värimaailmassa.
Minä ihastuin erityisesti tuohon graafiseen printtiin, jota halusin tällä kertaa valita tässä ensimmäisessä asukokonaisuudessa sekä ala- että yläosaan. Olen ihastellut yhtenäisiä asukokonaisuuksia jo tovin ja nyt pääsin kokeilemaan moista omalla kohdalla. Minultahan löytyy noita Ballet-leggareita jo useampaa eri kuosia ja ovat mallinsa puolesta omat lempparini, joten päädyin valitsemaan ne taas kerran tähän asuun. Otin leggareista koon 52 ja yleensä se on ollut minulle hyvä, jopa vähän isohko, mutta nyt mitoitusta on minun mielestä hieman pienennetty ja sovittelin ja mallailinkin peräkkäin sekä viimevuoden saman kokoista Ballet-leggarimallia, että näitä uusia. Materiaali tuntuu näissä tämän vuoden leggingseissä olevan ehkä hippasen edellistä paksumpaa, jolloin esim. tuplakangasta oleva vyötärökaistale ei anna ihan niin paljon periksi (tämä on siis vaan hyvä juttu!), minusta myös tuota housun korkeutta on hieman madallettu, mutta leggarit yltävät edelleen hyvin vatsan päälle, eivätkä lähde rullaamaan ikävästi alas. Myöskään lahje ei tunnu enää niin isolta, vaan huomattavasti kapeammalta. Kaiken kaikkiaan housu tuntuu siis entistä istuvammalta ja voisin kuvitella, että koon pienemmät viime vuotiset leggarit olisivat ehkä tuntuneet juuri tältä jalassani. Voin toki olla väärässäkin, mutta tämä tuntuma minulle tuli viime ja tämän vuoden mallia keskenään verratessa, joten kannattaa huomioida ehdottomasti tämä myös omaa kokoa tänä vuonna valitessa.
Leggingsien kaveriksi valitsin R+ -malliston Victoria-ulkoilutakin, jota on tarjolla myös pari eri värivaihtoehtoa (ei ollenkaan hassumpi tuo takin pinkki värityskään!). Takki on mikrokuitukangasta, joka pitää hyvin tuulta. Lisäksi takista löytyy ilmava verkkovuori ja mekaaniset tuuletusaukot, jotka lisäävät takin hengittävyyttä kovemmassa liikunnassa. Minultahan löytyy ulkoiluun useampi Raiskin takkimalli ja nämä ovat kyllä vuodesta toiseen todella laadukkaita ja kestäviä.
Paidaksi tähän asukokonaisuuteen päätyi Kami R+, jonka sisko kommentoi näyttävän jopa hieman juhlavalta, eikä lähes ollenkaan treenivaatteelta. Tämä paita on tuttua active dry-materiaalia, joka siirtää kosteuden pois iholta tehokkaasti. Todella armollinen A-linjainen malli sopii monelle ja erityisesti sinulle, joka vierastat vartalonmyötäisiä ja istuvia treenipaitoja.
Tässä asukokonaisuudessa tuli siis reippailtua Eikan (ja siskon) kanssa Meilahdessa tällä viikolla. Ihanaa, kun kevät on vihdoin täällä!
☀︎ ALEKOODI RAISKIN VERKKOKAUPPAAN ☀︎
Menemällä nettikauppaan suoraan tästä linkistä, tai lisäämällä koodin PLUSMIMMI20 tilausvaiheessa ’lisää viesti’-kenttään saat 20% alennuksen kaikista (myös jo alennetuista!) Raiski-tuotteista 31.5.2018 saakka.
Kiitos vinkistä ja koodista, tilaukseen lähti! Ja onpa muuten nopeata toimintaa. Eilen illalla tilasin ja nyt jo tuli vahvistus, että paketti on matkalla. 🙂
Oi, hyvä kuulla! 🙂 Mitäs laitoit tilaukseen?