Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

P E R J A N T A I

Tuntuu, että ihmettelen vähintäänkin joka toisessa postauksessa joko säätä tai ajan kulumista, mutta niin vaan taas tekisi mieli kirjoittaa, kuinka viikko on taas hujahtanut ohi ja niin vaan ollaan jo perjantaissa viikonlopun kynnyksellä. Meidän koko viikonloppu näyttää kalenterin osalta harvinaisen tyhjältä, enkä pistä kyllä ollenkaan pahakseni vaikkei sen suurempia suunnitelmia kehkeytyisikään. Matilla tosin on maanantaina synttärit, joten sunnuntaina olisi tarkoituksena vietellä kotona pienellä porukalla synttäribrunssia ja ajattelin tehdä ekaa kertaa elämässä brunssille voileipäkakun! Minähän olen yleensä tehnyt tai hankkinut Matille kakun tai muuta herkkua ja tänä vuonna taidan kokeilla suolaista voileipäkakkua. Täytynee siis jo huomenna toteuttaa tuo kakku yön yli maustumaan, sillä olen käsittänyt, että näin siitä saa parhaat maut irti.

Huomenna voisi  leipomisen lisäksi pistäytyä salilla ja onpa tuota pyykkiäkin kertynyt taas pestäväksi, eli kotona puuhastelua riittää kyllä. Pike, leikattu narttu kun on, varistaa karvojaan ilmeisesti ympäri vuoden aika reipaanlaisesti, joten vähintään kerran viikossa täällä on myös imuroitava, tummasta laatasta kun tuo vaalea karva tuppaa näkymään aika häiritsevästi. Tuossa oli itse asiassa parin kuukauden maltillisempi hetki Piken karvanlähdön osalta, mutta nyt karvaa putoilee älytöntä tahtia. Tosi erikoista! Jykällähän karvoja lähtee sen noin kuukauden ajan pari kertaa vuodessa. Piken kuulumisista pitää kirjoitella teille pian ihan oma postauksensa, neiti kun on kohta ollut meillä puoli vuotta ja ehtinyt jo kunnolla kotiutumaan ja koska siitä tasaisesti minulta aina etenkin Instassa kysellään.

Meillähän on jatkuvasti meneillään yksi tai useampi tv-sarja, joita eri suoratoistopalveluista katsellaan. Nyt saatiin juuri hiljattain Netflixiin tulleen Homelandin kuudes kausi katsottua ja pitäisi etsiä uusi sarja katseluun. Tekisi mieli aloittaa HBO:lta Vikings (ei olla katsottu yhtään jaksoa), mutta Matti ei ole siitä vielä useista ehdotteluistani huolimatta innostunut. Katsoin tuossa Katsomosta äsken eilisen Yökylässä Maria Veitola-jakson, jossa Maria vieraili Mikael Gabrielin luona. Sarja oli sen verran viihdyttävä, että taustalla pyöri samaa sarjaa putkeen vielä Päivi Räsäsen ja Dannyn ja Erikan jaksotkin. Suomalaisista sarjoista myös Selviytyjien kaksi ekaa jaksoa on jo katsottu ja olen katsonut Ruutu+:sta myös satunnaisia Kadonneen jäljillä- jaksoja. Kaikista lempparein tällä hetkellä on kuitenkin aina ja vaan Silta, jota jaksetaan jännittää jakso kerran viikossa.

Postauksen kuvat muuten ovat eiliseltä, kun olin aamusta iltaan Helsingissä. Osallistuin aamulla Juustoportin kauramaitolanseeraukseen, jossa päästiin askartelemaan Vaneljan Virpin opastuksella smoothiebowleja. Noiden smoothiekulhojen kokoaminen oli kyllä todella mukavaa näpertelyä! Tapahtuma järjestettiin tuolla Yes Yes Yes-ravintolassa, joka on kyllä sisustukseltaan aivan ihana! Täytyy päästä myös pian syömään sinne. Tapahtuman jälkeen kävin kuvailemassa työjuttuja Forumissa, sekä istumassa muutaman tunnin palaverissa ja lounaalla, kunnes jatkoin Pepin luo tekemään vähän lisää hommia. Pepin kotiuduttua töistä päädyttiin hetken mielijohteesta mittaamaan minulta verensokeria (FYI oli parin tunnin syömisen jälkeen 5,9mmol/l) ja sitten lähdettiinkin kahdestaan Tennariin 50 Shades Freed-leffan kutsuvierasnäytökseen. Leffa ei tällä kertaa oikein vakuuttanut ja olen kyllä tyytyväinen, että kyseessä oli viimeinen osa. Muistaakseni kirjojenkin osalta mulla hiipui mielenkiinto toisen kirjan puolessavälissä ja tuo kolmas osa oli kokonaan lukematta. Leffan jälkeen otinkin bussin kotiin ja tänään olen tehnyt työhommia kotoa käsin. Ensi viikolla on ohjelmassa muutamia kuvauksia, jotka vaativat hieman ennakkojärjestelyä yms. mukavaa.

Jos sitä tästä vähitellen laittaisi tämän koneen kiinni ja siirtyisi perjantai-illan viettoon, eli saunan lämmitykseen (=painamaan saunan napista päälle, heh) ja syöttämään ja ulkoiluttamaan koirat ennen sohvalle sarjan pariin (joka pitää sekin vielä päättää) kellistymistäRentouttavaa viikonloppua tyypit! 😚

5+

1 Comment

  1. Laura K. says: Vastaa

    Itsekin huomaa usein että viikot vaan hujahtaa. Mielessäni oon vieläkin tammikuussa, pää ei pysy perässä että yksi kuukausi tästäkin vuodesta on jo mennyt ja toinen hyvässä vauhdissa :D.

    0

Leave a comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Kiitos kommentistasi! ♡ Sähköpostiosoitetta ei julkaista blogissa. Kommenttien valvonta päällä.

PLUSMIMMI @ INSTAGRAM