Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

100

Olen mukana valokuvaaja Sonja Siikasen 100-valokuvaprojektissa, johon Sonja on kuvannut tämän vuoden aikana julkkiksia ja taviksia ilman meikkiä ja kuvamanipulaatiota, paljaina kauniina ja tavallisina. Projekti on osa Suomi 100 -juhlavuotta ja jatkuu edelleen. Aika kovassa seurassa olen kieltämättä saanut ajatuksiani Suomesta ja itsestäni tämän projektin myötä jakaa. Muut tähän projektiin osallistuneet voi käydä kurkkaamassa Sonjan blogista tai Instagramista.

Minä astelin Sonjan kameran eteen syyskuussa Kampissa ja pakko myöntää, että oli jotenkin todella outo fiilis olla liikkeellä Helsingin keskustassa ilman meikkiä. Yleensähän olen se tyyppi, joka meikkaa täällä etelässä käytännössä aina kaikkialle muualle kuin lähikauppaan, anoppilaan tai kuntosalille. Meikkaaminen on minulle tietynlainen valmistautumisrutiini ennen kotoa poistumista ja aidosti pidän laittautumisesta ennen lähtöä. Laittautuminen ja etenkin meikkaaminen on minulle eräänlaista toisten huomioimista, vaikka toisaalta ei minulle ole ongelma olla välillä pitkiäkin aikoja ilman meikin häivääkään. Minusta laittautunut ihminen on usein kaunis, mutta myös meikitön ihminen on erilaisella tavalla kaunis. Tässä siis minä pitkästä aikaa paljaana ja ilman minkäänlaista filtteriä.

”Pidän itsessäni kokonaisuudesta. Parasta minussa on se, että hyväksyn itseni ja muut sellaisina kuin ovat.

Suomessa pidän vapaudesta, tasa-arvosta, luonnosta ja ihmisten hieman jurosta, mutta sisukkaasta ja luotettavasta luonteesta. Suomessa on erittäin hyvä elää naisena.

Haluaisin, että Suomi olisi joissain asioissa vieläkin suvaitsevaisempi. Toivoisin, että suomalaiset ymmärtäisivät kuinka onnekkaita olemme. Asiat ovat Suomessa todella hyvin ja meillä on siksi mahdollisuus myös auttaa lähimmäistä.”

PlusMimmi,
plussabloggaaja

 

Kuvat Sonja Siikanen

10+

Leave a comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Kiitos kommentistasi! ♡ Sähköpostiosoitetta ei julkaista blogissa. Kommenttien valvonta päällä.

PLUSMIMMI @ INSTAGRAM