Tiedättekös, en ole koskaan käynyt Kreikassa! Asia onneksi korjaantunee piakkoin, sillä suuntaamme perheemme naisten voimin Rodoksen kaupunkiin viikoksi syyskuun alussa. Äiti on houkutellut minua ja siskoani reissuun koko kevään ajan ja matkan kohteeksi on mietitty niin Kreikkaa, Nizzaa kuin Turkkiakin. Minä olin näistä Kreikan kannalla ja yhtenä iltana kesäkuun lopulla sitten sain WhatsApp-viestin, että ”Käykö sulle Rodos?”, johon vastasin että kyllä sopii ja sisko pisti varaten. Hotelli ei vissiin ole mikään älytön (tähtiä 3+), mutta lähellä kaikkea ja reilun 400€ hintalapulla viikko auringossa vaikuttaa ihan kelpo diililtä.
Jonkun verran olen Rodoksen tarjontaa netistä ja blogeista tutkinut, mutta silti kaipailisin vinkkejä kohteeseen. Uskon, että moni teistä on saarella vieraillut, joten parhaat ravintolat, rannat ja nähtävyydet jakoon! Niin ja jos joku on piipahtanut Turkin puolella Marmariksessa niin kuulisin mielellään tästäkin, kannattaako päiväreissu turkkiin, vai suositteletko pysymään koko viikon Rodoksella? Ainakin näin pikaisella tutkimisella Rodos vaikuttaa juuri siltä, mitä kesän loppuun kaipaan, lämpöä ja hyvää ruokaa, mitäpä sitä muuta ihminen kesälomaltaan toivoo! 🙂
Hei! Me oltiin Rodoksella pari vuotta sitte, asuttiin siinä Rodoksen kaupungissa. Vuokrattiin avoauto, joka oli hyvä tapa nähdä koko saari. Muuten viikko tais mennä aurinkoa ottaessa ja kävellessä. ☺ Sieltä löytyi muistaakseni perus henkkamaukat ja muita vaatekauppoja, jos shoppailemaan haluaa. ☺
Oi, avoauto kuulostaa kyllä hyvältä! Mietinkin tuota auton vuokrausta, sillä pääsisi piipahtamaan vähän kauempanakin. Veikkaan, että shoppailtua tuskin kovin paljon tulee (paitsi Sephorasta saattaa jotain mukaan tarttua), mutta varmasti pyöritään kaupungissa ja istutaan ravintoloissa ja juurikin enimmäkseen liikutaan kävellen ympäriinsä. 🙂
Ehdottomasti yks mun lempparipaikkoja Euroopassa! Parasta Rodoksen syyskuussa on aurinkoinen ilma jota viilentää ihana tuuli, ei siis tule juurikaan hiki. Toiseksi parasta on kävellä sataman kautta vanhaan kaupunkiin, missä on ihania ravintoloita ja kahviloita sekä pieniä putiikkeja joista ostin esim. mausteita ja öljyjä. Myös meri on ihana ja satama-alue kokonaisuudessaan. Ruokien osalta parasta on kaikki kreikkalaiset ruuat, pikaruokana esim gyros ja parempana ruokana vaikka pihvit kreikkaisin lisukkein. 😛 ja jäätelöt!! Se italialainen gelato jota sai ainakin rannasta ja vanhasta kaupungista, parasta ikinä ja vielä pitää mainita rannassa myytävä tuorepuristettu appelsiinimehu, täydellistä! me oltiin siis ihan Rodoksen keskustassa, eli nää kaikki löytyy sieltä lähistöltä. Taksilla ei kuljettu kertaakaan, yhen kerran käytiin sellasella turisteille tarkoitetulla kiertoajelulla joka oli kyllä hintaansa nähden (ehkä jotain 5e?) tosi kiva sekin. Huh kun tuli pitkät sepustukset, toivottavasti oli apua. Ihanaa ihanaa reissun odotusta ja reissua.
Oiii, kuulostaa niin hyvältä, just siltä mitä tässä tarvitaankin! 🙂 Kiitos vinkeistä!!
Vuokrattiin se sellasesta firmasta jota matkatoimisto suositteli.. Sen perheyrityksen äiti oli suomalainen ja siinä oli ainakin kaksi hänen poikaansa töissä. ☺ Hyvä palvelu ja edullinenkin. Päivässä kiersi koko saaren ja siinä ehti pysähdellä ja käydä uimassa, ravintolassa yms.. Lounaaks syötiin yleensä pita gyroksia, joita sai parilla eurolla.
Joo, tuota auton vuokrausta pitää ihan tosissaan miettiä. Kukahan se meistä on, joka joutuisi rattiin, hehe… 😀 Tuolla taitaa olla monessakin paikassa suomalaisia töissä, kun meidän hotellissakin on käsittääkseni respassa. Gyros-liha on kyllä hyvää, joten niitä pitää kyllä syödä! Ja tzatzikia!
Mä oon ollu Rodoksella kolme kertaa, mut vikastaki reissusta on vissii 9 vuotta. Käytiin sellasella päivän veneretkellä Lindoksella ja se oli sillon ainaki nätti paikka! Turkkiin en oo lämmenny, joten skippaisin ehkä Marmariksen. Rodoksen vanha kaupunki on nätti ja vähän kauempana on (tai ainaki oli) vesipuisto. Ja Kreikassa pitää syödä pita gyrosta – parasta!
Lindos kiinnostelee! Joo, ehkä me keskitytään tällä kertaa sitten Rodokseen. Ja tosiaankin pita gyrosta on saatava! 🙂
Missä hotellissa olette? Onko kohteenne Rodoksen kaupunki?
Meidän hotelli on Agla ja löytyy käsittääkseni Rodoksen kaupungista. Sisko tosiaan hoitanut varauksen ja hotellivalinnan, joten sillä olen vähän pihalla tämän suhteen. 😀
Oi Rodos ❤
Oltiin häämatkalla siellä, Lindoksen ja Falirakin välissä pienemmässä paikassa, Kolympiassa. Aivan tajuttoman ihana paikka ja huokailen edelleen sen reissun perään.
Maisemat oli upeat, meidän hotellin ranta oli pientä kiveä, mutta viereisessä poukamassa oli hiekkaranta. Siinä keskustassa, rannassa oli sellanen upea kukkula, jonne kavuttiin muutamaan otteeseen. Maisemat oli aivan älyttömät, ja vuohia hyppeli joka puolella. Siellä kukkulan juuressa ”piilossa” oli myös aivan mieletön pieni satama, jossa ihana kalaravintola. Suosittelen!
Kolympian keskustassa oli kuitenkin mun kaikkien aikojen lempiravintola, Taverna Manolis. Siis ei sitä ruokaa voi edes kuvailla!! Juustopallot, tsatsiki, souvlaki, carbonara, kreikkalainen salaatti. Kaikki aivan taivaallista ja todella edullista.
Viettäkää ihana loma
Voi että, kuulostaa aivan täydelliseltä! 🙂 Täytyypä laittaa tuo Taverna Manolis muistiin! Kiitos vinkeistä.
Nyt tulevana sunnuntaina lähdemme kolmatta kertaa peräkkäin Rodokselle:) eli siitä on tullut meille ihan lemppari paikka. Ekan kerran yövyimme Aglassa jossa tosiaan on respassa Sirpa niminen nainen. Taitaapi olla kreikkalaisen omistajan vaimo. Hotellissa työskenteli myös ainakin2015 Luisa (oikea nimi Marja-Liisa). Myöskin suomalainen:)
Heti Aglaa vastapäätä löytyy italialainen Capricci ravintola josta saa ihan älyhyvää pasta carbonaraa!
Rantakatua pitkin kun lähtee kävelemään löytyy siitä aika läheltä liikenneympyrää Balsamico ravintola. On suomalaisen omistama ja suosittelenkin sinne menemään auringonlaskun aikaa. Koska ravintola on aivan rannan tuntumassa!
Kreikassa jos tilaa alkupalaksi kreikkalaisen salaatin kannattaa tilata vain yksi salaatti. Ne on meinaa ihan älyttömän kokoisia ja niistä syö kyllä helposti 3 alkupalan:)
Kannattaa käydä myös satamassa. Sieltä löytyy katu joka on täynnä pelkkää ravintolaa. Jokainen ravintola oma, mutta ovat vähän kuin yhteisessä tilassa. Siellä on kylmäkaapeissa aivan mahtavia leivoksia, kakkupaloja yms! Suosittelen käydä nauttimassa kahvit ja jotkut leivokset
Rodokselta löytyy myös Jumbo niminen kauppa. Jumboon on matkaa Aglalta joku 10min taksilla. Taksi maksaa 10€ sinne. Jumbo on lelukauppa, mutta siellä myydään myös lastenvaatteita, sisustustavaraa, askartelujuttuja ja erittäin edullisia koiranleluja jotka on ihan super kestäviä! Myös edullista kosmetiikkaa löytyy, koruja yms! Kannattaa käydä:)
Ekalla Rodoksen lomalla kävimme Turkissa päiväretkellä… ja no en oikein suosittele. Siinä menee koko päivä. Käytiin timantti/korutehtaalla, nahkatehtaalla ja karkkitehtaalla. Loppu ajan sai shoppailla. Ei kummoinen reissu. Nahkatehtaalla myytiin feikki Chaneleita yms.
Autoa emme ole vuokranneet, koska kadut Rodoksella ovat paikka paikoin erittäin kapeita ja riski naarmuttaa autoa on aika suuri. Tosin päätiet ovat aika leveitä. Mutta Rodella on hyvät julkiset kulkuneuvot, siis bussi. Siistit ilmastoidut bussit ajaa mm Lindokseen. Kannattaa suosia niitä!
Vanhassakaupungissa ja muurilla kannattaa käydä kävelemässä. Laita mulle spostia jos haluat tietää lisää! 🙂
Kiitos tästä ihanan pitkästä kommentista! Pitää oikein ajatuksella paneutua tähän ja laittaa nuo ravintolat etenkin muistiin. 🙂 Ehkäpä siis jätetään tuo Turkki kokonaan väliin. Ja samaa olen miettinyt tuosta autoilusta, että kukahan meistä oikein uskaltautuisi rattiin… 😀 Kiitos vielä, minä laitan sulle viestiä, mikäli tulee jotain mieleen!
Lindos ja nähkää vähän vaivaa ja kiivetkää akropoliille Aivan mahtavat näkymät. Cesar meze Bar ansaitsee kiitoksen. Kiivetkää sinne katolle ja Ah nauttikaa. Mahtavaa ruokaa ja näkymät
Moni on kehunut Lindosta ja näyttää kyllä kuvissakin mielettömältä! Toivottavasti ei olisi ihan niin kuumaa, mitä nyt viime päivät on kuulemma olleet, niin jaksaisi jotain tehdäkin. Kiitos myös ravintolasuosituksesta! 🙂
Tänä kesänä Rodoksella käyneenä tuli mieleen seuraavaa.. Varaudu to-del-la kovaan tuuleen (Ja pakkaa repullinen pompuloita ja huiveja mukaan, että saat pysymään hiukset kurissa ja poissa silmiltä ja suusta ja naamalta! :D)Tuuli on toisaalta ja joittenkin mielestä kivakin, kun se vilvottaa siinä kuumuudessa, mutta itse en tykännyt yhtään siitä jatkuvasta puhurista (joskin siihenkin tottuu) ja sanotaanko niin, että tulipahan käytyä, mutta ei ehkä tulisi lähdettyä tuonne uudestaan. Jos vietät(te) aikaa tuulisella rannalla, suosittelen ostamaan pyyhkeille sellaset isot pyykkipojat (myydään niissä ”lähikojuissa”), että saa pysymään pyyhkeen joten kuten paikoillaan. Samaten uimakengät on meressä uidessa aika ehdottomat, jollei halua rikkoa jalkojaan. Jumbossa suosittelen käymään. Uimakenkiä myydään edullisimmin varmaan juurikin Jumbossa (hinta on muistaakseni viiden euron kieppeillä), mutta niitä saa melkeempä joka kaupasta. Ravintoloista suosittelen mm. Memphis BBQ Grill:ä. Tuolla on valtavat annokset ja ei moitetta ruuasta eikä palvelusta. Paikka oli lähes aina täynnä eli sekin kertonee paikan suosiosta. Jätskiannokset on tosi suuria ja jätskialtaaltakin löytyi uusia herkullisia tuttavuuksia (Miksi niitä ei saa Suomesta, blääh!). Lystikästä reissua teille! 🙂
Hyvä tietää tuo tuuli-homma! Ja mä just mietin, että kun se meidän hotelli käsittääkseni sijaitsee tuon tuulisen rannan lähellä, niin tarviikohan sinne muutenkin oman pyyhkeen mukaan. Ja hyvä vinkki nuo pyykkipojat ja uimakengät! 🙂 Jos siellä hyvin tuulista tosin on, niin itse tykkään uida enemmän altaassa, kuin meressä aalloissa. Tuo ravintola kuulostaa hyvältä, eli tsekkaukseen menee. Kiitos kommentista!
Kyllä meillä ainakin oli omat pyyhkeet mukana eli kannattaa ottaa mukaan tai ostaa ne rannalle mennessä. Altaalla onkin huomattavasti mielekkäämpää uida kuin tuulisessa meressä aaltojen seassa. Mielipidekysymys toki sekin. 🙂 Ja tuohan on niin pieni paikka, että pääsee nopeaa kävelemään sekä tuulettomalle että tuuliselle puolelle. Taksilla käytiin Jumbossa, muuten käveltiin ympäriinsä eli se hyvä puoli on, että siellä on helppo ja nopea liikkua ja kaikki on siinä lyhyen kävelymatkan päässä ja lähellä.
Jes, taidanpa siis pakata oman pyyhkeen jo ihan Suomesta matkaan. Jättää vaikka sitten sinne, jos ei halua raahata enää takas. 🙂 Mulla on selkeesti vaikeuksia hahmottaa tota paikan kokoa, mutta eiköhän se siellä hahmotu. Ilmeisesti tuo Jumbo on siis supermarketti tyyppinen? Googlailin sitä ja lelukauppana ainakin mainostetaan. Hypermarkettien tutkiminen ulkomailla = PARASTA! 😀
Kyllä! Jumbo on juurikin sellanen markettityyppinen suuri kauppa, josta löytyy kyllä ”varmaan miljoona eri leluakin”, mutta muutenkin tavaraa ihan laidasta laitaan. Ei siis ole pelkkä lelukauppa. Kiireellä sinne ei kannata lähtee kiertelemään. Ja vielä vinkkinä, että kannattaa käydä Vanhassakaupungissa. Siellä on kaunista ja jotenkin ihan oma tunnelmansa. Varmasti nopeasti tulee tuo paikka tutuksi kun kiertelee ja kävelee ympäriinsä. Mukavaa lomaa! 🙂
Ravintola Tamam! Menkää ehdottomasti sinne yksi parhaista ruokakokemuksista ikinä!
Kiitos vinkistä Jonna. Ei enää monta yötä lähtöön!