Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Piknikillä Haltiassa

Eilen tiistaina vietettiin piknikkiä metsässä, kun kokoonnuttiin perheen voimin anopin järjestämälle piknikille Aarnitulen tulipaikalle Haltiaan Nuuksioon. Haltian luontokeskukselta on tuohon alle kilometrin matka ja nuotiopaikka sijaitsee Päivättären polun varrella ja paikka pitää siis varata ja maksaa etukäteen. Paikalla on nuotiopaikan ja puuvaraston lisäksi huussi ja kolme katettua pöytää penkkeineen. Meitä paikalla oli 12 henkilöä ja mahduttiin oikein hyvin nuotion- ja pöytien ääreen. Paistettiin illan aikana useampi paketti makkaraa ja jälkkäriksi tietysti vaahtokarkkeja nuotiossa. Söin tuolla myös tämän kesän ekat kotimaiset mansikat (nam!) ja olipa mukana kaikkien hedelmä- ja kasvisherkkujen lisäksi myös ihan kunnon mansikkakakku! Yhtään hyttystäkään ei meitä häiriköimässä tuolla tavattu. Ilta tuolla hujahti sukkelasti ja takki tuoksuu vieläkin ihan savulle, sen verran pitkään tuli nuotion ääressä lämpimässä istuttua. Vähän erilainen tiistai-ilta siis eilen. Suosittelen metsäpiknikkiä oikein lämpimästi ja tuon Aarnitulen tulipaikan vuokraamista, mikäli kaipailee privaatimpaa nuotiohetkeä porukalla. 🙂

Aarnitulen tulipaikka, Haltia, 20€/3 h 

Takki Raiski R+ ja kengät Merrel, molemmat blogin kautta saatu. 

5+

Leave a comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Kiitos kommentistasi! ♡ Sähköpostiosoitetta ei julkaista blogissa. Kommenttien valvonta päällä.

PLUSMIMMI @ INSTAGRAM