Olen ollut alusta saakka LivBoxin tilaaja ja tehnyt erilaisia yhteistöitäkin useampaan otteeseen kyseisen kauneuslaatikon tiimoilta. Vuoden vaihteessa LivBox koki uudistuksen ja kulkee nykyään nimellä Bette Box. Sain ensimmäisen Bette Boxini tammikuun alussa, mutta häämatkahässäköiden vuoksi ehdin perehtymään sisältöön tarkemmin vasta nyt. Bette Boxin toimintalogiikkahan jatkaa samalla tyylillä, kuten edeltäjänsä, eli ennakkoon tilattu yllätyslaatikko kosmetiikkaa putkahtaa kerran kuussa postilaatikkoon (eli minun tapauksessani pakettiautomaattiin).
Ihka ensimmäisen, eli tammikuun Bette Boxin sisältö oli erittäin laadukas. Boksistani paljastui Lumenen Lähde tasapainottava 24H kasvogeeli (jonka sisko jo omi itselleen käyttöön), TRESemmé Max The Volume -hiusvaahto, Maybellinen uusi New York Falsies Push Up Angel-maskara, Evo-merkin Root Canal tyvisuihke ja Manna Kadarin poskipuna (minulla sävy Paradise Blush). Meikit odottelevat vielä testaustaan (irrotin juuri loput ripsenpidennyksenikin, eli pääsen myös testaamaan ripsaria, jee!), mutta koska loistavaksi todettu Evo:n tyvisuihke minulta löytyy jo täysikokoisena, pääsi tämä matkakoko mukaan häämatkalle. Suihkin tätä aina pesun jälkeen kosteaan hiukseen, etenkin tyveen ja se antaa kivasti volyymia muuten aina päätä myöten olevaan kuontaloni. TRESemmén Max The Volume puolestaan pääsee käyttöön minulla heti kun se Root Canalin täysikokoinen suihke loppuu.
Kuulin huhuja, että helmikuun Bette Boxit ovat melkein myyty jo loppuun, eli mikäli mielit päästä kurkkaamaan helmikuussa Bette Boxiin, kannattaa tilaus laittaa menemään pikemmiten. Taidan itse tilata tämän lahjaksi taas kummitytölleni (terkkuja vaan sinne, jos luet!♡).
Toivon pitkää ikää ja laadukasta sisältöä Bette Boxille!
Bette Box blogin kautta saatu.
Kiitos kommentistasi! ♡ Sähköpostiosoitetta ei julkaista blogissa. Kommenttien valvonta päällä.