Joka vuotiset The Body Shopin joulusarjat ovat aina heikkouteni ja tälläkin kertaa piti piipahtaa TBS:n liikkeessä tuoksuttelemassa joulusuihkarit läpi. Sain jo paketillisen Bodarin vartalotuotteita testiin jokunen aika sitten ja ihastuin vartalovoista erityisesti tähän Vanilla Chai-tuoksuun. Mausteinen vanilja on kuulunut useana vuonna The Body Shopin valikoimiin, mutta tämän vuoden kanelilla, kardemummalla ja ruskealla sokerilla maustettu Madagaskarilaista vaniljauutetta sisältävä chai-tuoksu vei totisesti sydämeni ja vaikka suihkugeeleistä ei tällä hetkellä olisikaan ollut puutetta, oli pakko ostaa pullollinen tätä ihanuutta joulun aikaan käytettäväksi.
Ilmeisesti tähän tuoksuun on ihastunut moni muukin, sillä netistä tämä suihkari taitaa olla jo loppuunmyyty, mutta ainakin liikkeissä sitä vielä tällä viikolla löytyi alennettuun 6,50€ hintaan. Samalla reissulla mukaan tarttui myös Vanilla Chai-käsivoidetuubi (5€) ja huomasimpa juuri, että tarjolla olisi samaa tuoksua myös tuoksukynttilä, aah! Minun joulu tuoksukoon tänä vuonna tältä!
Kiitos kommentistasi! ♡ Sähköpostiosoitetta ei julkaista blogissa. Kommenttien valvonta päällä.