Blockfest-viikonlopusta on jo aikaa, mutta vasta nyt sain käytyä kaikki festarikuvat läpi. Kannoin kameraa tunnollisesti mukana koko viikonlopun ja sain ikuistettua huikeita hetkiä pitkin Blockfestia. Tällä kertaa tuli katsottua keikkoja oikein useampi ja parhaimpina on pakko nostaa Ratinan Stadionilla perjantai-iltana esiintynyt Nas, lauantaipäivän yllättäjä Getto Masa sekä teltassa jengiä huudattanut ja koko festarit päättänyt Ruger Hauer.
Keikkojen ohessa tuli vietettyä aikaa alueella kierrellen, Block Nation -vipissä hengaillen ja yleisestä festaritunnelmasta nauttien. Tutustuttiin myös viikonlopun aikana ruokakojuihin aina lihalautasesta mexicolaisen kautta jätskikiskaan. Tänä kesänähän nämä olivat ainoat festarit joille osallistuin ja tuntui, että tuolla oli myös joka kulmalla aivan järjetön määrä tuttuja aina kavereista teihin blogin lukijoihin. Minulla ainakin oli heittämällä yksi kesän parhaista viikonlopuista Blockfesteillä, joten eiköhän tässä aleta jo ensi vuotta ja Blockfestejä 2017 odottelemaan!
Liput Blockfesteille blogin kautta saatu.
Kiitos kommentistasi! ♡ Sähköpostiosoitetta ei julkaista blogissa. Kommenttien valvonta päällä.