Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Lancôme La Vie est Belle Florale

Tiedättekö, kun joku tuoksu tuo samantien vahvasti mieleen jonkun tietyn hetken tai elämänvaiheen? Minulle tämä Lancômen La Vie est Belle tuoksun uudempi versio Florale liittyy vahvasti juuri tähän kevääseen 2016, uuteen ihka omaan kotiin ja tämän kevään yltiöpositiivisiin fiiliksiin. Sain tuoksun juuri ennen muuttoamme, ajattelin ensin, ettei se varmasti ole yhtään minua (edellisestä La Vie est Belle-tuoksusta en erityisemmin pitänyt) ja että se päätynee lopulta varmasti siskolleni tai äidilleni. Päätin kuitenkin jostain syystä korkata tuoksun ja siitä saakka olen ollut aivan sen pauloissa ja käyttänyt sitä valehtelematta joka ikinen päivä (kuten ehkä pullostakin jo huomaa).

Jostain syystä ajattelin ensin tämän tuoksun olevan jotain aivan muuta, mutta osmanthuksen, mimosan, freesian ja iiriksen liitto on jotain uskomattoman onnistunutta. Yhtä aikaa pirskahtelevan kirpeää, mutta kuitenkin niin haikean hempeää. Vaikka kyseessä onkin kukkaistuoksu, ei tämä mielestäni ole missään nimessä sieltä perinteisimmästä päästä. Tämä tuo minulle jostain syystä etäisesti mieleen myös ikuisuuslempparini vahvasti parikymppisen Mimmin elämään kuuluneen YSL:n Baby Doll-tuoksun, jonka myynti Suomessa lopetettiin jo vuosia sitten. Jotain samanlaista yllätyksellisyyttä tässä on ja tämän tuoksun kanssa olo on heti astetta itsevarmempi. Eikä tässä ole yhtään huonompi sanomakaan, sopii ainakin minun tähän kevääseen, toivottavasti kesäänkin, nimittäin life is beautiful.

Kertokaahan tekin tuoksumuistojanne, onko joku hajuvesi ehkä pannassa huonojen muistojen takia, entä mitkä tuoksut saavat sinut automaattisesti itsevarmalle tuulelle?

Lancome La vie Est Belle

Tuoksu blogin kautta saatu.

0

0 Comment

  1. Akilejna says: Vastaa

    Penskoina leikittiin naapurin poikien kans ja aina ku haluttiin päästä niistä eroon, suihkuteltiin niitä kohti jotain halpoja tujuja ”vanhan naisen” hajuvesiä. Vieläkin se tunkkainen maustehaju yhdistyy poikakarkottimeen, toimisi ehkä vieläkin 😀

    0

Leave a comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Kiitos kommentistasi! ♡ Sähköpostiosoitetta ei julkaista blogissa. Kommenttien valvonta päällä.

PLUSMIMMI @ INSTAGRAM