Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

OOTD – All Black

Zizzi Ambassador

Paljaat käsivarret isokokoisella naisella herättävät aina keskustelua, saako niitä näyttää, vai pitääkö jokaisessa tilanteessa verhoutua esim. boleroon (YÄK!). Myös siis niillä kaikista kuumimmilla kesähelteillä. Lueskelin jokunen päivä sitten artikkelia pukeutumissäännöistä joita plussakokoisten tulisi tänä kesänä rikkoa ja yksi niistä oli tuo käsivarsien tilanteessa kuin tilanteessa peittäminen. Olen asiasta aivan täysin samaa mieltä, jokaisella meillä on oikeus paljaisiin käsivarsiin kiloihin katsomatta, mikäli siis itse haluaa ne paljastaa. Minulle on myös siis ok, jos ei näin halua, kunhan se on oma päätöksesi, etkä tee sitä muiden takia.

Pakko myöntää, että varsinkaan tässä vaiheessa kesää, kun aurinkoa ei ole tullut (vielä) nimeksikään ei itsellänikään ole se varmin fiilis omista käsivarsista, mutta minä en oikeastaan välitä. Jos käsivarteni jotakuta häiritsevät, niin onnittelen, elämässäsi on siinä tapauksessa kaikki äärimmäisen liian hyvin. Kehoitan muuten teitä muitakin paljaiden käsivarsien kanssa kamppailevia uskaltautumaan ulos (etenkin kun kelit tästä vähän lämpenevät) paljain käsivarsin. Se fiilis ilman sitä ainaista piilottelua on yllättävän vapauttava!

Asusta sen verran, että halusin poimia Zizzin valikoimasta asukokonaisuuden, joka päällä voisin lähteä vaikka ystävien kanssa kesällä terassille. En ole koskaan ollut se farkut ja toppi-tyttö, mutta tuo pitsillä koristeltu löysä toppi (saatavana myös vaaleana) vei sydämeni ja lisäksi mukaan lähtivät nuo Zizzin perusvalikoimasta löytyvät mustat farkut. Pitsi puhuttelee minua näköjään tänä kesänä ja paljon, edellisessä ambassador-asussa vilahtivat nimittäin pitsishortsit ja saattaapa olla, että hankin samalla reissulla myös pitsimekonkin. Aika kiva asu kyllä tämäkin ja eipä tuo haittaa yhtään, vaikka ilta jatkuisi tällä outfitilla ihan pikkutunneille saakka…

Ps. Näiden kuvien aikana alkoi satamaan muuten aivan kaatamalla. Mikä siinä on, että kun valoa näin kesällä riittäisi, niin vettä tulee joka päivä just sillon kun pitäisi kuvata! 😀

Miten on, käsivarret piiloon vai esille?

Toppi – Top Zizzi (L) // Farkut – Jeans Zizzi (48) – Sandals Urban Outfitters
zizzi toppi DSC_0038 zizzi toppi DSC_0048zizzi toppi DSC_0077 zizzi toppi DSC_0066 zizzi toppi DSC_0073

Translation: Here in Finland is too cold for bare arms still, but I will definitely wear this outfit when summer gets warmer! 🙂

Koko asu blogin kautta saatu. // Outfit gifted.

Ps. Muistathan minut myös Instagramissa, Bloglovin’issa ja Blogilistalla! ♡

0

0 Comment

  1. Girlpower says: Vastaa

    Ihmiset saa pukeutua just niinkuin haluaa. Jos se jotakuta häiritsee, niin se on hänen ongelmansa. Meidän naisten tulisi muutenkin lakata tuomitsemasta omaa ja muiden ulkonäköä. Oli sitten lihava tai laiha tai pitkä tai pätkä, niin älkää hävetkö itseänne <3

    0
    1. Oon aivan samaa mieltä, naiset on nimenomaan toisilleen niitä pahimpia! 🙂 Meidän pitäisi päinvastoin tukea toisiamme! 🙂

      0
  2. Itse olen aina vierastanut omien käsivarsieni paljaana pitämistä, lähinnä siitä syystä että silloin on jotenkin alaston olo. Mulle se on ihan sama pitääkö isommatkin ihmiset hihattoomia yläosia vai ei, jokainen tekee sitä mikä tuntuu hyvältä. Näytät upealta näissä kuvissa ja tulen aika kateelliseksi noista kengistä 😉

    hanna
    http://www.hannamariav.com

    0
    1. Joo, eihän tämä käsivarsien paljaana pitäminen ole tosiaan ainoastaan pyöreiden ”ongelma”. Olen täysin samaa mieltä, että jokainen tekee niinkuin itsestä parhaalta tuntuu. 🙂

      0
  3. Ihanat noi kengät ??

    0
    1. Voi kiitos Katja, ovat minulle vähän liian pienet (kapeat), joten taitavat päätyä myyntiin jossain vaiheessa. 🙂

      0
  4. Esille vaan!
    Sehän on ihan itsestä kiinni mitä näyttää ja miten pukeutuu, mielestäni.
    Itse olen laihtunut nyt -25kg ja olen jo vanha, niin itseäni ällöttää omat käsivarret, iho kuiva ja ryppynen. Olen kyllä lenkillä käynyt hihattomassa ja kynnys on korkea muualle niin lähteä. En kyllä edes usko, et kukaan alliani edes katsoisi, mutta kun se on oman pään sisällä tuo kuva itsestä, ällöttävänä.
    Ihana asu!
    -päivi-

    0
    1. Rasvaa ja ihania hohdetuotteita käsiin, niin johan näyttää paremmalta. 🙂 Siedätät itseäsi vähitellen ja kohta uskaltaudutkin jo ilman ällöajatusta ulos paljain käsivarsin! 🙂

      0
  5. Mun vartalon pahin ongelma on just ehkä käsivarret. Ne on niin tosi paksut ja ällöttävät, että mun pitää aina ostaa paitoja, joissa on puolipitkät hihat, ettei käsivarret vaan näkyisi. Mun unelma olisi ihan vaan käyttää normaalia tankkitoppia julkisilla paikoilla, mut ei onnistu. Häpeän käsivarsiani niin paljon. Pelkään, mitä muut ihmisiset sanoisivat tai ajattelisivat paksuista käsivarsistani.
    Kaupoissa on aina niin ihania mekkoja ja paitoja, mitä haluaisin ostaa. Mutta kun niissä ei ole tarpeeksi pitkiä hihoja, niin ne jää ostamatta 🙁

    0
    1. Lohdutuksena kerrottakoon, että et ole ainut! Mitä jos aloitat pienin askelin ja ”siedätät” itseäsi paljaisiin käsivarsiin? Todennäköisesti kukaan ei kiinnittäisi niihin edes mitään huomiota. 🙂

      0
  6. Laurelli says: Vastaa

    Kiva asu, ja erityisen kivannäköiset kengät!

    0
    1. Kiitos kovasti! 🙂

      0
  7. Toi artikkeli on mahtava:) Ja sun asu ihana, sopii sulle tosi hyvin !:)
    Mitä niitä käsiä tai jalkoja piilottelemaan jos on sinut itsensä kanssa. Ei pidä ajatella muitten mielipiteitä:)

    0
    1. Kiitos kiitos! Näinhän se on, mutta usein nuo ajatukset ja ongelmat ovatkin vaan oman pään sisällä. 🙂

      0
  8. Oon niin nössö ite, että en käsivarsiani paljasta 🙁 Kumma, että muiden käsivarsia en edes kyttää, mutta omat paljaat käsivarret on sitten kauhistus *huokaus*

    0
    1. No, ehkä joku päivä vielä? 🙂

      0
  9. Heidi. P says: Vastaa

    Mä on niin samaa mieltä sun kanssa noista käsivarsista. Jos jota kuta häiritsee se meissä pluskokoisissa, niin hankkikoon elämän. Jokainen on oma persoonansa ja sillä sipuli. Mukavaa lomaa koko porukalle. Ja pidetään lippu korkealla, kyllä se aurinko sieltä vielä tulee, ihan varmasti. 🙂 🙂

    0
    1. Äläpä! Kiitos kovasti, loma on ollut tähän mennessä jo oikein mukava. 🙂

      0
  10. Ehdottomasti esiin, jos itse niin haluaa ! Meillä jokaisella on oikeus olla sellaisia kuin olemme ja myös näyttää se, ihana kirjoitus ! <3

    0
    1. Sinäpä sen sanoit! 🙂 <3

      0
  11. Mulla on kauhea pelko näyttää käsivarret sillä inhoan nniitä ehkä eniten kropassani enkä ole uskaltanut näyttää niitä julkisest varmaan vuoteen 🙁 totuus vaan on se että kesäkuumalla ahdistaa vetää jokin pitkähihaisempi vaatekappale päälle kun muut menevät kädet paljaana. En vaan tahdo ihnisten tuijottavan niitä :/ mutta ehkä tänä kesänä voisin rohkaistua sen verran että uskaltaisin kavereiden kanssa hengaillessa vapauttaa käsivarret kuuman pitkähihaisen alta 😀

    0
    1. Just näin. Ei kuulosta yhtään hyvältä. 🙁 Ehdottomasti kokeilet ensin kavereiden kanssa, sitten uskaltaudut liikenteeseen jo paljain käsivarsin muussakin porukassa. 🙂

      0
  12. Ompas ihana toppi! Täytyypäs itse käydä katsomassa ja kokeilemassa, jos se löytäisi myös omaan kaappiin 😀
    Käsivarret on myös ollet oma ahdistuksen aihe vuosia. Mutta viime kesän helteillä meni hermot boleroihin ja t-paitoihin. Jos joku mun käsivarsista ahdistuu, niin sitten ahdistuu 😉 Loppukesä meni ihan ilman ahdistuksia ja tänä kesänä olisi tarkoitus myös, tosin säät eivät ole olleet mun kanssa samaa mieltä…
    Pitäisi vain rohkaistua ja pitää vaatteita mistä ite pitää, eikä sellaisia vaatteita, millaisia pluskokoisten ”pitäisi” pitää. Harmi, että Suomessa plussamallistoja muodikkaista ja istuvista vaatteiista ei ole niin hyvin tarjolla.
    Muistelin oliko sulla jossain vaiheessa postausta Lontoon vinkeistä? Sinne olisi viikon reissu tiedossa heinäkuussa. Jee, shoppailuja ainakin tiedossa 😀

    0
    1. Kiitos! 🙂 Tuota oli tosiaan saatavilla myös valkoisena, mutta päädyin sovittelun jälkeen kuitenkin tähän mustaan.

      Aivan mahtavaa Hanna, oot ”vapautunut” niistä boleroista ja muista! Kyllä ne helteet vielä siitä tulee, että päästään viilettämään tuolla käsivarret paljaana! 🙂

      En oikein koskaan ole selvinnyt tekemään tuota Lontoo-postausta, pitää tehdä se (olen luvannut sitä varmaan vuoden jo)…

      0
  13. Hei plusmimmi 🙂

    Mistä voisin löytää juhlavan kunnon topin. Nuo lindex/seppälä on koluttu jo niin läpi. Ja lähin zizzikin on kouvolassa. Jokin nettikauppa ?

    Kiitos vastauksestasi

    0
    1. Oletko katsonut ASOSin valikoimaa? Tulee siis Briteistä, eli tulleja ei tule ja yleensä Curve-puolella tosi hyvä valikoima. 🙂

      0
  14. Kiitos hyvästä kannanotosta – jokainen päättäköön ITSE hihojensa pituuden 🙂 Sitten tiedustelu: kun tilaat ASOSilta, niin onko pitkä toimitusaika ja miten on mahdoll. palautusten kanssa? Latasin juuri heidän sovelluksensa puhelimeeni ja ostohalukkuus heräsi 🙂

    0
    1. Juurikin näin!

      ASOSilta tulee vaatteet about viikossa ja palautusta en ole koskaan kokeillut, kun postikulut pitää maksaa itse, joten tulee helposti aika hinnakkaaksi. Tein pari vuotta sitten ohjeet ASOSilta tilaamiseen ja ne löytyy tästä : http://www.plusmimmi.com/2013/08/asosilta-tilaaminen/

      0
  15. Näytät todella hyvälle! : ) ja tuo toppi on myös ihana, varsinkin tuo etureunus!

    Itsekin kuulun siihen ryhmään, joka inhoaa ylikaiken käsivarsiaan. Olen aina ollut ylipainoinen, enkä ole käyttänyt toppeja tai lyhythihaisia, sillä se ajatus kauhistuttaa ja kammostuttaa kamalasti. Mua ei haittaa pätkääkään mitä muut pitää päällänsä mutta itseni kohdalla se on toisin. Kotona pystyy ihan hyvin pitämään, eikä kämppikseni ole moksiskaan mutta julkiselle paikalle meneminen on vuorenkokoinen kynnys. Toinen asia, mikä tavallaan pakottaa pitämään boleroita ym. niin itselläni on todella herkkä iho. En rusketu ollenkaan vaan pysyn aina valkoisena.. tai punaisena. Palan todella helposti. : ( se tuo aina oman haasteensa tällaisina helteinä.

    0

Leave a comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Kiitos kommentistasi! ♡ Sähköpostiosoitetta ei julkaista blogissa. Kommenttien valvonta päällä.

PLUSMIMMI @ INSTAGRAM