Voi New York, sä olet taas niin ihana! Saavuttiin eilen tänne ja matka meni lopulta ihan hyvin. Vaihdettiin konetta siis Berliinissä ja ehdittiin treffata Suomeen matkalla ollut Maiskikin kentällä kahvitellen. Amerikan päässä suht vikkelästi sujuneiden rajamuodollisuuksien ja ei niin vikkelästi sujuneiden laukkujen venailun jälkeen jonotettiin keltainen taksi hotellille. Ai että kun Manhattanin skyline alkoi näkymään taksin ikkunasta niin fiilis oli jäätävästä väsymyksestä huolimatta kyllä todella hyvä. Neljäs kerta New Yorkissa ja olihan tänne jo kova ikävä, edellisestä kerrasta onkin jo kolmisen vuotta!
Meidän hotelli on siis Pod 39 East 39th Streetillä, eli tästä pääsee aika näppärästi kävellen vaikka minne. Eilen sitten taisteltiin sitkeästi väsymystä vastaan ja marssittiin vielä pariksi tunniksi kaupungille ja katsomaan mm. Taimsku, eli Time Square. Matilla on eka kerta New Yorkissa, joten olihan se nyt heti nähtävä. Siellä sitten pällisteltiin ympäriinsä, poikettiin parikin kertaa matkalla Sephorassa ja Foot Lockerissa ja menin jo ihastumaan kenkiin, jotka saatoin tänään heti aamusta käydä poistamassa… Ostoksia ei eilen siis sen kummemmin tehty, vaan keskityttiin olennaiseen, eli New Yorkin fiilistelyyn. Illalla kympin aikaan (Suomen aamuviisi) sitten annettiin vihdoin väsymykselle periksi ja alettiin unille.
Tänään katsoin kelloa ekan kerran jo kolmelta aamuyöstä, mutta sinnittelin lopulta unilla puoli kasiin saakka. Siinä sitten vähän rästiin jääneitä työjuttuja ja ysin jälkeen aamiaiselle ja kaupungille. Kierrettiinkin koko tämä torstaipäivä taas jalkapatikalla katuja ristiin ja rastiin. On tämä NYCin ruutukaava vaan näppärä! Päivän shoppailusaldona kaksi talvitakkia Macy’sin plussakerroksesta, kahdet kengät (toiset kengistä juurikin ne samaiset, joihin eilen menin ihastumaan) sekä muutama meikkiasia Sephorasta. Matti totesi, että jos tuota tahtia jatkat rahan käyttämistä, niin mulla menee täällä kymmenessä päivässä 7000$. Uuups. Oikeassa oli, joten nyt ne rahahanat kiinni, tai edes pikkasen pienemmälle! 😀 Talvitak(e)ille oli ihan oikeasti tarvetta (olen saanut jo pitkään kuittia tästä yhdestä ja samasta syystakista ja sen liikakäytöstä) ja kustansivat koko setistä yhteensä lähes 400$. Shoppailureissun jälkeisen hotellipiipahduksen jälkeen mentiin vielä syömään tuohon nurkan takana olevaan Shake Shackiin ja vielä ihan nopsasti vaan Sephoraan…
Ajattelin ajastaa illalla teille aina aamuksi kuulumisia täältä, mikäli vain suinkaan mahdollista, joten kuvia ekasta varsinaisesta NYCipäivästä siis alla. Nyt painu(taa)n suihkun kautta unille, väsyttää taas kovasti. No joskopa tämä jet lag tästä vähitellen taittuisi. 🙂
Ps. Muistathan minut myös Instagramissa, Bloglovin’issa ja Blogilistalla! ♡
Oumaigaad, mä en kestä. Mä oon tosi pahoillani, mutta joudun boikotoimaan sun blogia tän teidän reissun ajan. 😀 Mulla on niiiiin kauhee NYC-ikävä. Uskomatonta, että siitä on jo tasan vuosi, kun me lähdettiin sinen viettämään joulua. <3
Hahaha! Joudut tällä menolla boikotoimaan blogia myös tammikuun, koska mulla on aika monta postausta tuolta vielä vailla kirjottelua! 😀
Hullua kyllä miten aika menee ja tosiaan tonne tulee aina aivan ÄLYTÖN ikävä ja siihenhän ei auta kuin alkaa matkaa suunnittelemaan… 😉
Komeet kengät, eihän oo oikee koko? Lukijatoiveena haluaisin heti ne takkikuvat!!
Otin tällä kertaa oikean koon, haha! 😀
Lukijatoive toteutettu. :>
Aaa, Nyki! Ihana! Ikäväää!
Nyt nautitte pöllöpäät. <3
Nyki-ikävä on kyllä paha sairaus! Ja voit uskoo et nautittiin!!! <3
Voi miten ihana postaus! Olin itse viime joulukuussa Nycissä ja tuli ihan oma matka mieleen näiden kuvien kautta. Superia reissua teille!
Voi voi voi, toivottavasti sulla oli vähintään yhtä huippu reissu kun meillä! 🙂
Voi että… tippa silmässä luin tätä. Kuolen New York ikävääni kohta <3 Hyvää lomaa. Maailman ihanin kaupunki!
Se on! Sydän jäi sinne jo 2003!
Mulla on jo taas nyt ikävä takas… 😀
Ihanaa kun kirjoitit näin nopsaan New Yorkin kuulumisia ensimainingeista. Hyvät naurut sain tuosta, että sulla ”ehkä” menee siellä kymmenessä päivässä 7000 taalaa, oikeesti, se on hups vaan siellä 🙂 Kaikkea ihanaa ostettavaa on Niin paljon. Jos vain haluat, kuulisin mielelläni hotellista lisää jossa nyt majailette. Mies buukkasi meille juuri hetki sitten lennot New Yorkiin maaliskuun loppuun (Jihuu !!! kuudes kerta kutsuu) ja hyvä, mutta sut edullinen hotelli Manhattanilla on hakusessa.
Ihanaa reissun jatkoa teille, mielenkiinnolla täällä seurataan 🙂
Nyt on hotellipostaus ulkona, kuten jo huomaistkin! 🙂
Mulla on kans jäänyt sydän tuonne. Ei varmasti ollut viimeinen kerta New Yorkissa…
Kiitos itsellesi 🙂 En malta odottaa, että pääsen penkomaan Jersey Gardenin Forever 21:iin plussaosastolle, kiitos vain vinkistä. New York on mielentila, stigma joka jää sydämeen ikuisiksi ajoiksi kun sinne on kerran mennyt, eiks niin? Suosittelen katsomaan dokkarin Nas, Time is Illmatic. Näkee vähän eri puolta Nycistä. Mietinkin, uskaltaiskohan sitä piipahtaa Queensbridgen huudeille… Ihanaa Uutta vuotta, mun pitää rohkaistua moikkaamaan sua joku kerta Nummelan linkkarissa
Osaisinko antaa tarkemmat koordinaatit tolle Macy’sin plussaosastolle? Viimeksi en ainakaan löytänyt mitään ja nyt lähdössä lauantaina reissuun 🙂
Se oli mun mielestä seiskakerros? Otahan sieltä kosmetiikkaosaston liukuportaiden luota kartta matkaan, niin varmasti löydät! 🙂 Oi, kelpais itsellekin New York! On jo kova ikävä kaupunkia. Ihanaa reissua!
Siis osaisitko?