Kävin tänään kesken päivän kampauksessa. Kauppakeskus Forumin toiseen kerrokseen on pystytetty OBH Nordican Artist pop up-kampaamo, josta saa lauantaihin saakka kampauksen kympillä. Kampausvaihtoehtoja on neljä ja kampaajat loihtivat ilman ajanvarausta reilussa parissakymmenessä minuutissa hiukset kuosiin OBH Nordican Artist-muotoilulaitteilla. Hintaa tällä lystillä on vaivaiset 10€. Oiva stoppi siis esim. ennen pikkujoulurientoja, after workkeja tai ihan muuten vaan. Kyllä muuten piristi, kun peilistä kurkkasikin äsken keskellä työpäivää astetta laitetumpi mimmi!
Pop up-kampaamon kampausvaihtoehdot. Minä päädyin tuohon vasemmanpuoleiseen lettiin ja kiharoihin.
Yhteensä pop up-kampaamossa on paikkoja neljä ja tosiaan kuka tahansa voi istahtaa tuoliin, mikäli tilaa vain on.
Minä toivoin, että hiukseni kiharrettaisiin mallikuvasta poiketen tuolla laineraudalla, sillä halusin päästä testaamaan sitä omaan hiukseeni. Laine tarttuikin pehmoiseen hiukseeni yllättävän helpolla ja tuo laineiden napsuttelu ei ollutkaan niin aikaa vievää, mitä olin alunperin kuvitellut.
Laineiden valmistumisen jälkeen koko hiukset pöyhittiin kauttaaltaan läpi ja yhtenäinen laine rikottiin sormin sähäkämmäksi.
Sitten vielä letti tuohon pintaan ja valmista tuli. Veikkaan, että nämä laineet kestävät hyvänä useammankin päivän, tai ainakin huomisen!
Valmis kampaus:
Carrie-kiharaa…
Viimeisteltynä rennolla letillä.
Artist pop up-kampaamo auki Kauppakeskus Forumin toisessa kerroksessa to&pe 13.-14.11. klo 13-20 ja la 15.11. klo 11-18. Kampauksen hinta 10€.
KILPAILU: Tägää oma kampauskuvasi Instagramissa #kympinkampaus , #obhnordica ja @plusmimmi, valitsen kuvista oman suosikkini, joka palkitaan OBH Nordican Artist-tuotepalkinnoilla. Osallistumisaikaa ensi sunnuntai-iltaan 16.11.2014 klo 21.00 saakka! 🙂
Ps. Muistathan minut myös Instagramissa, Bloglovin’issa ja Blogilistalla! ♡
hyvä idis, taidan mennä huomenna töiden jälkeen ihan perjantain ja tilipäivän kunniaksi! Mut miten kun on näin lyhyt tukka, saiskohan tähänkin jotain lettiä?
Saa varmasti! Sekä kiharaa, että pintaletin nyt ainakin! 🙂 Muistahan pyytää!
Kaunis kampaus. Mulle tehtiin kanssa eilen, tosi nättejä lettikampauksia saavat aikaan kyllä 🙂
Joo, mä huomasin instagramista! Oli kyllä onnistunut lookki. 🙂 Mulla on edelleen nämä laineet päässä, jee!