Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Bryssel

Työpöydälläni on tönöttänyt kesästä saakka kansiollinen kuvia kaupungista, joka yllätti kesän Eurooppa road tripillä meidät molemmat äärimmäisen positiivisesti. Liekö syy ollut paikallinen opas, vaiko juuri sen kummempien ennakko-odotusten puute, mutta Brysselistä jäi oikein kiva fiilis. Ajettiin Brysseliin siis suoraan Bryggestä ja yhden yön sijasta viihdyttiinkin kaupungissa kaksi. Postasin jo tunnelmia hotelliaamiaiselta Brysselin tyyliin ja Brysseliostoksiani, mutta muuten en muistaakseni hehkuttanutkaan vielä kaupunkia sen kummemmin.

Meillähän kävi tuuri, sillä olin tutustunut Hannan kautta Lontoossa aiemmin Brussels Fatshion-blogin Mounaan, joka lupautui meille Brysseliin oppaaksi. Treffattiinkin Mounan työpaikalla ja saatiin kierros Belgian ”Ylellä”, eli siis tv-asemalla, jossa kuvataan mm. Voice of Belgiumia. Oli kiva kurkata kulisseihin, josta jatkettiinkin sujuvasti parlamenttitalolle, kuninkaanpuistoon ja tsekkaamaan kuninkaanlinna. Bryssel ei totisesti ollut entuudestaan tuttu muusta kuin juuri noista poliittisista kuvioistaan ja ehkä osakseen siksi jäänyt vähemmälle huomiolle ja mielenkiinnolle.

Mouna kertoi tietysti kiertelyn ohessa faktoja kaupungista ja kaupunki oli sen verran kompakti, että näppärästi tuolla pääsi liikkumaan jalan ympäriinsä. Aina sopivassa välissä istuttiin toki oluelle ja minäkin vaikka en normaalisti olutta juo löysin silti Belgialaisista oluista uusia suosikkeja, kuten persikkaolutta. Ihan mm. Manneken Pis-patsaan (eli se pissaava pikkupoika) liepeillä oli olutravintola, josta löytyy yli 250 eri olutta, joten maisteltavaa kyllä riitti. Bongailtiin myös katutaidetta ja tietysti Tinttejä ympäri kaupunkia ja loppuillaksi päädyttiin vielä istuskelemaan joenrantaan rakennettuihin pikkubaareihin. Tästä tuli vähän mieleen Berliini ja samantyyppiset joenrantamestat. Brysseliin on päästävä kyllä uudelleen, sillä pelkästään jo tuo kaupungin rento meininki, silmille hyppivä katutaide ja klubit, joista kuultiin vain tarinoita ja joille ei tällä kertaa ehditty, puhuttelivat meikäläistä. Ja kyllähän se Belgia muutenkin oli aivan meidän uusi suosikki! 🙂

20140714_164956 20140714_211811 20140715_16491920140715_174020 20140715_174306 20140715_175031 20140715_175512 20140715_175543 20140715_17552820140715_17564820140715_180734 20140715_181205 20140715_181632 20140715_18180520140715_18260420140714_211747 20140715_203321 20140715_204556 20140715_205557 20140715_211257 20140715_210646 20140715_21170820140716_113318Ps. Muistathan minut myös Instagramissa, Bloglovin’issa ja Blogilistalla! ♡

0

0 Comment

  1. Hes, Matin hauis fanclub kiittää.

    0
    1. eli jes. menin jo ihan sekaisin.

      0
      1. SÄÄ OOT IHAN HULLU!!! :DD

        0
  2. Ihanat <3!!!! Oon täysin kade, ens kesänä munkin on pakko päästä Mounaa moikkaa vihdoin.

    0
    1. JOOoo! Suosittelen. Ja sä vielä pääset niin näppärästi tonne! 🙂

      0

Leave a comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Kiitos kommentistasi! ♡ Sähköpostiosoitetta ei julkaista blogissa. Kommenttien valvonta päällä.

PLUSMIMMI @ INSTAGRAM