Oooooopsie! Varasin eilen minulle ja Matille lennot jouluksi New Yorkkiin. ♡ Olen ollut viimeksi tasan 20v sitten joulun ulkomailla (Tanzaniassa) ja nyt on hyvä aika kokea joulu ulkomailla puolestaan New Yorkissa. Puhuttiin jo viime jouluna, että tähän aikaan ollaan kyllä jossain ihan muualla, kuin Suomessa. Ajateltiin kyllä ehkä molemmat (tai ainakin minä), että kohde olisi joku ihana vähän New Yorkkia lämpimämpi paratiisi, mutta kun viime viikolla asia tuli puheeksi Pepin kanssa niin miksei sitä sitten viettäisi suosiolla joulua rapakon takana lempikaupungissani NYCissä.
Eilen sitten surffasin netissä ja satuin löytämään sattumalta lennot erittäin kohtalaiseen 486€ henki hintaan NYCiin (yhdellä vaihdolla tosin) ja kun saatiin vielä molempien lomat natsaamaan, sinetöityi joulunviettopaikka taas aika pikaisella päätöksellä. Lähdemme siis New Yorkkiin 17.12. ja palaamme Suomeen 27.12. Minä olen käynyt New Yorkissa jo kolme kertaa, mutta Matille tämä reissu on vasta ensimmäinen. Tarkoituksena on vuokrata asunto ja toivon, että muutama ystäväkin saa joulun vieton järjestymään New Yorkissa. Onhan tuo joulu kuitenkin kivempi viettää porukalla, kuin ehkä ihan kahdestaan?
Tänä jouluna tavoitteena on ihastella New Yorkin joulutunnelmaa ja valoja, käydä NBA-pelissä (ilmeisesti monen New Yorkkilaisen joulutraditio, en pistäisi pahitteeksi, vaikka tästä tulisi myös meikän vuotuinen joulutraditio…), varata joulupöytä jostain kivasta ravintolasta, fiilistellä joululauluja paikallisessa kirkossa ja mitä vielä, kerro sinä! Nyt ehtii vielä suunnitella, joten jos olet ollut joulun tienoilla New Yorkissa, niin vinkit kehiin! Tunnetusti teiltä tulee aina ne parhaat suositukset, kuten kesän Eurooppareissullakin nähtiin! 🙂
Ps. Muistathan minut myös Instagramissa, Bloglovin’issa ja Blogilistalla! ♡
Rockefeller Centerin luistelurata! Itsellä jäi viime jouluna kokematta kun ei oikein ollut fiilistä 15 asteen lämmössä ja vesisateessa… Joulukuusi samaisessa paikassa oli ainakin viime vuonna upea, mutta ihmismäärä sen ympärillä aivan älytön… Ainakin aatonaattona! Ja Macy’s jouluikkunat! Voi että, kumpa pääsis itsekin takas New Yorkiin! Tänä vuonna tyydyttävä Lontooseen, aivan kamalaa! 😀
Huh, NYCin säästä kun ei ikinä tiedä! 🙂 Täytyy kyllä käydä katsastamassa ainakin tuo kuusi. Ja tietty näyteikkunoita ihastelemassa. On niin kamala matkakuume, ettei järkee! Ja kyllähän toi Lontookin aika kivalta kuulostaa! 😉
Yksin kotona kakkosesta inspistä hakemaan! 😀
Todellakin! Aivan paras leffa! 😀 Ei tosin varattu majoitusta Plaza Hotelliin! 😀
New Yorkin joulu oli niin ainutlaatuinen – mun elämäni ehdottomasti hienoin kokemus. <3
Blogistani löytyy viime joululta valtavasti NYC-postauksia, eiköhän sieltä jotakin vinkkejäkin saattaisi löytyä! 🙂
Joo, niin mä muistelinkin, että sun blogista vois kattoo vinkkejä! 🙂 On kyllä niin kova matkakuume ja etenkin NYCikuume, etten meinaa pysyä housuissani!
Kateellinen! Oon ollut taas niin kauheassa Amerikkakuumessa viime viikot 😀 Onneksi oma Rooman matka sentään on joulua edeltävänä viikonloppuna!
Emmi L.
http://happyfeetingblogi.blogspot.com
Nojoooo, sä nyt tunnut reissaavan kans aika kiitettävästi! Se on muuten jännä, että tonne Jenkkeihin iskee välillä ihan tosi kova kaipuu! 🙂
Hellou. Voi vitsi, me oltiin viime joulu ja uusi vuosi New Yorkissa, ihan mieletöntä! Suosittelen todella, jos haluaa vetää joulujuttujen kanssa kerrankin överiksi Radio Cityn Christmas Spectacularia: http://www.radiocitychristmas.com. Show on ihan legenda elävine kameleineen, aaseineen, lampaineen ja The Rockets-showtanssijoineen. Samoin, kerran kun New Yorkissa oltiin käytiin katsomassa tuhannen Broadway-esityksen lisäksi Pähkinänsärkijä melkeimpä maailman parhaassa baletissa, New York City Balletissa. Suosittelen.
Ainut mikä häiritsi oli se ihmismäärä kaupungissa jouluna, siellä piti mennä kaduilla tyyliin ”go with the flow”, ihan jäätävää. Tulen innolla seuraamaan matkaanne. Hyvää sellaista teille siis 🙂
Oijoi, mä oon ajatellutkin tota Christmas Spectacularia!! 🙂 Yritin myös ylipuhua Mattia balettiin, mutta sinne ei kuulemma lähe. Ois kyllä kiinnostanut….
Kiitos kovasti näistä suosituksista! Toivotaan, että postailen myös reissusta tänne, enkä elä pelkässä NYCihuumassa! 😀
Oii, New York on ihana! Olin siellä ensimmäistä kertaa pari viikkoa sitten, ja vaikken ole joulua siellä kokenut, veikkaan tuon jonkun jo mainitseman Rockefellerin luistinradan olevan hieno jouluna. Tosin varmaan tupaten täynnä 😀
Oma joulu menee tänä vuonna Melbournessa, saapa nähdä mitä jännää jouluhömppää sieltä löytyy.. 🙂
Joo, niin mä taisin jostain lukea, että sinne kannattaa mennä aamusta, mikäli meinaa mahtua sekaan! 😀 No saa nähdä, ei välttämättä ole se luistelu se juttu, mutta se kuusi täytyy käydä katsastamassa! Oi, ei tuo Melbournekaan pahalta joulunviettopaikalta kuulosta, siellä on ainakin ehkä vähän lämpimämpi keli! 🙂