Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Kymmenen kysymystä kauneudesta.

Vaikka kauneuspostausten osalta on blogissa ollut nyt hiljaisempaa (koska hikinaama) olen silti kuvaillut teille niin matkakosmetiikkaa, hotellituotteita kuin suolasuihkeitakin varastoon.  Niitä(kin) postauksia alan nyt sitten tiputtelemaan vähitellen tässä ulos.

Nyt viime aikoina on mielessä pyörinyt useampikin kauneuteen ja kosmetiikkaan liittyvä kysymys, kuten:

1. Miksi kaikki kosmetiikkatuotteet loppuvat aina yhtäaikaa? Ja tietysti sillon, kun ei olisi  ylimääräistä rahaa sijoittaa kerralla miljoonaa koko purkkiarsenaalin ja meikkipussin sisuksen uusimiseen.

2. Miksi hoitoaine on useilla merkeillä pienemmässä pullossa kuin sampoo, vaikka sitä kuluu (ainakin omassa käytössäni) enemmän?

3. Miksi sotkunuttura ei koskaan onnistu, kun sitä oikein yrittää tehdä?

4. Sama tietysti myös meikin kanssa, kun on kerrankin kunnolla aikaa laittautua miksi meikki ei tunnu koskaan onnistuvan? Loppupeleissä peset meikit pois aina viime tingassa ja meikkaat kymmenessä minuutissa sen saman pikameikin, jonka aina…

5. Miksi juuri kun ihastut johonkin tuotteeseen hulluna se poistuu tai juuri se sävy lopetetaan?

6. Miksi toisen lähes tyhjät kosmetiikkapurkit (esim. suihkussa) ärsyttävät enemmän kuin omat?

7. Miksi juuri kun olet saanut kasvatettua otsiksen pois, haluat leikata sen takaisin?

8. Miksi joitain tuotteita ei raski käyttää, vaan niitä säästelee, kunnes joutuu toteamaan, että ne ovat menneet huonoksi ja ne joutuu heittämään pois?

9. Miksi juuri se täydellinen mielessä oleva huulipunasävy on hukassa aina sillä hetkellä, kun sitä tarvittaisiin?

10. Missä vaiheessa hiuksista tulee omasta mielestä vihdoin pitkät?

Jo on taas kunnon syvälliset pohdiskelun aiheet, miten on tuleeko muita mieltä askarruttavia kysymyksiä mieleen? 😀

Meikkinaama
Vaikka meikin asemaa ovat parin kuukauden ajaneet puoli päätä peittävät arskat, on Instagramiini eksynyt kuitenkin muutama meikillinen kesänaama ja kynsikuva.

0

0 Comment

  1. Monta kysymystä allekirjoitan, mutta erityisesti tuon nro 8. Sitä ajattelee että haluaa säästää jotain tuotetta mahdollisimman pitkään ja käyttää sitä siksi maltilla, mutta loppujen lopuksi se ehtii mennä vanhaksi! Järkevästi ajateltunahan sitä pitäisi käyttää niin paljon/usein kun haluaa (eli nauttia siitä) ja ostaa sitten uusi tilalle kun edellinen loppuu. Mutta aina ei osaa ajatella fiksusti… ;P

    0
    1. Joo-o!! Miksei vaan voisi nauttia silloin kun se on vielä parhaimmillaan? 😀

      0
  2. hempertti says: Vastaa

    Oon lueskellut blogias jo jonkun aikaa, mutta nyt on kyllä aktivoiduttava kommentoimaan!
    8 on niin mun lifestory. Säästän sekä parhaita meikkejä, hiustenhoitotuotteita että vaatteita niihin parhaisiin tilaisuuksiin, joita ei koskaan edes tule, ja sitten meikit on vanhoja ja vaatteet ei sovi enää päälle. Miksen käytä niitä nyt, vaan kuljeskelen ulkona kuin mikäkin räsynukke, vaikka kivoja meikkejä ja vaatteita olis kaapit täynnä ja voisin joka päivä panostaa ja näyttää kivalta!

    0
    1. Voi vähänkö kiva kun kommentoit! 🙂 Mäkin mietin tota asiaa myös vaatekaapin kannalta, sinne ostaa jotain ihanuuksia, jotka seisoo siellä ”käyttämättöminä”, pitäis vaan aktivoitua sekä kosmetiikan että vaatteiden kanssa. Ehkä otetaan siitä yhteinen missio? 🙂

      0
  3. Toi kutonen on niin tuttu fiilis. Ja miksi sitä ostaa useamman purkin jotain tuotetta vaikka yksikin riittäisi ja tuote ei olisi heti loppumassa?

    0
    1. Joo, mua ärsyttää jostain syystä aivan suunnattomasti jos miehellä on useampi suihkugeeli kesken, vaikka itellä saattaa olla neljäkin yhtä aikaa käytössä! 😀 Pienet on ongelmat…

      0

Leave a comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Kiitos kommentistasi! ♡ Sähköpostiosoitetta ei julkaista blogissa. Kommenttien valvonta päällä.

PLUSMIMMI @ INSTAGRAM