Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Terveyssandaaliostoksilla!

Olen haaveillut supermukavista Birkenstock-terveyssandaaleista jo viime kesästä saakka, silloin niitä putkahteli esille blogeissa vielä suht maltillisesti, mutta nyt tuntuu, että terveyssandaalit ovat aivan kaikkialla! Etsin sopivia yksilöitä jo Lontoosta, mutta lopulta ostin kuitenkin omani tänään Birkenstockin ystävämyynneistä ihan Helsingistä ja vieläpä kaksin kappalein.

Olen halunnut kokoajan juurikin Birkenstock merkkiset, sen verran luotettavalta tämä vuosisatoja vanha terveydenhoitoalan suosikkimerkki on vaikuttanut, enkä ole edes vilkaissut ”kopioiden” perään, vaikka niitä tuntuu olevan tyrkyllä tällä hetkellä vähän joka merkillä. Ja kylläpä kannatti odottaa, sillä löytöni ovat ihan täydelliset!

Birkenstock ArizonaEniten kaikista silmääni on miellyttänyt tämä perinteisempi Arizona-malli, jotka olisin ottanut itselleni kaikista mieluiten mustana, mutta päädyinkin liikkeestä ulos näiden paisley-kuosisten kanssa. Armas työkamuni ehti nämä jo tänään toimistolla pistäytyessäni haukkua ihan pystyyn (toim. huom. hänellä on kyllä itsellään Birkenstockin sandaalit, tosin eri malliset), mutta itse olen kyllä aivan myyty! Vielä vähän väriä kinttujen pintaan ja johan kehtaa tallustella uusilla terveyssandaaleilla!

Birkenstock Myös tämä Gizeh-malli on hurmannut minut, joten pitihän nämä syötävän pinkit yksilöt ostaa, kun kerran eteen tulivat! Tästä mallista parempi minulle oli muuten 41 koko, kun taas Arizona:sta valitsin koon 40. Mustien ja mieluiten nahkaisten Birkenstockien metsästys siis jatkukoon. Veikkaisin, että näiden kotimaasta Saksasta voisi kesälomareissulla hyvinkin tärpätä!

Mitäs tuumaatte terveyssandaalitrendistä? JEE vai NJÄÄ! 😀

0

0 Comment

  1. Onpa mukavan oloisia nuo kengät ja pitää itsekin lähteä käymään ystävämyynneissä. Tosin olen työkaverisi kanssa samaa mieltä, ettei tuo paisley-kuosi ole erityisen hieno, mutta pinkit voisin kyllä hankkia! Kiitos vinkistä!

    0
    1. Hehe, löytyiköhän sulle mieleiset ystäreistä? 🙂

      0
  2. Voi ei sanon minä joka olen parikymmentä vuotta käyttänyt Birkenstockeja töissä hoitoalalla 🙂
    Vinkkinä kivoista terveyssandaaleista maahiset.fi Itse tykkään erityisesti niiden paksupohjaisista malleista.

    0
    1. Voin uskoa, että tuntuu vähän erikoiselta, että nuo onkin yhtäkkiä trendikkäät 😀 Kiitos vinkistä! Täytyy tsekata!

      0
  3. Jee! Kerrankin oon ollut aikaani edellä, sillä ostin omat ruskeat Gizehit jo pari kesää sitten Berliinistä 🙂

    0
    1. Oooo… Kiva! 🙂 Minäkin taidan Berliinistä tai jostain ostaa vielä yhdet kokoelmaan…

      0
  4. Hei :)! Pinkit ovat ihania! 🙂

    Missä niiden kauppa on ? Onks se toi Ulvilantie paikka?

    0
    1. Joo, se kellari just 😀

      0
  5. Emmi L. says: Vastaa

    Jee! Varsinkin noiden pinkkien malliset on iskenyt jo monta viime kesää, koska noi on mun mielestä kauniitakin 🙂 Noi on tosi kivoja kyllä molemmat ja tällaiselle vammajalalle tuollainen terveyskenkä ja lenkkaritrendi sopii enemmän kun hyvin!

    Emmi L.
    http://happyfeetingblogi.blogspot.com

    0
    1. Ne on kyllä söpöt! 🙂 Ja äläpä mitään, minä suosin samaa trendiä myös, vaikka ei varsinaisia ongelmia jaloissa olekaan. Liian mukavuudenhaluinen vaan 😀

      0
  6. Aiva ihanat, varsinkin nuo pinkit!! Hmm, löytyysköhä tuolta valamistajalta jotai mallia mihinä olisi remmi takana? Hoitoalalla ku se pirhanan takaremmi tairetaa vaatia jo melekee joka paikas! 🙂 Hyvät kengät vois vain ihimeesti helpottaa niitä välillä 17 tunnin pituusia työvuoroja!

    0
    1. Siellä oli kyllä vaikka kuinka niitä malleja! 🙂

      0
  7. Ostin tuollaiset ”varvastossumalliset” viime kesänä ja yritin kävellä niillä yli 30 asteen helteessä Kyproksella muutaman päivän, sillä seurauksella, että varpaanväli oli ihan puhki. Jotenkin se välikappale on tosi kovaa ainetta Havaianas -rantasandaaleihin verrattuna, joten oikein kuumassa ei kannata laskea näiden varaan. Tai sitten pitää olla tosi paatuneet varpaanvälit!

    0
    1. Aaaauts! Havaianasit on kans mun suosikit helteellä, joten saa nähä uskaltaako näitä käyttää kuumalla kelillä!

      0
  8. Itse tilasin pari kuukautta sitten kokovalkoiset Gizeh-malliset Birkenstockit kun löysin netistä alennuksella 🙂 Jalat näyttää automaattisesti ruskettuneemmilta valkoista sandaalia vasten, ja sopii asuun kun asuun. Kesän luottosandaalit!

    0
    1. Joo, valkonen vois olla kans hyvä värivalinta. Hmmmm…

      0

Leave a comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Kiitos kommentistasi! ♡ Sähköpostiosoitetta ei julkaista blogissa. Kommenttien valvonta päällä.

PLUSMIMMI @ INSTAGRAM