Hei ystävät, lupailin jo syksyllä ripsiväritestausta, mutta koska minulla on ainoastaan kaksi silmää, joihin ripsaria lähes päivittäin sudin (heh heh), päätinkin antaa viiden eri ripsivärin testausmahdollisuuden teille. Jokainen näistä on blogin kautta viimeisen vuoden aikana saatu ja avattu ainoastaan tätä kuvaustilannetta varten. Ovat siis ihan täysin iskemättömiä ja käyttämättömiä. En yksinkertaisesti näköjään ehdi näitä itse käyttämään, enkä halua ainoastaan kerran kokeilla, jonka jälkeen tuote olisi jo ”saastunut”.
Tarjolla olisi:
LUMENE – Blueberry Volume Black Crystal
Dramaattista tuuheutta – Hienostunutta kimallusta
Lumene – Rasberry Color Tips (03 Blue Mascara)
Sininen ripsari käytettäväksi joko sellaisenaan tai trendikkäästi liukuvärinä
No 7 – Fanomenal Lashes (Black)
Pidemmät, tuuheammat ja jopa 100 % täyteläisemmät ripset
LUMENE – Cloudberry Lenght Serum Mascara (01 Rich Black)
Antaa ripsille välitöntä pituutta.
Max Factor – False Lash Effect (Black Brown)
Vedenkestävä tummanruskea ripsiväri.
Mikäli haluat testata jotakin näistä viidestä ripsiväristä ja lupaat myös myöhemmin kertoa parilla lauseella minulle mitä olet ripsarista mieltä, jätä kommentti, minkä näistä ripsiväreistä haluaisit itsellesi ja miksi. Muista laittaa myös sähköposti sille varattuun kenttään, se ei näy muille kuin minulle. 🙂
Postittelen ripsarit maanantaina, joten sunnuntaihin klo 12.00 on aikaa laitella toivetta testattavasta ripsarista kommenttiboksiin, jonka jälkeen illalla lähetän viestiä viidelle testaajaksi valitulle. Eikun vaan kommentoimaan!
Testaajat valittu ja heille laitettu viestiä! 🙂
Tuotteet blogin kautta saatu.
Uusi ripsiväri on hakusessa! Olen jumittunut Lancomeen, ja mielenkiinnolla testaisin jonkun muun merkin ripsaria myös. Näyttävyyttä lupaavat ripsarit on se oma juttu. Kahden pienen äitinä meikki on nopeaa, ja mita tehokkaammat tuotteet, sen parempi ;D. Itse olisin kiinnosnut testailemaan nro. 1 tai 3 🙂
3. tai 4. ois kiva testata 🙂
LUMENE – Blueberry Volume Black Crystal !
tämä No 7 – Fanomenal Lashes on merkkinä minulle täysin tuntematon..siis mikä? onkohan tämä hyvä? saisikohan tällä loihdittua mun tynkä ripsiin edes hieman pituutta? tarttuukohan tämä luomiin niinkuin monet ripsarit tekee? kysymyksiä nousi paljon ja niihin haluan vastauksen, eli mä ottaisin tän jos saisin 🙂
Kolmonen tai nelonen saattaisi tehdä ihmeitä minun olemattomille ripsilleni.
Omat ripseni ovat onnettomat, siis Onnettomat! Niitä kovasti varmasti piristäisi kokea jotain uutta, siispä No 7 – Fanomenal Lashes (Black) olisi varmasti loistava piristäjä onnettomille ripsilleni 😉 Mielelläni myös kertoisin kokemuksia, sillä itsekin niitä usein kaipaan… 🙂
-Ellis
Oooh, mä haluaisin kokeilla nro.3:sta! Sen lupaukset kuulostaa just siltä mitä mun ripset tarttis 🙂
Haluaisin testata tuota No7 ripsaria! omat ripset on mitä on joten olisit kiva jos vihdoin löytäisi ripsarin joka tekee mitä lupaa.
Huikkaus! No 7 kiinnostaisi. Mulla on suht pitkät ripset, mutta ois ihanaa löytää ripsari joka tuuheuttaa. Joten miksei myös tuo Lumenen tuuheuttava (black crystal) vois toimia. Mahtaako tosin olla liikaa kimallusta päivittäiseen käyttöön töissä päiväkodissa 🙂
Haluaisin testata tuon No7 Fanomenal Lashes Mascaran, koska olen aika useita Lumenen ripsareita testannut (kaikista kylläkin tykännyt), mutta No7 on jäänyt täysin kokeilematta. Itselläni on täysin vaaleat ja tikkusuorat ripset, eikä niitä ole tuuheudella pilattu, joten käyttämäni ripsarit ovat aina mustia ja tuuheutta antavia. Se täydellinen ripsiväri on vielä hakusessa, enkä luovuta ennen kuin olen sen löytänyt!
Max Factor kiinnostaa! 🙂
..ja siis erityisesti harjansa puolesta, olen aiemmin tykännyt ripsilleni käyttää vastaavia paksuja mutta lyhytharjaisisia muoviharjoja, tuo voisi olla vaikka uusi suosikki.
Tahtoisin testattavaksi no 7 tai Lumene cloudberry 🙂
Oi, liian nopeaa lähti hyppysistä !
Loistoripsarin kun tää 1vuotiaan kotiäiti löytäisi, säästyisi hulluna aikaa meikkaamiselta, jolloin se aika menis hyödyllisemmin, vaikka ruokaa tehden tai iteki lepäillen sen sijaan et kauhealla vauhdilla ja vaivalla meikkaillen kun neiti nukkuu 🙂
Heissulivei,
Ehdottomasti haluaisin testailla ripsaria, jos vaan suotte. 🙂 LUMENE – Blueberry Volume Black Crystal olisi testattavien joukosta numero 1. Tarvitsisi tämä kotiäiti hieman bling blingiä elämään ja olen tästä ripsarista lukenut, että laittaa räpsyttimet ojoon ja sädehtimään. Jos blingit olisivat liian rajut normi kauppareissuillla, tai imurin varressa heiluessa tai lasten kanssa hiihdellessä, voisin täräyttää kunnon kimalteet koulun discoon valvojan ominaisuudessa. Jei näen jo miten ripset kimaltelee discopallon tahtiin. Siinä muksujen paljettipaidatkin jäisivät varjoon. 😉
Mukana testaamassa ja raporttia pukkaisi ihan varmasti ja kenties ei ihan paria riviä, koska tämä eukko ei ymmärrä, että ”lyhyestä virsi kaunis”.
Lumenen blueberry vll
Karkasi! 😀 lumenen blueberry kuulosti oikein hyvältä ja mulle sopivalta, mielelläni testaisin ja vaikka pitkästä aikaa voisin blogiakik päivittää asian tiimoilta 🙂
Viimeaikoina on tullut koettua pettymyksiä ripsiväririntamalla (hämähäkkiefekti ja paakut, ei kiva yhdistelmä!), joten uusi maskara olisi tervetullut! Olen aikaisemmin käyttänyt lähes pelkästään tuuhea harjaksisia ripsivärejä, joten tuo No 7:n testaus kiinnostaisi. Tuo ”harjashan” näyttää ihan vaan tikulta? 😀
Voisin mielelläni testailla tuota No7-ripsaria, kun etsinnässä on aina se The ripsari. Mulla on tosi olemattomat ripset omasta takaa ja kaipaan nimenomaan pituutta sekä tuuheutta. 🙂
Testailtuani toki kertoisin sekä sulle että myös oman blogin päässä kokemuksia ja ajatuksia!
Toi numero 3 eli No 7 kiinnostais ku on lyhyet ja vaaleat ripset nii jos sais tällä näkyvyyttä ja tuuheutta lisää! 🙂 kiinnostais hirveesti testata!
Kasarina kasvanut – eli sininen number 2! NostalgiaTrippi ;D
Mulle numero 3 eli fanomenal kelpais testaukseen 🙂 ois nimittäin uuden ripsarin etsintä taas alkamassa. lupaan kuvien kera raportoida ripsarista 😉
Haluaisin kokeilla Lumenen tuota Cloudberry mascaraa 🙂 Tahtoisin löytää ripsarin joka tekee luonnollisen näköisen lopputuloksen, tämän hetkinen ripsarini on liian tuhti luonnolliseen meikkiin.
Hei,
minua kiinnostaisi kokeilla no7:n ripsaria, koska oon vannoutunut Lumenen ripsarin käyttäjä normaalisti. No7 on merkkinä muutenkin kiinnostanut, enpä ole silti mtn vielä merkiltä ostanut. Olen rehellinen, tarvittaessa armotonkin testaaja. Ja ripsaristani ihan pirun tarkka. Siis todella.
Mielelläni testaisin jotain mustista ripsareista! Noin kolme kuukautta sitten tipahteli Viimeiset pidennys -ripset, enkä ole vielä löytänyt semmoista hyvää ripsaria. Testattavan ripset mustat, mutta suorat ja lyhyet. Hieman huomaan monien kuukausien pidennyksien huonontaneen omia ripsiä, ripsarille on tarve:) Värin kestävyyttä testataan ilon ja surun kyynelillä, ulkoilmalla, kesän riennoissa, hoito-alan töissä ja liikunnan parissa! 🙂
Oii.. mielelläni autan sinua ja testaisin ripsaria.. ja kiva idea laittaa jakoon eikä vaan ”saastuttaa” itse 🙂
Ja minulle ei ole väliä minkä saisin, kun itse etsin vielä sitä oikeaa ripsaria.. 😉
Max factor – False Factor Efect(black brown)
Haluaisin testiin ko.ripsarin, koska kesällä käytän vain ja ainoastaan vedenkestävää ripsaria ja tähän asti olen käyttänyt vain mustaa. Koska olen ruskeasilmäinen, olen viime aikoina ajatellut kokeilla ruskeaa ripsaria, ja nyt olisi oiva tilaisuus päästä kokeilemaan ja jakamaan kokemuksia 🙂
Lumenen cloudberry..haluaisin kokeilla..kun niin aina jämähtää samoihin
Hellouta hei.
Mää voisin olla yksi kokeilija… eka ripsari kuulostaa kivalta 🙂 Mulla on hirvittävän pitkät ripset itellä ja on ainainen ongelma toi ripsiväri.. ei missään tapauksessa kannata kokeilla ees mitään pidentävää 🙂 Tuuheutta vois olla lisää kyllä
Toivottavasti onni suosii meikkistä
TErveisin Katja
Juujuu, tarttis löytää itselle uusi luottoripsari. Olen niin jumittunut vanhaan perusripsariini, etten osaa alkaa testaamaan ees muita. Minkä niistä sadoista ees valitsisi ekana!
Noista vaihtoehdoista ottaisin mieluiten itselleni testiin No 7 – Fanomenal Lashes (Black) -ripsarin. Käytän ripsaria joka päivä, ja pidemmät & tuuheammat olisivat vaalearipisiselle harvaripselle oletettavasti mainio valinta.
Haluaisin päästä testaamaan tuota No7 ripsaria. Pihinä opiskelijana ostan yleensä sitä ripsiväriä mikä alennuksessa on. Olisikin hienoa kokeilla merkkiä jota aiemmin en ole käyttänyt. Minulla on todella pitkät ripset jotka kuitenkin ovat tikkusuorat. Haluaisinkin nähdä mitä kyseinen väri ripsilleni tekisi (etenkin koska kävin viikko sitten laserleikkauksessa ja nyt ensimmäisiä kertoja 18 vuoteen saan laitettua meikkiä niin, ettei se jää lasien taakse piiloon. :))
Mielelläni testaisin tuota Max Factoria, mustat ripsarit tuntuu jotenkin liian rajuilta välillä kun hakee ”luonnollisempaa” lookkia mutta tuuheutta ois hieno kokeilla näihinkin ripsiin.
Haluaisin ehdottomasti kokeilla Lumene – Rasberry Color Tips (03 Blue Mascara)!
Olen nähnyt muutamalla henkilöllä ripsissä ja on niin makeelta näyttänyt! En kuitenkaan ole itse tohtinut kaupasta ostaa, kun en tosiaan tiedä sopisiko tai miltä näyttää itselläni. 🙂
No 7 – Fanomenal Lashes (Black)!! Kuulostaa kaikkein parhaimmalle 🙂 tarvitsisin tuuheutta ripsiini 🙂
Murukaunis, mieluusti minulle kauniit ripset ottaisin kokeiluun. Kaipaan piristystä ja mikä se piristäisi paremmin kuin säihkysilmät peiliin katsoessa <3
Mikä vaan malleista käypiii 😉
Hei, kovasti kiinnostaisi kokeilla tuota 5 vaihtoehtoa, itse käytän paljon ripsiväriä niin heti kiinnostuin tästä postauksesta ja piristäisi kummasti uusi ripsiväri 🙂
Moi, haluaisin testata tuota No 7 Fanomenal Lashes – ripsiväriä 🙂
– Elisa
Haluaisin testata nro 1:stä. Itselläni on ripsissä pituutta mutta aikaajoin kaipaan niihin tuuheutta. Varsinkin kun lähtee viihteellä käymään niin olisi kiva että olisi ns.extraa, kimallus tuo omaa juhlavuuttaa.
Testaisin mielellään nro.5,ruskeaa ripsiväriä en ole ikinä testannut kuten en kyseisen merkin ripsareita ylipäätään.
Max Factor – False Lash Effect (Black Brown)
Vedenkestävä tummanruskea ripsiväri.
Tätä testaisin enemmän kuin mielelläni!
Haluaisin kokeilla tuota Lumenen Blueberry Volume Black Christal ripsaria
Olen pitkään etsinyt toista hyvää ripsaria kuin Lumene Blueberry Curl ripsari… Ripseni ovat niin lähekkäin etten kovinmontaa hyvää tuuheuttavaa ripsaria löytänyt.
No 5 ehdottomasti! Vaaleana hipiäisenä musta ripsari on välillä liikaa joten olisi mielenkiintosta testiä ruskeaa 🙂 Ja vedenkestävä näin ”kesä”keleille tulis enemmän ku tarpeeseen. Niin ja taatusti kommenttia tulis testistä! ;D
Moi Mimmi! Minua kiinnostaisi No 7 – Fanomenal Lashes -ripsari. Mulla on aina sen parhaan ripsivärin metsästys menossa. Mä olen mainosten ja suositusten orja 🙂 ja käytössä on aina useita ripsareita yhtaikaa. Noin pienenpientä harjaa en ole kuitenkaan koskaan kokeillut.
Toi no 7 kiinnostaa kun ripset harventuneet, olisi kiva kokeilla 🙂
Terveisin
Tiina
Olen jo pitkään funtsinut hankkivani tuon Max Factorin False Lash Effectin, joten ehdottomasti sitä tahtoisin testata! Olen aina ollut kateellinen kaverini ihanan pitkistä luomuripsistä, ja kysellyt monesti mitä ripsarimerkkiä hän käyttää… on maininnut tuon False Lashe Effectin olevan hyvä. Pakko saada tietää, saisinko sillä itsellenikin samanlaiset Bambi-ripset aikaan 🙂
Itsellä on tummat, mutta todella lyhyet ja harvat ripset. Kaipaisin niihin siis lisää sekä pituutta, että tuuheutta. Ripsarin täytyy olla vedenkestävä, sillä silmäni vuotavat herkästi ja tuhriintuvat… ei siis epäilystäkään, etteikö tämä tuote vois olla itselle täydellinen, siinähän on kaikki ominaisuudet joita kaipaan! En vaan ole kovan hinnan vuoksi raaskinut ostaa ja kokeilla, jos en sitten jostain syystä tykkäisikään. Tuo paksun oloinen harja epäilyttää… :O
Ripsari kolmosta, eli no 7 ripsaria oon jo meinannut kauan hankkia mun pussukkaan, mutta jotenkin sitä aina ottaa hyllystä sen tutun ripsarin… Nyt voisin toimia hyvin koekaniinina 😀
Sattuipa sopivasti, justiinsa loppui edellinen ripsari! Numero ykköstä kokeilisin mieluiten, tuuheus on ripsarissa mulle tärkeintä ja kimallus kiinnostaa 🙂
No 7 – Fanomenal Lashes (Black) Olisi kiva testata kyseistä ripsaria, merkki on minulle tuntetamaton ja piilarien ja lasien käyttäjänä risparin pitää olla hyvä 🙂
Moikka. haluaisin kokeilla numero 4. En ole koskaan käyttänyt ripsiväriä, koska minulla on silmät kirjaimellisesti painunut kalloon aika hyvin joten esim. luomet eivät näy ollenkaan ja lisäksi olen omistanut tynkäripset. Olen nyt vajaa puoli vuotta käyttänyt ripsiseerumia ja huomasin, että ripseni on saanut tuuheutta ja pituutta joten ripsivärin ottaminen arkikäyttöön olisi ajankohtaista. Olen vain niin muotitiedoton, etten tiedä meikeistä oikein mitään ja en ole uskaltanut ripsaria vielä ostaa, koska en tosiaan tiedä mikä minulle olisi hyvä eikä jättäisi paakkuja ripsiin 🙂
Moikka haluisin kokeilla Lumene – Rasberry Color Tips (03 Blue Mascara) koska oon kauan etsinyt hyvää sinistä ripsaria ja tota en ole vielä kokeilllut. Käytin aina nuorempana sähkönsinistä ripsaria koska se sai silmävärini korostumaan 🙂
Moikka! Ois huippua jos saisin testattavaksi No7 ripsarin. Minulla on piikkisuorat ja tosi ohuet ripset. Oon meikannut säännöllisesti reilun kymmenen vuotta ja tässä ajassa olen löytänyt yhden (!) ripsivärin joka toimii ripsissäni. Olen testannut varmaan jo kymmeniä ripsivärejä, mutta ei ole tämän yhden lisäksi vielä löytynyt toista joka tekisi ripsistäni tuuheat, pitkät ja sellaiset, että ne pysyisivät taivutettuina eivätkä suoristuisi samantien. Koska minulla on suuri huoli siitä että tämän luottoripsarini valmistus jonain päivänä lopetetaan olisi kiva löytää vararipsari tilalle. Ja mielelläni raportoisin tuloksista sinulle. 🙂
Ilman muuta se välitöntä pituutta lupaileva! Tai mikä tahansa, joka pelastaa kun ripset kasvaa mikä ylös, mikä alas ja mikä suoraan eteen.. Lisäksi olen äärettömän huono ostamaan meikkejä.. edellinen ripsari on ties miten monta.. vuotta? vanha. Joten tämä kokeilu tulisi tarpeeseen näin juhliakin kun on edessä. Ei mitään värillisiä, emminä semmosia osaa käyttää:D
Heips Mimmi!
Haluaisin itselleni testaukseen tuon Lumenen Cloudberry Lenght Serum Mascaran. Vaikka minulla onkin ihan ok pituiset ripset, niin olisi kiva testata, kuinka paljon pituutta niihin voisi vielä saada pelkän ripsarin avustuksella.
-Laura O.
Haluaisin testata ripsaria nro 5. Oon tykännyt kovin tuosta False Lash Effectin normiversiosta ja itseasiassa sitä käytän tälläkin hetkellä. Hyvä vedenkestävä ripsari onkin ollut kesäksi hakusessa festarireissuja ja muuta kesäistä toimintaa varten 😀 Itseasiassa en edes entuudestaan tiennyt, että tässä False Lash Effect-sarjassa on myös vedenkestävä versio.
No 7 fanomelia testaisin mielelläni.:)
Haluaisin päästä testaamaan Lumenen Cloudberry Lenght Serum Mascaraa tai No 7 Fanomenal Lashes mascaraa, koska minulla itselläni on melko lyhyet ripset. Ripsien pidennyksistä olen vaan salaa haaveillut, koska niihin ei ole varaa. Olen kokeillut useita erilaisia, pidentäviä ripsivärejä ja osa toimii, osa taas vähemmän toimii. Tähän mennessä parhaaksi ”markettihintaiseksi” ripsiväriksi lyhyille ripsilleni olen kokenut Lorealin False Lash Wings-ripsivärin, joka tuuheuttaa ja pidentää melko hyvin jättämättä paakkuja. Olisi mukavaa ja mielenkiintoista siis päästä testaamaan näitä mustia, pidentäviä ripsivärejä ja testata, kuinka ne toimivat. Ja ilman muuta voin kertoa testauksen tuloksista pidemmälläkin tekstillä! 🙂
Kotiäippä pienillä tuloilla ottas mielellään kokeiluun ripsarin nro.4, muutkin mustat käyvät. Kokeiluolosuhteet vaihtelevat, ulkoilua säässä kuin säässä, omat ripset lyhyet, volyymi tulisi tarpeen…
No 7 – Fanomenal Lashes (Black)
Pidemmät, tuuheammat ja jopa 100 % täyteläisemmät ripset
Mulla ripsarin osto edessä enkä tiedä mikä olisi hyvä mun tikkusuorille ripsille joten voisin tätä testata 🙂
Minä! No 7! Kaikenlainen tuotteiden kokeilu on julmetun kivaa, mutku ripsarit on kalliita ja lompakko ohkanen. Erityisesti haluaisin löytää kestävän tavisripsarin, vedenkestäväni olen jo löytänyt. Mun ripsissä on se ongelma, ettei taivutukset meinaa pysyä, jos ei o vedenkestävää mallia sudittava ripsari.
Mikä tahansahan noista kelpaisi ,mutta No 7 meikeistä ei ole mulla käyttökokemuksia, niin riemusta kiljuen ottaisin tuotteen vastaan.
Lupaan myös pyhästi raportoida tuntemuksista 🙂
Olen pitkään etsinyt ripsiväriä joka sopisi minulle, ripset eivät liimautuisi yhteen mutta antaisi silti volymia ja tuuheutta. Ihastuin Bootsista ostamaani ”Yes they are real” ripsariin, mutta se on tolkuttoman kallis joten haluaisin löytää vaihtoehdon joka sopisi myös kukkarolle. Mieluiten kokeilisin No1 vaihtoehtoa.
Mukavaa kesää!
Anna
Oi, ihana tuo sininen! Ilmottaudun siis 2:n testaajaksi! 😀
Tuota liukuväriä olisi kiva kokeilla ripsiin ja onhan sininen ihana keveä kesäinen väri. Olisi kerrankin ripsissä jotain muuta kuin iänikuista mustaa! 😉
Haluaisin itselleni testattavaksi Max Factorin False Lash Effectin koska vedenkestävää ripsiväriä olen haeskellut sen takia kun poikaystäväni lähtee nyt heinäkuussa (apua onkohan 12 päivän päästä) armeijaan ja olen astetta herkempää laatua kun itken jopa kun poikaystäväi hempeilee tai kaikissa rakkauslauluissa. Tiedän itkeväni seuraavan puolen vuoden aikana tai pahimmassa tapauksessa vuoden aikana enemmän kuin koskaan koska ikävä on ja kun rakasta saattaa viikonloppulomalta kasarmille niin kyynelvaroitus. Haluaisin tämän juuri siksi että näyttäisin ees hyvältä vedenkestävän ripsivärin ansiosta vaikka olisin itkeny eikä ripsari olisi menossa jossain poskipäitä alempana menossa kuten tavallisesti. Kehtaisi sitten vähempää huomiota herättämättä ottaa nenäliinan ja pyyhkiä kyyneleet , eikä hangata poskia punaiseksi ripsarin jäljeltä. Häpeän aina levinneitä meikkejä ja toivon että vedenkestävä olisi ongelmaani ratkaisu ja kestäisi tämän herkkiksenkin pillityksen 🙂
Haluaisin testata Lumenen Raspberry Color Tips Blue-mascaraa. Kun kuulin sinisten ripsareiden paluusta markkinoille, oli ensiajatuksena kamala kasarityyli. Nyt kuitenkin useampia Pinterestin meikkikuvia selanneena olen todennut ennakkoluulot vääriksi, ja päinvastoin ihastunut ajatukseen sinisistä silmäripsistä. Tällä hetkellä minulla on vaalennetut hiukset ekaa kertaa elämässäni, joten olisi hauskaa päästä kokeilemaan miten ripsari sopii vaaleatukkaiselle. Lumenen vedenkestävä Blueberry Curl-mascara on lempparini, joten olisi mukavaa päästä myös kokeilemaan miten tuollainen ”tavallinen” ripsari toimii omissa ripsissä vedenkestävän sijaan. Innokas testaaja siis ilmoittautuu mukaan ja lupautuu myös kirjoittamaan pienen arvioinnin tuotteesta, mikäli tulee valituksi! 🙂
Heips!
Voisin testeta Lumenen Cloudberry Length Serum- maskaraa. Sana serum sai silmäni sädehtimään, koska lyhyenlännät tönkköripseni kaipaavat pituutta ja särmää 🙂
Oijoi, olen halunnut jo jonkun aikaa testata tuota Lumenen kristallimaskaraa, muttei ole rohkeus riittänyt ostaa, olen liiankin varovainen uusien meikkituotteiden kanssa. Voisin kuitenkin kuvitella kristallikiteiden (?) tuovan kuitenkin mukavaa kirkkautta katseeseen, ja vähän sitä glamööriäkin! Testaisin siis oikein mielelläni tuota Blueberry Volume Black Crystalia, palautteen kanssa tietenkin! 🙂
Haluaisin kokeilla sinistä ripsaria 🙂 Se on ollut jo pitkään ostoslistalla mutta ei raaski siihen rahoja tuhlata kun päivittäin yleensä käytän mustaa ripsaria ja Lumenea tietenkin 🙂
1. Tahtoisin testiin. Olen aina pitänyt Lumenen tuotteista ja eihän tytöillä voi koskaan olla liikaa blingiä. 😉 Lupaan myös raportoida tuotteesta!
Haluaisin testata n07 ripsaria. Voisin kertoa siitä sinulle ja muillekkin, kun sitä oon testanut. N07 on tuttu merkki useamman vuoden takaa, kun kummitätini lähetteli ripsareita ja muita meikkejä Lontoosta, kun ei niitä Suomeen ollut silloin vielä tullut. Innolla jään odottamaan.
No 7 kiinnostaisi. Minulla on pitkät, mutta melko ohuet ripset, jotka kaipaavat tuuheutta. Ripsivärin valinta on aina yhtä haasteellista koska pitkät ohuet ripset vaativat ripsarilta vähän enemmän. Huono ripsari saa ripset näyttämään kärpäsen jaloilta 😀 Olisikin kiva testata ilman, että tarvisi jälkeenpäin katua huonoa ostosta. 🙂
Vitsit miten kiva idea antaa lukijoiden testattavaksi ripsareita kun ei itse ehdi!(: itse olen antanut ripsienpidennyksieni tippua pois viime viikkojen aikana, ja elänkin nyt tosi lyhytripsisenä huonosti laitettujen pidennysten viedessä omatkin ripset, höh! Olisikin kiva saada siis testiin jokin pidentävä mascara, kuten tuo N7 tai Lumenen Cloudberry. Toimivuudesta kirjoittelen varmasti omaan blogiinikin ja sulle sitten parin lauseen ja postauslinkkauksen välityksellä!
Kiitos jo etukäteen ja mahtavaa kesää!(:
Moi, mulla on vaikeuksia löytää hyvää ripsaria. Tykkäisin käyttää Lumenea, mutta en ole vielä löytänyt tarpeeksi hyvää ripsaria heiltä. Minua kiinnostaisi numero 4. t. Pirjo
Oi, ihana idea. 🙂 Itseäni kiinnostaisi hurjasti tuo Max Factoryn ripsari: en olekaan ennen kokeillut ruskeaa ripsiväriä ja se voisi antaa kivaa volyymia jo valmiiksi ruskeille ripsilleni. Toivottavasti valitsisit minut. 🙂 Pienestä arviokommentista ei olisi mitään vaivaa, päinvastoin tykkään aina kommentoida eri asioita ja kertoa oman mielipiteen!
Haluaisin kovasti testata tuota Lumenen Blueberry Volume Black Crystal -ripsaria. Houkuttelee nähdä, minkä tasoista kimallusta tämä saa aikaiseksi. Lähden ensi viikon lopussa risteilylle, joten tämä ripsari saattaisi hyvinkin ehtiä sinne mukaan testattavaksi. Mikä olisikaan parempi paikka, ekstra-bling ei ole koskaan pahitteeksi. 😉
Tuo 1 tai 3 kuuloistaisi kivalta testata, ja minun pitäisi kohta ostaa uusi ripsiväri joten kokeilisin mielellään jotain uutta välillä vanhan perus maybellinen sijaan. Nämä kaksi vaikuttaa hyvältä sen takia koska ripseni ovat melko pitkät mutta kaipaisivat lisää tuuheutta joten mielellään tuuheuttavan ripsarin ottaisin testiin. + ekassa mielenkiintoiselta kuulostaa tuo kimalle !
No 7, lupaa pidempiä, tuuheampia ja jopa 100 % täyteläisempiä ripsiä… Toivoisin kerrankin löytävän ripsarin joka toteuttaa lupaukset..ripsien pidennyksiä ottaessani minulle hienovaraisesti ehdotettiin ripsien värjäystä ennen pidennyksien laittoa jotta laittaja ne edes näkisi 🙂
Vähänkö olisi mahtavaa saada ihanat ripset ripsarilla.
Max Factor – False Lash Effect (Black Brown) – Vedenkestävä tummanruskea ripsiväri. Koska ripsieni luonnollisen olemattomuuden takia olen valmis kokeilemaan kaikkea missä lukee Fals Lash Effect, tai muuta mullistavaa lupaavaa, tuotetta. Terveisin mainosten uhri. 😉
Kokeilisin tosi mielelläni tuota lumenen Cloudberry Lenght Serum Mascaraa! Ja tietysti lupaisin myöhemmin kertoa oliko kyseinen tuote mieleeni vai ei. Haluaisin löytää ripsivärin joka olisi luonnollinen, mutta samalla myös jotenkin näyttävä ja kun itse tykkään juuri siitä että ripsiin tulee pituutta paljon noin tätä olisi mukava testata! 🙂
Minua kiinnostaisi kokeilla tuota No 7 – Fanomenal Lashes ripsaria. En ole vielä pahemmin No 7 tuotteisiin tutustunut, joten tämä vähän houkuttelisi! 🙂
sofia.ahonen@luukku.com
tämä äiti haluaa testata LUMENE – Blueberry Volume Black Crystal
Dramaattista tuuheutta – Hienostunutta kimallusta, ettei kesä sateinen, oisi niin musta. lisäksi palaan äitiyslomalta pariin töiden, joten kaipaan silmiini piristystä, ettei asiakkaiden huomio kiinnity silmiin valvottujen öiden.
lupaan myös mielipiteeni kertoa, sitähän nyt ei tarvinnut edes sanoa 🙂
Kyllä se sininen olisi tälläiselle sinihirmulle ;D oon jo pitkään miettiny sinistä mutta en ole sitä uskaltanut ostaa kun tälläinen pieni pelkuri sisällä piilee 😀 nyt olisi siis hyvä mahdollisuus saada testattua sekin vaihtoehto 🙂
Haluaisin testata viimeistä, eli ruskeaa false lash effectiä. Olen aina halunnut kokeilla miltä ruskea ripsiväri näyttää mutta opiskelijan tuloilla en ole raskinut ostaa kokeiltavaksi 😀 ja muutenkin tuo kiinnostaa, olen kuullut siitä paljon kehuja.
Voih, uusi ripsiväri tulisi todella tarpeeseen! Tai oikeastaan ihan uudelle luottoripsivärille olisi kaapissa tilaa. En lukuisista ripsivärikokeiluista huolimatta ole tähänkään päivään mennessä löytänyt omille ripsille sopivaa ripsiväriä. Edelleen ostan lähes joka kerta uuden ripsarin testiin, mutta yhtä monesti olen saanut myös pettyä.
Viime kerralla viimeisillä hiluilla ostin päivittäistavarakaupasta alekorista ripsivärin, joka oli todella floppi ja jota nyt yritän kuluttaa, jotta uuden raaskisi taas ostaa tilalle kokeiluun 🙂 Nykyisessä ripsivärissä harja ei sovi lainkaan omille ripsilleni vaan saa ne paakkuuntumaan, joten joudun joka kerta ripsiväriä laittaessa käyttämään edellisen ripsiväri harjaa, jotta tulos olisi edes vähän siedettävämpi. Silti ripset ovat aina paakussa ja muistuttavat lähinnä kuuluisia hämähäkinjalkoja, yök. Tämä ripsiharjojen kanssa saikkaus on käynyt niiin monesti ennenkin että olen totaalisen kyllästynyt koko touhuun! Ei ole kovin mukavaa puuhaa 😀
Näin ollen meikkipussissani olisi uuden luottoripsivärin mentävä aukko ja kokeilisin mielelläni no7 -fenomenal lashes-ripsiväriä. Vaikka olen vähävarainen opiskelija niin todellakin olen valmis pulittamaan hyvästä ripsiväristä tulevaisuudessa vähän huokeammankin hinnan, kunhan vain tietäisin sen minulle sopivan. Ehkä silloin saisin vihdoin luopua kaikista vanhoista ripsiväriharjoistani 😀 Kai ne ovat jo melkoisia bakteeripesäkkeitäkin pitkällä käytöllä, hyh!
Toivottavasti olen onnekkaiden testaajien joukossa, täältä tulee kyllä käyttökokemuksia! 🙂
Tuon Lumenen Cloudberryn tahtoisin testiin, koska haaveilen yhtä pitkistä ripsista kuin muutamalla tuntemallani ihanalla poikalapsella on! Miksi se meneekin aina niin, että lapsena ja erityisesti pojilla, ripset tuntuu olevan tosi kauniit. Mäki tahdon! Ja no myös siksi, että lakka ei oo koskaan huono juttu ja haluaisin jo marjametsään!
Toi Lumene Volume Black Crystal kuulostaa ihan unelmalta tällaselle joka rakastaa kaikkea bling blingiä! 🙂
No 7 – Fanomenal Lashes (Black)
Pidemmät, tuuheammat ja jopa 100 % täyteläisemmät ripset kuullostaa juuri siltä mitä ripseni tarvitsevat. Mulla on hyvin vaaleat, ohuet sekä melko lyhyet ripset ja olen aina unelmoinut tuuheista ja pitkistä näyttävistä ripsistä. Ripsari on mun meikkipussissa ehdottomasti se ykköstuote jota ilman en ovesta ulos juuri uskaltaudu…. Olisi tosi kiva löytää tuote joka toisi vähän eloa näihin silmiin, varsinkin silmälasien takaa 🙂
Ehdottomasti numero 3! Pidin ripsienpidennyksiä jonkin aikaa ja omat ripseni lähtivät melkein kaikki käytön takia. Nyt olen vihdoinkin saanut ripseni kasvatettua, joten olisi kiva saada ripsiväri joka toisi pituutta ja näyttävyyttä ripsiini 🙂
haluaisin testata joko 1 tai 3. yleensä tulee käytettyä maxfactoria ni ois hauska nähä oisko näistä sille haastajaa!
Haluaisin testata ripsaria nro 4, Lumene Cloudberry length seerumia. Enhän mä lappilaisena voi muuta testata 😉 Tätä nykyään punkkaan Helsingissä. Lupaan kautta kiven ja kannon kertoa mielipiteeni tuotteesta, tai mörökölli minut vieköön.
Olisin halukas testaamaan ripsareita nro: 1, 3 tai 4. Omistan luonnostaan suhteellisen pitkät ja tuuheat ripset, mutta ainahan sitä tuuheammat ja pidemmät kelpaavat 😉 Lupaudun tietysti kertomaan testituloksista kuvien kera.
Olisin todella innokas testaamaan ripsaria nro.3 sillä en ole vielä löytänyt ripsaria joka saisi nämä tyngät ripseni säihkymään edes puoliksikaan niin hyvin kuin malleilla kosmetiikka mainoksissa 🙂
Mä haluaisin kokeilla tota Lumenen rasberry color tips-mascaraa, koska se vaikuttaa aika funkilta! Oon kokeilunhaluinen ja aina innokas testailemaan uutuuksia, mutta omat rahat ei aina riitä kaikkiin mielenkiintoisiin uutuksiin.
Heippa,
Haluaisin mielelläni testata tuota No 7, juuri siksi, että noista Lumeneista olen saanut monesta allergiaa/ne eivät vaan jotenkin sovi minun silmilleni. En ole yleisesti allerginen millekään, mutta Lumeneista olen saanut silmäoireita. Vedenkestävä ripsiväri ei ole oiken minun makuuni, olen vähän laiska sitä poistamaan, kun en omista semmoista kunnollista silmämeikinpuhdistusainettakaan edes.
Olisi mahtavaa jos saisi testata jotain Maybellinen päivittäiskäytössä olevien lisäksi. Olen niin huono vaihtamaan merkkiä, kun mielellään ostaa sitten sitä tuttua ja turvallista. Nyt olisi oiva tilaisuus testata uutta 🙂
Mukavaa viikonloppua!
Mieluiten ottaisin testiin No7 ripsarin koska kyseisestä merkistä minulla ei ole minkäänlaista kokemusta ja uusi luottoripsari olisi hakusessa. Käytän yleensä ainoastaan vedenkestäviä ripsareita koska päivän mittaan luomet rasvoittuu ja pandaefekti on taattu. Varsinkin näin kesällä ripsari pääsisi kovaan testiin ja saisi rehellisen tuomion toimivuudesta ja ominaisuuksista 🙂
No 7:n ripsareita en ole koskaan käyttänyt, joten olisi hauska testata 🙂
Bingo täällä Lumenelle! Maan rajat voinee nyt esteeksi ehkä tulla, mutta olishan se huippua päästä testailemaan Lumenea täällä tois puol Eurooppaa. Herkät silmät ja tuntuu ettei mikään ripsari nyt oikein pysy tai skulaa muuten joten Se Oikea haussa edelleen. Kokeiltu on jos jonninmoista nääs.
Heips!
Olisi ihanaa saada ripsiväri numero 1 testiin! Laittaisin ripsiväriä hääpäivänä, joka ihan pian jo koittaa, iik! Sopisi täydellisesti unelmapukuni kanssa, jonka ostin plusmorsianten illasta Tampereen morsiusgalleriasta, siinäkin oli hieman kimallusta, jos muistat 😉
No 7- fanomenal lashes sillä itselläni on tosi lyhyet ja hajanaiset ripset joten olisi kiva saada lisää tuuheutta ja pituutta ripsiin niin varmaan näyttäis paljon paremmalta.
Tuo Lumenen Cloudberry length serum mascara (nro 4) voisi olla minulle
sopivin kokeiltavaksi. Ruskea ei ole oikein mun juttu, ja siniselle värille olen allerginen. Lisäksi harja näyttää hyvältä tuossa mascarassa!
Mahtava mahdollisuus! Haluaisin kokeilla tuota No 7 ripsaria koska tuntuu että en ole miltään merkiltä vielä löytänyt sitä täydellistä tuuheuttavaa ripsaria, vaikka olen kokeillut merkit Lumenesta Lancomeen. No 7 on myös kohtuullisen tuntematon minulle (kokemuksen puolesta), joten olisi mahtavaa päästä testaamaan samalla uutta tuttavuutta merkkinäkin 🙂
Haluaisin ehdottomasti testata numero ykköstä, eli Lumenen Blueberry Volume Black Crystal -ripsaria! Harja näyttää ihan samalta kuin selektiivisen kollegansa Lancomen Hypnose Doll Eyes -maskarassa on. Lancome on osittain juuri harjansa takia mun all time feivöritti, ja olisi hauska testata vähän halvempaa kilpailijaa 🙂 En ole myöskään testannut ollenkaan näitä Lumenen uudistettuja ripsareita, edelliset kokemukset menee varmasti jonnekin vuosien päähän… Raportointi onnistuu, kosmetologina voin heittää myös ammattilaisen näkökulmaa sekaan! 🙂
jaiks, toivottavasti nappaa, nykyinen ripsari vetelee ihan viimeisiään… 😀
Testaisin mielelläni tuota Lumenen blueberry volume black crystal -ripsaria. Pituutta omissa ripsissäni on ihan mukavasti, mutta tuuheutta ne kaipaavat. Puhumattakaan hienostuneesta säihkeestä silmien säihkeen lisäksi. 🙂
Juuri tänä aamuna mietin, että ripsivärini alkaa vedellä viimeisiään ja pitäisi hankkia uusi. Olen vuosikaudet käyttänyt aina samaa Maybellinen ripsiväriä (se tummansininen purtilo, jonka nimeä en vuosien käytöstä huolimatta muista:P). Siinä ei toisaalta ole mitään vikaa, mutta ei kai tekisi pahaa kokeilla välillä jotain uutta 🙂 Luulen, että tuo numero 4., Lumenen pidentävä voisi olla minulle hyvä. Omat ripset ovat tuuheat, mutta pituutta voisi olla enemmänkin. Lumenen tuotteet on hyviä, mutta ripsiväriä en ole koskaan kokeillut.
Tulipa sepustus. Mukavaa viikonloppua! 🙂
Kohta viiden kotiäitinä olo vuoden jälkeen, lähden syksyllä kouluun ja arki muuttuu hurjasti, saan (joudun :)) meikkata joka päivä. Ja olisi mahtavaa, jos löytäisin sen täydellisen ripsivärin lyhyille ripsilleni. En ole mikään kosmetiikan suurkuluttaja ja en ole vielä tähän päivään mennessä löytänyt itselleni sopivaa ripsaria. Tää olis huippu: No 7 – Fanomenal Lashes (Black), ja tää olis taas värinä mielenkiintoinen kokemus: Max Factor – False Lash Effect (Black Brown).
Hei! Mielelläni testaisin joko 1, 3 tai 4..
Sininen ja ruskea ei oo mun juttu, mutta musta on luottoväri ja itseasiassa en ole noista kolmesta koskaan mitään koittanutkaan..
Joten olisin hyvä koekaniini 😉
Oi, haluaisin mielelläni testata
No 7 Fanomenal Lashes (Black)
tai
LUMENE Cloudperry Lenght Serum Mascara (01 Richt Black).
Tynkäripsien omistajana olisi kiva kokeilla pidentääkö ne oikeesti.
Ehdottomasti tuo Max Factor – False Lash Effect (Black Brown). Yleensä käytän luonnonmukaista ripsiväriä, mutta koska se ei ole vedenkestävä (joka sadesäällä tai muuten silmien reilusti valuessa on enemmän kuin tarpeen), on meikkipussissa oltava myös vedenkestävä versio. Koska mulla on ruskeat silmät, käytän mieluummin ruskeaa ripsaria kuin mustaa, koska se näyttää sopivammalta. Viimeksi kun etsin kaupasta vedenkestävää ruskeana, en löytänyt yhtä ainutta, joten tämän todella haluan testata! 🙂
Oi voisin tuota numeroa 5 testata enemmän kuin mielelläni!
Olen käyttänyt niin kauan kuin muistan ruskeaa ripsiväriä ennemmin kuin mustaa, sillä ruskea korostaa silmiäni paremmin. Ripsarini tulee olla myös vedenkestävää, sillä silmäni vuotavat kuin niagaran putoukset päivän aikana, eikä silmämeikistäni olisi mitään jäljellä, jos en käyttäisi vedenkestäviä tuotteita.
Kuitenkin luottoripsarini hävisi kevään aikana kaupoista, enkä ole tilalle löytänyt enää yhtää hyvää ripsiväriä ruskeassa värissä, vaikka en edes asu mitenkään erityisen pienellä paikkakunnalla joten kauppoja joista etsiä kyllä on. Tuota max factorin ripsiväriä en kuitenkaan vielä ole päässyt kokeilemaan! Jotenkin ilmeisesti olen onnistunut ohittamaan kyseisen merkin hyllyn täysin! 😀
Minulle ei myöskään tuota ongelmia kirjoittaa ripsarista sinulle arvostelua myöhemmin, tekisin sen enemmän kuin mielelläni 🙂
-Sara
ah luen sun blogia tosi usein ja tää tuli kyllä kuin tilauksesta! mulla loppui juuri edellinen ripsari (kolmen euron halpis alesta) ja minun ripset on vähän kärsineet ja ei enää niin tuuheat kuin muutama vuosi sitten. voisin lähettää sulle ennen ja jälkeen kuvia mun ripsistä, koska haluaisin testata tota kolmosta, eli No 7 – fanomenal lashes. pelastaisit ripseni ihan varmasti, jos ton testiin saisin 🙂
Kokeilisin tuota Lumenen Blueberry Volume Black Chrystalia, olen kiinnostunut näkemään kimalluksen määrän ja sen, millainen tuote olisi arkiripsarina. Mulla on aika korkea standardi ripsareille, ja etsin vieläkin sitä täydellistä, joten innokas olen kokeilemaan tätä!!
Lumenen Rasberry Color Tipsiä olisi hauska päästä testailemaan – ainaisena mustan ripsarin käyttäjänä sininen olisi mukavaa vaihtelua kesään 🙂
Haluaisin testata Lumene – Rasberry Color Tips (03 Blue Mascara), antaisi silmiin lisää väriä ja enkä ole ennen kuullut/kokeillut liukuvärinä
Ripsaria nro 1 olisi mahtavaa päästä testailemaan 🙂 Ripsiväri kuuluu ehdottomasti mun jokaiseen päivään, ja luojan kiitos, mulle on siunaantunukki aikasta kivat räpsyttimet..pitkät ja suht tuuheet, MUTTA ihan liian vaaliat 😀 oon tosi kriittinen ja tarkka ripsatien suhteen, käyttöön pääsee harvat ja valitut, nro 1 kuulosti just mun jutulta 😉
Haluaisin testata no 3, itselläni on aivan valkoiset olemattomat ripset, joten en lähde edes postilaatikolle ilman ripsiväriä
Moi, minua kiinnostaisi tuo Max Factorin vedenkestävä ripsiväri. Minun silmäni ovat jotenkin niin syvällä päässä (ainakin erään meikkaajan mukaan), ettei tavallinen ripsiväri millään pysy siistinä muutamaa minuuttia pidempään. Käytinkin vuosikausia ensin vedenkestäviä, kunnes aloin pelkäämään, että silmänympärysihoni vaurioituu jatkuvasta hinkkaamisesta. Sen jälkeen siirryin ”kolmekaseihin”. Niiden poistaminen se vasta raivostuttavaa onkin! 🙂 Pieniä ripsivärin hippusia löytyy pitkin kasvoja. Sen jälkeen tuli tekoripset, joista olen taas siirtynyt vedenkestäviin ripsiväreihin. Olen opetellut poistamaan vedenkestävän ripsivärin siten, että pesu rasittaisi mahd. vähän silmänympärysihoa. Mutta se täydellinen ripsari on vielä löytymättä!
Voi, ihanaa olisikin päästä testaamaan eritoten tuota no7:n ripsaria. Itselläni kun on niin onnettomat hentosen harvat ripset. Josko tämä ”taika”ripsari toisi keski-ikäisen silmiinkin hiukan näyttävyyttä 😉
Toivotaan että arpaonni suosii tähän testaukseen. Mukavaa kesää sinulle !
-Terhi
Haluaisin testata tota ykkös ripsaria 🙂 oon kuullu siitä paljon hyvää ja miettiny itekki sen hankkimista. Toki myös tälläinen harakka arvostaa blingiä 😉
Tuo ykkösripsari kelpasi itselleni käyttöön, juuri onkin vanha ripsari loppumassa ja haluaisin kokeilla jotain uutta 🙂
ehdottomasti haluan testata!
Heips, Olen tällänen kaikken testaaja ja kiinnostaa todellakin.Ja kyllä palautetta tulee jos testaajaksi pääsen.! 😀
Minua kiinnostaa varsinkin tuo Tumman ruskea vedenkestävä ripsari.En omista vielläkään yhtäkään veden kestävää ripsaria ja nyt vois testata. Ripseni ovat todella pitkät luonnostaa joten en tällä kertaa kaipaa mitään pidentävää kun niitä ripsivärejä löytyy pari kappaletta.:D heh
Ja toisekseen tumman ruskea väri kiinnostas testa miten soveltuu vihreisiin silmiin.Periaatteessa kaikkihan noista on ihania koska on kyseessä Ripsivärit ja niitä kun tulee aina hamstrattua sen minkä kerkee jostain syystä ei vaan se vedenkestävä ole päätynyt pieneen kokoelmaani.:)
Hyvää kesää sulle olet ihana Mimmi ja blogia on aina kiinnostava lukea!
Mulle ois seerumit kyllä paikallaan ripsien suhteen 😉 Omistan todella taipumattomat ja suorat lyhyet ripset, joten mielelläni kokeilisin tuota Lumenen Cloudberry length serum mascaraa ja kommentoisin sitten sulle takas, että onkos tää ”auttaa saavuttamaan uskomattoman pituuden” totta vaiko tarua 😀
Aina valmiina!
Mielelläni testaisin tuota ykköstä itselläni, ja arviointi onnistuu, tottakai!
Olen etsinyt jo pidemmän aikaa oikeasti hyvää ja itselle sopivaa ripsaria, mutta mitään wau-fiilistä ei ole vielä tullut. Ehkä tuossa Black Crystalissa voisi olla potentiaalia.. 🙂
Mulle kävisi testiin numero 5, vanhasta tottumuksesta tulee aina ostettua mustaa ripsaria vaikka ruskea olisi varmaan tällaiselle vaalealle parempi ainakin arkikäytössä. Vedenkestävyys on aina plussaa, sikäli mikäli ripsari lähtee silmistä sitten aikanaan muullakin kun tinnerillä…
Dramaattista tuuheutta – Hienostunutta kimallusta nro. 1 kiehtoisi testiin. Ekana katsoin harjat, sillä en pidä ohuista harjoista (en edes tiedä syytä, oiskohan kohdalle sattunut joku huono ripsari kokemus?) ja tässä harja näytti hyvältä. Nää mainos tekstit viä mua myös 100-0, täytyyhän sitä päästä testaan jotain dramaattista ja hienostunutta.
No 7 – Fanomenal Lashes (Black)
Pidemmät, tuuheammat ja jopa 100 % täyteläisemmät ripset
Oi, tämä kuullostaisi tosi mielenkiintoiselta testattavalta vaaleille liruripsilleni.
En ollut edes koskaan törmännyt No 7 merkkiin!
Haluaisin testata tuota vitosta:) Juuri sitä siksi että harrastan päivittäin paljon liikuntaa ja ripsivärin täytyy pysyä menossa mukana eli olla vähintään vedenkestävää. Olisi myös kiinnostavaa nähdä antaako tuo ruskea sävy hieman luonnollisemman lopputuloksen!
Minäminäminäminä haluan ehdottomasti tuon nelosen (lumenen cloudberry lenght serum) !
Jos ei sitä, ni sit se eka (lumenen blueberry volume black crystal).
Mulla on lyhyet ripset, joihin en oo löytäny tarpeeks hyvää ripsaria koskaan. Oon kokeillu vaikka ja mitä. Ripsien pidennyksistä oon haaveillu iät ja ajat (a) asutaan todella kaaaaukana (no okei, 80km) lähimmästä mahdollisesta ripsiä huoltavasta liikkeestä, b) mulla on 9kk ikäinen vauva ja c) pelottaa, miten omat ripset kärsii), mutta en oo saanu aikaseks. Nyt haluaisin niiiiiiin paljon kokeilla tota ripsaria, ainakin se nimittäin lupaa just sitä mitä mä ripsarilta toivon! Jos sen saan kokeiluun, ni parin lauseen sijaan lupaan kertoa vaikka novellin verran siitä millanen se mun mielestä on. 😀
No 7 – ripsari kiinnostaisi lupaustensa vuoksi (ja koska muut merkit ovat jo tuttuja). Vanha ripsari on juuri loppumaisillaan, joten enemmän kuin mieluusti lähtisin testiryhmään mukaan 🙂
Olisi kiva testata No 7 – Fanomenal Lashes (Black) -ripsaria. Harjaosa näyttää juuri sellaiselta, josta pidän. Tämä olisi myös hyvä tilaisuus jättää vakiripsari ostamatta ja kerrankin testata jotain uutta.
Olispa kiva päästä kokeileen jotain pidentävää ja tuuheuttavaa.. Ripset on lyhyet ja harvat. :p
uui tahtoisin niin kovin testata nro 1! kuulostaa ihan huikean upealta ja missään oman pikkukaupungin kaupoissa ei sitä kuitenkaan ole.
Minä mielelläni ottaisin testiin numero 5. eli maxfactorin ruskean ripsivärin!
Ja syy on kyllä ihan tuo ruskea väri, nimittäin olen miettinyt monesti että olisi kiva kokeilla
juuri sen väristä ripsiväriä, että saisiko sillä millaset ripset 🙂
Tulisiko ripset niissä kuitenkin esiin, mutta olisivat kuitenkin tietyllä tavalla luonnolliset?
Esimerkiksi juuri kesään varmaan sopisi mainiosti tuollainen ruskea vedenkestävä ripsiväri!
Innokas testailija siis täällä kyseiseen ripsiväriin löytyy! 😀
Heippa! Olisin halukas testaamaan vaikkapa nro. 4:ää.
Hauska idea tämmöinen, että lukijat pääsevät kokeilemaan uusia tuotteita. Eniten kiinnostusta herätti tuo Lumenen Blueberry Volume Black Crystal kimalluksensa vuoksi. Sillä saisi varmasti aikaan säihkyä silmiin. Kaikki muutkin ripisivärit vaikuttavat oikein kokeilemisen arvoisilta, joten olisin kyllä valmis testailemaan mitä tahansa niistä 🙂
Volume black crystal mascara kiinnostaisi ja kovasti!
Olen huono vaihtamaan ripsari merkkiä ja omaan todella ”ohuet” ripset ja toivoisinkin jotain uutta mikä toisi ripsiin sitä tuuheutta!
Haluaisin kokeilla ripsiväriä nro 3 :– ) Olen kohta kahden lapsen kotiäiti ja harvemmin tulee enempää meikattua kun sudittua ripsiin väriä! Tykkään näyttää laitetulta ja ripsivärin lupaus kuulostaa ainakin mun korvaan aikas hyvälle! En ole vielä löytänyt ”sitä oikeaa” ripsaria ja toistaiseksi olenkin ostanut aina eri merkkiä.. jos tästä se oikea? ja Väsyneen äidin aamujen pelastus..
Oih, No 7 olisi näppärä! En ole voinut enää neljänkympin lähestyessä luottaa pelkkään charmiini, joten olen alkanut käyttää ripsiväriä arkena. Tuuheutta ja pituutta tarvitaan – räpsyjen sijasta haluaisin kunnon räpsyttimet! 😉 🙂
Kiinnostuin tuosta nro 3:sta eli LUMENE – Cloudberry Lenght Serum Mascara (01 Rich Black):sta. Siinä harja näyttää hyvältä ja samantapaiselta kuin siskoni Oriflamen ripsarissa, jota oon saanut lainailla. Suosittelen!
Mulla on siis yks ripsari, mitä oon käyttäny, mut se on todettu huonoksi, koska siinä sais olla parempi harja ja väriä ei oikein tule tai sitä saisi laittaa paljon. Olisin siis oman uuden ripsarin tarpeessa:-) ei tarvitsisi siskolta lainata enää:-D
Mutta toki voin ottaa jonkin muunkin paitsi en tuota sinistä, koska ei oikein sovi mun makuun. Mieluiten kuitenkin tuo oranssi puteli:-)
Olisi kiva päästä kokeilemaan tuota No 7 – Fanomenal lashes ripsiväriä. En ole kokeillut koskaan tämän brändin meikkejä ja tässäpä olisi oiva tilaisuus siihen. Olen pysyttäytynyt ja tyytynyt samaan ripsiväriin jo pidemmän aikaa vaikka olisi jo aika lähteä kokeilemaan ja katsomaan eri merkkien valikoima.
– Anna
Haluaisin ehdottomasti testata tuota LUMENE – Cloudberry Lenght Serum Mascaraa!! Kulutan ihan hillittömästi rahaa ripsareihin, kun mikään ei tunnu antavan sellaista efektiä minkä haluaisin, ja nyt on taas edellinen ripsari käytetty loppuun. Sama juttu usein meikkivoiteiden kanssa -useasti kaupassa myyjän avustuksella valikoitu väri osottautuu väärän väriseksi, huoh. Tämän avulla voisin kohdata elämäni ripsivärin -VIHDOIN!! 😀
Mua kiinnostaisi testata tuo No 7, koska sen merkkistä en ole vielä koskaan kokeillut! Oon (nykyään) aika laiska meikkaaja, koska olen kotiäitinä, mutta jo pelkkää kauppareissua piristää, kun laittaa ripsaria ja poskipunaa 😉 Toisaalta mulla on myös luottoripsari hakusessa (nykyinen on kiireessä ostettu, huonolla harjalla ja klimppinen), niin siksi myös testin tulokset kiinnostaa 🙂
Max Factor – False Lash Effect (Black Brown) kiinnostaisi minua kovasti! Punertavaan tukkaani ja vaaleahkoon ihooni puhtaan mustat ripsarit näyttävät välillä turhankin kovilta, mutta en ole ikinä älynnyt testata hieman ruskeaan taittavaa väriä. 😀 Rajauksenikin ovat aina olleet joko vihreät tai ruskeat, niin tuo ruskea ripsivärikin tuntuisi itse asiassa ihan loogiselta vaihtoehdolta.
Olisin siis ihan todella innokas testaaja ja voisin ottaa ihan kuviakin ripsiväristä in action ja vertailukuvaa ilman ripsiväriä. Tietenkin kirjoittaisin myös ihan kirjallisen mielipiteeni levittymisestä, pysyvyydestä, rakenteesta ja kerrostumisesta. ^_^
No7:n Fanomenal kiinnostaisi kovasti! Lumeneen olen pettynyt liian monta kertaa ja nyt en tunnu pääsevän irti wanhasta teinimerkistä, vaikka parempiakin varmasti on markkinoilla. Uuden testaus sopisi siis erittäin hyvin! Jos nysäripsistä saa tuuheat ja näyttävät jollain muulla kuin irtoripsillä, olen iloinen 🙂
No 7 – Fanomenal Lashes (Black). Minäkin olen kiinnostunut tuosta ripsarista, sillä merkki on nimenä tuttu, mutta koskaan en ole merkin tuotteita kokeillut.