JÄNNITTÄÄ IHAN HULLUNA!!! Alle tunti, niin kiekko tipahtaa jäähän ja sitten mm-kulta on kiinni 60 peliminuutista. Herättiin Matin kanssa jo aamulla tärisemään illan peliä ja ollaan pitkin päivää päivitelty ääneen asiaa. En vieläkään ihan ymmärrä, että Leijonat on todellakin finaalissa!
Jykä on jo tapansa mukaan kisakatsomoasemissa viime vuodelta tuttu Suomi-hattu päässä. Meillä paistuu uunissa vielä ribsit ja salaattikin pitäisi pikaisesti vääntää. Toivottavasti Suomi tekee pelin ekan maalin ja Venäjän peli on kerrasta sekaisin. Minähän olen ollut kisoja katsomassa paikan päällä nyt pari vuotta peräkkäin ja voi veljet, että olisipa mukava olla tänäkin vuonna tuolla Leijonia kannustamassa…
Tänään on käyty myös ekaa kertaa tänä kesänä Jyrkiä uittamassa ja toki myös äänestämässä, mutta eniten on kuitenkin odotettu iltaa ja peliä. Nyt sen salaatin kimppuun ja panikoimaan peliä!
Toivottavasti TORILLA TAVATAAN (tai siis siellä jossain muualla)!
Kiitos kommentistasi! ♡ Sähköpostiosoitetta ei julkaista blogissa. Kommenttien valvonta päällä.