Kävimme viime keskiviikkona katsastamassa blogityttöjen, Nadjan, Emmin, Pauliinan ja Jonnan, kera Dome Karukosken Leijonasydän -elokuvan kutsuvierasnäytöksessä. Pääpiirteittäin elokuvan juoni rakentuu uusnatsi Tepon (Peter Franzén) ja Sarin (Laura Birn) rakkaustarinan ympärille. Sarin tummaihoinen poika Ramu (Yusufa Sidibeh) aiheuttaa hässäkkää orastavassa suhteessa jo heti alussa ja Teppo joutuu punnitsemaan oman arvomaailmansa rakkauden myötä kerralla uusiksi.
Olin kuullut elokuvasta paljon hyvää ennakkoon, mutta siltikin leffa löi minut ällikällä. Olin valmistautunut äärimmäisen ahdistavaan pätkään, jota Leijonasydän tietysti välillä olikin, mutta en siltikään olisi arvannut, että toisinaan saisin nauraa vedet silmissä huikeille vitseille, kun seuraavassa kohtauksessa joutuisin taas puolestaan pidättelemään kyyneleitä. Väistämättä ainakin minulle elokuvaa katsoessa tulee mieleen, että kuinka joillain ihmisillä voikaan olla paha olo ja kuinka sitä omaa epävarmuutta ja huonoa oloa kanavoidaan sen kummemmin ehkä ajattelematta täysin vääriin asioihin ja muihin ihmisiin. Erittäin tärkeä ja koskettava aihe siis.
Mielestäni Jasper Pääkkönen tekee leffassa aivan huikean, jopa elokuvan parhaan, roolisuorituksen Tepon veljenä Harrina. Pääkkösen pisteet nousivat ainakin minun silmissäni tämän roolin myötä kohisten. Söpöyspisteet on kuitenkin annettava ehdottomasti Yusufa Sidibehille, eli Ramulle. Tästä pojasta kuullaan vielä!
++++½
Oletteko jo nähneet? Puhutteliko?
Mielestäni Leijonasydän on ehdottomasti paras kotimainen elokuva hetkeen.
Tarkoitus olisi mennä katsomaan. Kiitti kun kirjoitit aiheesta ja kerroit mielipiteesi. 🙂
Olihan se ihan hyvä leffa kyllä, mutta mielestäni aika epäuskottava paikoin. Ei kukaan vahvoja aatteita omaava henkilö, (varsinkin kun se aate on koko elämä- ja tapa) hylkää niitä vain sen takia, että päätyy jonkun naisen kanssa pari kertaa sänkyyn.
Muuten elokuva on kyllä Suomileffojen parhaimmistoa, jos ei nyt ihan paras, niin ainakin paras pitkään aikaan.
Kävin kattomassa lauantaina ton Leijonasydämen, ja oon kyl aika pitkälti samoilla linjoilla sun kanssa tosta. Oli ahdistava, hauska ja samalla koskettava. Mulle ainakin anto kauheesti ajateltavaa 🙂 ja tykkäsin kans roolisuorituksista! Yleensä en kotimaisille lämpee, mut tää oli hyvä! 🙂
Kävimme tänään katsomassa ja tuo oli ihan hyvä tietysti potkua toi komiat miehet mutta joku siinä oli mikä tökki. Itse sorruin siihen että kun leffa ei ole kokonaan makuuni niin rupean etsimään kännykkää ja kelloa. Hieman tuntui kuin olisi junnannut paikallaan mutta olihan tuo ok leffa. Uudelleen jos katsoisi voisi olla että osaisi katsoa uusin silmin tai sitten saisi vain vahvemman mielipiteen… ei voi tietää
Kerrohan sitten mitä tykkäsit! 🙂
Rakkaudella on välillä suuri voima… 😉 Samaa mieltä, että kärkeen meni Suomileffoissa!
Tykkäsin siitä, että sai ihan tosissaan ajattelemaan asioita ja mukaan oli uskallettu laittaa myös huumoria 🙂
Joo 🙂
Minä yritän aina viimeiseen saakka välttää puhelimen kaivamista leffassa 😀