Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Ihanat naiset Flow-festareilla!

Keksin, että voisin kuvailla Flow-festareilla tällä kertaa vähän pehmeämpiä juhlijoita ja heidän festarityylejään, mutta enpä olisi arvannut, että tämä missio muodostuisi kovinkaan haastavaksi, mitä se siis lopulta todellakin oli.

Ensin minun piti voittaa itseni ja uskaltautua kysymään tyypeiltä, josko saisin ottaa kuvan plussablogiini. Tätä kysymystä ei luonnollisestikaan voi ihan keneltä tahansa mennä kysymään ja itse asiassa valitettavan moni kivatyylinen vieläpä kieltäytyi vienosta ehdotuksestani. No sain kuitenkin onneksi kasaan muutaman kivan naisen tyylin ja tietysti monta mukavaa ja iloista kohtaamista. Kiitos teille upeat naiset, toivottavasti juhlat sujuivat hyvin loppuun saakka! <3

Roosa 20, on tullut tutuksi meille Sallan (kuvassa oikealla) kautta ja naisella on aina ihan älyttömän kivat vaatteet ja tyyli muutenkin! Tällä kertaa päälle oli valikoitunut Monkin housut, GAPin toppi ja Forever 21:n liivi. Plussaa erityisesti värien yhdistämisestä ja silti eheästä ja tyylikkäästä kokonaisuudesta 🙂

Salla 28, on meidän ihan ensimmäisiä ”faneja” ja olipa Salla auttamassa meitä nälkäpäiväkeräyksessä jo syksyllä 2009! Sallaa on nähty useamman kerran tässä vuosien saatossa ja Flowssa oli taas hyvä paikka törmätä. Sallalla on aivan ihana tyyli ja aina mielettömän kivat hiukset! Sallalla oli Flowssa päällä mekko Forever21+:lta ja takki kirppikseltä. Tuo takki sopii kuulemma aivan kaikille ja itse voisin adoptoida vaikka koko Sallan kuvan asun omaan kaappiini! 🙂 Extrapointsit myös rohkeasta silmälasivalinnasta, pokat olivat vasta ekaa kertaa päällä!

Tyttöjen reissublogi starttaa muuten ensi kuussa täällä!

Joanna 22, pyöri seurassani festareiden molempana päivänä ja Joannalla nyt aina on päällä jotain omannäköistään mutta kuitenkin sopivan tyttömäistä. Asuun alunperin kuulunut iso lierihattu oli jo tässä vaiheessa iltaa lennähtänyt monta kertaa päästä, joten se oli sullottu kassiin. Yllä yhä oli sininen pitsitunika blogikirpparilta, biker Lindexiltä ja leggingsit Gina Tricotista. Joanna tuskaili, että Gina Tricotin leggareiden malli on muuttunut vastikään huonompaan suuntaan. Ei hyvä!

Joannan sunnuntain asun voi puolestaan tsekata täältä.

Huli 30, marssi tomerana kohti uloskäyntiä, kun pysäytimme naisen kuvaa varten ja innostuipa hän lopulta jäämään vielä hetkeksi meidän kanssa hengailemaankin. Hulilla päällä äidin vanha hame (ihana!), paita Vero Modasta ja takki Halensilta. Upeat tatskat ja sydän(!!)plugit korvissa kruunasivat pirtsakan Hulin naisellisen tyylin 🙂

Karoliina 21 ja naisen päheät printtihousut kiinnittivät heti huomioni ja ryntäsin ruinaamaan kuvauslupaa. Karoliina on yhdistellyt tosi kivasti ja rohkeasti leokuosiset tennarit Cellbesiltä tilattuihin kuviollisiin housuihin ja Seppälän Great Girls-malliston tunikaan. Sopivan rentoa festarityyliä aurinkoiseen päivään 🙂

Sumi 37, tarttui viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä Flown tyylihaaviini. Sumi on tunnettu sneakertyttö ja jalasta tälläkin kertaa bongasin tietysti ihan älyttömän upeat Air Maxit! Sumin bomber-takki on Monkista ja shortsit pätkäisty omin käsin vanhoista farkuista. Perfect! Mikäli kaipaa uusia hiuksia tai ehostusta, kannattaa tsekata Dandyn nettisivut ja painella Sumin (tai Markon) käsittelyyn. 

Mitäpä tuumaatte tyyleistä, eikö olekin aika kivoja ja ennenkaikkea upeita naisia! 🙂 


0

0 Comment

  1. Mahtiksia! 🙂
    Tyylit, sekä lyylit!

    0
    1. No niin ovat 🙂

      0
  2. Kauniita ja mikä parasta, hymyileviä kaunottaria!

    0
    1. Sanopa muuta, positiivisuus kunniaan! 🙂

      0
  3. Anonymous says: Vastaa

    Aivan mahtava postaus!! Upeita tyylejä ja kiva nähdä muidenkin ”katumuotia”. Jee tälläsiä lisää!

    0
    1. Kiitos, oli tässä kuule tekeminen 😀 Hirvee paine oli yrittää saada tyyppejä suostumaan kuviin, mutta onneks sain ees nämä naiset kameran eteen! Tätä aijon toteuttaa kyllä jatkossakin.

      0
  4. Voitko tehdä postauksen miten yhdistelet vaatteita 🙂 ?

    0
    1. Voin. Haluaisitko jonkun semmosen, jossa ois vaan vaikka yksi hame ja sen ympärille erilaisia lookkeja, vai minkälaista toivoisit? 🙂

      0
  5. tällasia lisää! ihan liian harvoin näkee plussakokoista katumuotia! ensikerralla on vielä varmaan vähäsen enemmän rohkeutta pyytääkkin ihmisiä kuviin kun on jo kerran tehnyt siitä näin onnistuneen postauksen :>>!

    0
    1. No samaa mäkin mietin! Joo, ei siinä mitään, mutta kun joku voi loukkaantua, jos kysyy tämmöseen, tiiät varmaan 🙂 Aijon kyllä toteuttaa tätä idistä jatkossakin!

      0
  6. Tosi kivoja tyylejä naisilla 🙂 Tykkäsin tästä postausideasta?

    0
    1. Eikös ookkin, ihan voisivat olla mistä tahansa maailman metropolista bongattuja 🙂

      0
  7. Aivan ihania ja uskomattoman upeita naisia! Tää postausidea on varsin kiva,tällaisia lisää jos tilaisuuksia tulee!

    0
    1. Joo, oon samaa mieltä. Täytyy pitää mielessä 🙂

      0
  8. Kivoja tyylejä kaikki, ja tuota Joannaa mä aina katselen ihaillen, kun on niin kaunis! 🙂

    0
    1. Joanna on kyllä niiiiin kaunis, ihan kateeks käy! 🙂 Ei sillä, niin oot kyllä sinäkin!

      0

Leave a comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Kiitos kommentistasi! ♡ Sähköpostiosoitetta ei julkaista blogissa. Kommenttien valvonta päällä.

PLUSMIMMI @ INSTAGRAM