TOIVEPOSTAUS
Multa pyydettiin pukeutumisvinkkejä kesän festarityyliin ja tänään aamulla väkersinkin viisi eri asukokonaisuutta, joiden kaikki tuotteet paitsi kukkapanta on poimittu ASOSin alesta. Nämä vaatteet on nyt kaikki valittu tuolta plussakokoisten Curve/Inspire-puolen aletuotteista, mutta näistä voi kyllä inspiroitua ja soveltaa mieleisekseen sitten kaikki muutkin ihan kokoon katsomatta 🙂 Samoin jokainen voi tutkailla sitä omaa vaatekaappia ja ehkä tehdä niitä löytöjä sieltä.
Ainakin itellä tärkeintä festarivaatteiden valinnassa on helppous, ei oo kiva yrittää jumpinissa asioida bajamajassa. Toinen tärkee muistettava on hyvät kengät, joten näissäkään kollaaseissa ei korkkareita nähdä. Myöskään mitään ”liian kallista” ei mielestäni kannata festareille ottaa mukaan, ikinä ei tiedä mitä nimittäin käy. Niin ja kannattaa muistaa se päähine ja myöskin jotain lämmikettä, nimittäin päivällä porottaa ja yöllä saattaa jo viilentyä ihan kunnolla. Ja tietysti mukaan myös ne aurinkolasit, joita en näihin kollaaseihin tällä kertaa liittänyt.
Tämän ekan kollaasin kamppeilla voisi painella vaikka parhaillaan käynnissä (26.-29.6.) olevaan Rock the Beachiin rannalle rokkaamaan. Niittejä ja denimiä, mitä muuta sitä rokkijuhliin tarvitaan… 😉
Ruisrockiin (5.-7.7.) suunnatessa vielä kerran painotan hyvien kenkien tärkeyttä, kävelymatka festaribusseilta alueelle on nimittäin melkoinen. Vähän farkkuliiviä, reppua ja olkihattua, sitä taattua ja toimivaa festarimuotia vuodesta toiseen!
Ilosaarirockissa (12.-14.7.) paistaa aina aurinko ja siellä voikin sitten säteillä kilpaa oranssissa auringon kanssa. Parka kulkee kätevästi tuossa repussa ja illalla voikin vetäistä takin päälle ja jatkaa jammailua aivan loppuun saakka ilotulituksen tahtiin. Pitsimekko ja biker-saappaat on kyllä mielestäni aivan ihana combo!
Tässä alla myös yleispätevä asukokonaisuus vaikkapa Kotkan meripäiville (25.-28.7.) tai Kuopio RockCockiin (2.-3.8.). Tähän on koottu tämän kesän trendejä yhteen asuun vähän enemmänkin, kunnon sillisalaatti.
Viimeisenä, muttei missään nimessä vähäisimpänä asu, joka sopii esimerkiksi Pori Jazzeille 13.-28.7 tai Flow-festareille 7.-11.8. Nämä kun tuppaavat olemaan vähän astetta tyylikkäämpiä festareita. Molempiin voi myös panostaa pukeutumiseen vähän enemmänkin, koska samanlaista mutaisuutta mitä muualla et välttämättä tule kohtaamaan. Koska mekko on itsessään niin huomiota herättävä, pidetään homma muuten aika simppelinä, mutta tietysti trendikkäänä.
Meikän oma festarihistoria on aikamoinen, ekan kerran pääsin festareille luvan kanssa 15-vuotiaana (saatoin olla jo edellisenä vuonna salaa…) ja joka kesä olen siitä asti vieraillut ainakin yhdillä festareilla. Parhaat keikat on olleet ehdottomasti Rage Against The Machine Provinssissa 2000, N.E.R.D Pori Jazzeilla pari kesää sitten ja eipä tuo Common tai DJ Shadowkaan ilosaaressa muutama vuosi sitten ollenkaan huonoja ollut… Saa nähdä katkeaako putki tänä kesänä, Flow ja etenkin Alicia Keys kyllä kovasti houkuttelisivat…
Miten on, menettekö tänä kesänä festareille? Mitenkäs pukeudutte sinne? Onko näistä joku kokonaisuus lemppari?
Postaus sisältää mainoslinkin.
Juu kävin Himoksella juhannusfestareilla ja viikon päästä taas Himokselle, Jysäriin eli ysärifestareille 😀 Sinne tietysti tolppapohjakengät, vyölaukku, olkatoppauksilla varustettu paita, krepatut hiukset… Kahden viikon päästä vielä Suomipop-festarit, niin sit on tämän kesän festarit pulkassa.. 🙂
Ysärifestarit ja sun pukeutumissuunnitelmat kuulostaa aivan huipuilta 😀
Voisitko linkittää tuon ekan kuvasarjan laukun? Yritin itse sitä tuloksetta etsiä. On tosi kiva!
http://www.asos.com/BordersFrontiers/Borders-Frontiers-Co-ordinates-London-Shopper/Prod/pgeproduct.aspx?iid=2473497&WT.ac=rec_viewed
Mut näköjään myyty päivän aikana loppuun. Harmittaa, kun tuolta häviää tavara tosi nopeesti 🙁
Kolmet ”festarit” tulossa.
Huomenna salaiseen paikkaan metsän keskelle viikonlopuksi kuuntelemaan erikoismusiikkia. Vaatetuksena mahdollisimman helppo asu eli varmaan sortsit ja joku rento paita sekä lämmintä varalle.
Ilosaari- rockiin käy taas hieman myöhemmin tie. Sinne voi laittaa hiukka rennompaa & erikoisempaa, mutta mukavaa päälle.
Turku Modern- festarit viimeisenä, ja niissä mennään ”Melkein 40v. goes hipsteri”- tyylillä :DD
Semmotti kesäfestarimeininki tällä tädillä 🙂
*hali*!
Vautsi, kuulostaa hyvältä! Etenkin nuo salaiset metsäfestarit! Oot mun idoli 😉
*hali*
Kiitos Mimmi! 🙂 Tämä tuli tarpeeseen, hyvät inspiraatiot sain 😀 Laitoin tilaukseen Asokselta festarivaatteet Ilosaarirokkiin. Ihana kun Suomeenkin on rantautuneet nuo isot kukkapannat, joista olikin iso valikoima Asoksella. Voisko olla piristävämpää asustetta kesään!
Loistavaa, että inspiroiduit. Ne kukkapannat on aivan ihania! Itsekin laitoin tilaukseen. Myös Glitterissä oli (mut punasävyiset oli loppu).
Pori Jazzeille ehdottomasti menossa! Asun ihan Porin vieressä, ja rakastan Jazz-viikkoa ja silloista ihmisvilinää Porissa (;
Just kotiuduin Helsingistä Rock The Beachista! Taas takasin lapissa sääskien syöttinä.. Olis vähän aijemmin ollu tää postaus, niin olis saanu vähän inspistä tohon pukeutumiseen! Vaikka aika perus shortsi/bändipaita meiningillä mentiinkin(:
Mä olin Ruisrockissa ja täytyy sanoa, että olin niitä harvoja käytännöllisiä pukeutujia. Suurella osalla oli napapaidat ja varvassandaalit.