Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Who is PlusMimmi?

Kerron teille nyt hieman faktoja minusta. Joku saattaakin ennestään tietää minut jo More To Love:n Mimminä, mutta uusille tuttavuuksille ja vanhojen muistia verestääkseni kerrottakoon, että minä oon siis Mimmi ja asun nykyään Nummelassa (joo joo, Anssi Kela). Lähtösin oon alunperin Savosta ja näinhän se on, että tytön voi viedä pois Savosta, mutta Savoa ei kyllä saa pois tytöstä millään (KalPa!!). Alle kuukauden päästä oon jo 29-vuotias (1.6) ja olen aika soft & nice. Koulutukseltani oon parturi-kampaaja ja ylioppilas, kävin tämän koko revahkan kaksoistutkintona ja valmistuin jo kymmenen vuotta sitten, eli 2003. Kirjotin ylioppilaaksi Kallaveden lukiosta ja oon asunut elämästäni monta vuotta Kuopiossa, joka on edelleen yks lempparikaupunkejani. Mulla oli Kuopiossa kahen vuoden ajan myös kampaamo! Helsinkiin muutin 2006 kun aloin opiskelemaan estenomiksi AMK:ssa. Valmistuinkin sitten sieltä ja oon siis nykyään myös estenomi. Puhun muuten edelleen kaikkien näiden vuosien jälkeen jonkun verran savon murteella…

Mulla on kotona avomies Matti ja koira Jyrki (Jykä) ja asutaan kaikki kolme rivitalokolmiossa, jossa on parhaillaan meneillään kylppäriremppa. Jee… Reilun viikon päästä lähetään onneks Matin kanssa reissuun Jenkkeihin ja Jykä lähtee kolmeksi viikoksi hoitoon minun siskolle Jyväskylään. Reissusta olisi suunnitelmissa päivitellä myös tänne blogiin kuulumisia. Matin kanssa ollaan oltu yhdessä kolmisen vuotta ja Jykä on ollu meidän elämässä kohta kaksi vuotta. Rodultaan Jykä on mopsi ja ehottomasti coolein koira jonka tiedän!

Blogata oon ehtinyt More To Love-blogissa Pepin kanssa jo melkein neljä vuotta (koko tuon meidän yhteisen matkan voi vaikka halutessaan lukaista täältä) ja pakko tunnustaa, että äsken iski uuden blogin kammo ja istuin pari tuntia ja vaan tuijotin tätä valkoista ruutua, kun tuntu että näinköhän sitä osaa tänne mitään siistiä kirjottaa, mutta sitten aattelin, että samalla vanhalla hyväksi havaitulla kaavalla vaan ja katotaan mihin se sitten riittää. 😉 Viime vuodet oon siis päivitellyt tosiaan ahkerasti More To Love-blogia ja tehnyt kaikkia juttuja sen ympärillä. Samat kuviot jatkuu pitkälti tämän PlusMimmin kanssa ja vähän lisääkin uusia semmosia olis luvassa. En kestä! Niin siistiä, vaikka toisaalta haikeaa. Päätettiin siis laittaa Pepin kanssa pillit pussiin More To Loven suhteen jo tuossa pari kuukautta sitten ja jatkaa molemmat omia kuvioitamme. Asetettiin 1.5 päiväksi, jolloin julkaistaan tämä tieto ja tuon eilisen postauksen julkaisu oli samaan aikaan helpottavaa kuin myös vaikeaa. Toivotaan, että nämä minun kuviot yksinään jaksaa kiinnostaa teitä jatkossakin, sillä olen juurtunut blogosfääriin jäädäkseni! 😉  

Intohimojani elämässä ovat muoti (etenkin plussakoossa), kauneus, sisustaminen, matkailu, leffat ja hyvä ruoka. Tämä blogi tulee käsittelemään varmasti kaikkia näitä osa-alueita. Tarkoituksena minulla olisi panostaa blogiin entistäkin enemmän ja tuottaa laadukasta sekä mielekästä sisältöä teille. Myös yhteistyöpostaukset tulevat varmasti olemaan osa tätä blogia, mutta arvostan rehellisyyttä ja piilomainonta on myös blogeissa rikos, joten ilmoitan kaikki blogin kautta (tai entisen blogin kautta) saadut tuotteet ja mainoslinkit selkeästi postauksissa. En myöskään kirjoittele tuotteista tai palveluista joihin en 100% itse usko. 

Minulla on myös kilpirauhasen vajaatoiminta, minua on kiusattu koulussa ja olen aikamoinen aktivisti mitä tulee itsensä hyväksymiseen sellaisena kuin on! Tässä kai nämä tärkeimmät, eiköhän näillä päästä alkuun. 🙂 Kuvituksena viime aikojen asukuvia.

Vieläkö joku juttu minussa askarruttaa? Nyt saa kysyä! 

Ps. Kuinka moni törmäsi minuun ihan ekaa kertaa, huutakoon kommenttiboksissa HEP!

(Kuvissa näkyvät lempparilegginssit (Piruetti), kaulakoru (Pieces), bomber-takki (Lindex), camo-huivi (Lindex), pääpanta (Glitter) ja pinkit sneakerit (Puma) blogin kautta saatu.)

Translation: Hi, I’m Mimmi soon 29 years old plussize blogger from Finland. I love (+)fashion, food, travelling, my pug Jyrki, beauty & cosmetics, movies etc. This is my new and fresh blog, the old one was More To Love. You wanna know more, just ask! 

Welcome! 🙂 
  

0

0 Comment

  1. Anonymous says: Vastaa

    hyvä ku teit oman sivun ja pystyy seuraaman sun juttuja 🙂

    0
    1. <3 Kiitos! Eiköhän tämä tästä, kunhan saadaan taas rutiinit kuntoon!

      0
  2. Ylpeänä ilmoitan, että olin uuden blogin ensimmäinen tilaaja Blogilistalla! <3

    0
    1. Ihana <3 :´)

      0
  3. Mukavaa että jatkat kirjoittelua Mimmi ja onnea uudelle alulle! Olen itse sairastanut 8v kilpirauhasen vajaatoimintaa, joten turhankin tuttu vaiva. Sairaus taisi lopulta puhjeta koulukiusaamisen vuoksi sairastetun anoreksian takia. Onneksi nykyään Erfan lääkkeillä elämä on suht normaalia (tai mikä nyt sit on normaalia :P).

    0
    1. Kiitos, jänskättää kovin, mutta eiköhän tämä tästä!

      Kilppari on kyllä viheliäinen elin, kiva kun oot saanu elämän edes vähän ”normaalimmaksi”. Täytyy kirjotella omastakin sairaudesta tänne, kunhan tässä taas ehdin…

      0
  4. Hyvä Mimmi! Tsemppiä uudelle alulle! 🙂

    0
    1. Voi kiitos, tulevat tarpeeseen! 🙂

      0
  5. jee Mimmi, lisää postauksia odotellessa! :-* ps. blogi blogloviniin myös!

    0
    1. No yritin kyllä, mut se löys vaan wordpressin tekeleen (yritin siis eka siirtyä sinne, mutta totesin, että ei tuu onnistumaan :D), joten odotellaan josko tämä sinne joku kaunis päivä päivittyisi! 🙂

      0
    2. haha no pitää sitä odotellessa tyytyä vanhaan hyvään tapaan kirjanmerkkeihin 😀

      0
  6. Oon aikaisemmin lukenut More To Lovea, mutta jotenkin en jaksanut seurata sitä aktiivisesti. Mutta nyt alan seuraamaan tätä sinun uutta alkua. 🙂

    0
    1. Toivotaan, että kykenen pitämään sinut seuraajana jatkossakin 🙂

      0
  7. Tosi hienoa, että sä jatkat kuitenkin bloggaamista itsenäisesti More To Loven lopetettua! Alan ehdottomasti seuraamaan sun blogia 🙂

    0
    1. Jee! Kiitos! 🙂

      0
  8. Hämmennyin vaikka tiesin, että oot kotoisin Kuopiosta, mut vielä kirjotit Kallaveden lukiossa ittes ylioppilaaks! Itekin olin kyseisen koulun opiskelija pari vuotta kunnes muutin viime elokuussa n. 18 vuotta Kuopiossa asustettuani Kirkkonummelle. Ikävä Kuopioon on suuri! Kallaveden lukioon ei niin älytön ikävä oo ollu, kun muisteli sitä kamalaa porras määrää…
    Mut hienoa siis että jatkoit bloggaamista! Jään innolla lukemaan sun kirjoitteluja 🙂

    0
    1. Kallaveden lukion viiden kerroksen portaat… Ei todella oo ikävä! Mehän asutaan melkein naapureina, kun kerta ite asun tässä Nummelassa! Voin kertoo, että tuo Kuopio-ikävä ei kyllä helpota näin vuosien päästäkään, heh 😀

      0
  9. Anonymous says: Vastaa

    Ihana Mimmi! Tulen todellakin seuraamaan jatkossa. MoreToLovea 4 vuotta lukeneena oon tainnu jäädä teihin (sinuun) koukkuun! 🙂

    Johanna

    0
    1. Vooooi, ihana kuulla että moni on jaksanut meidän matkassa koko tämän neljä vuotta! <3

      0
  10. Anonymous says: Vastaa

    HEP!!
    *lisää sivu kirjanmerkkeihin*
    -Jenna 🙂

    0
  11. Hei Mimmi! <3 Näyttää tosi kivalta tämä sun sivu, jee!

    0
    1. Tykkään myös ite kovasti 🙂 Kiitos!

      0
  12. Ihana kuulla että juttu jatkuu vaikka More to Love tulikin tiensä päähän. Varmasti tulen seuraamaan sinun touhuja myös täällä.

    0
    1. Ihana, että moni on ilmoittautunut jo seuraajaksi. Lämmittää mieltä 🙂

      0
  13. messissä, tietysti. <3 hyvältä näyttää uuden blogin ulkoasu 🙂

    0
    1. Jee! <3 Kiitos!! 🙂

      0
  14. Anonymous says: Vastaa

    HEP

    0
    1. Mahtavaa, myös uusia tyyppejä, toivottavasti törmätään jatkossakin! 🙂 Tervetuloa lueskelemaan!

      0
  15. miusta on kyllä ihanaa että tässä vaiheessa ees sie jatkat! peppiä ootellessa 😀 oot ihana ♥

    0
    1. <3 Kiva kuulla, kiitos! Eiköhän se Peppikin sieltä vielä palaile 🙂

      0
    1. Tervetuloa! 🙂

      0
  16. LOL, ”jonkun verran savon murteella”. Kivalle näyttää tää uus blogi. Onnee ja tsemppii ja kaikkee! Mehän voidaan tehdä joku savolaisbloggaajien verkkarimuotitempaus joku päivä kimpassa 🙂

    0
    1. No totta se on 😉 Kiitos kauheesti, pidän myös tästä ulkoasusta kovasti!

      Savolaisbloggaajienpieruverkkari-iltamat kuulostaa todella päheeltä, toteutukseen menee! 😀

      0
  17. Hyvä Mimmi! Seurasin teitä jo more to love blogista, surku että se loppui, mutta hienoa tietty kun tulee uusia juttuja.. Joten täytyypi ruveta nyt seurailemaan sinua tätä kautta. Onnea molemmille uusiin juttuihin. :))

    0
    1. Onneksi vanhan loppu on aina jonkun uuden alku, tällä kertaa PlusMimmin! 🙂 Kiitos onnitteluista, näillä onnentoivotusten määrällä päästään jo pitkälle!

      0
  18. Ihanaa ku jatkat tällä tavalla <3 Haikein mielin jää MTL taakse, mutta kivaa kun tulee uusiaki juttuja 😉

    0
    1. Voi kyllä oli eilen tippa linssissä ite kullakin. Mutta eteenpäin sano mummo lumessa! 🙂

      0
  19. Ai oot Nummelasta, en ole tiennyt!:D On myös Nummelasta:D

    0
    1. Joo, kaksi ja puoli vuotta on tullut täällä jo asusteltua 🙂 Ehkä lähetään joskus vaikka koirien kanssa lenkille? 🙂

      0
  20. Anonymous says: Vastaa

    HEP! mutta ehdottomasti alan seurata sua!! vaikutat tosi ihanalta persoonalta. hauskoja kirjotteluhetkiä ja tsemppiä uuteen blogiin! tästä saat yhden seuraajan lisää (:
    – Satu

    0
    1. Voi kun oli kivasti sanottu! Kiitos 🙂

      Tervetuloa seuraamaan!

      0
  21. Onnea uudelle alulle ! 🙂 Hyvältä näyttää 🙂 Viimeinen kuva on todella onnistunut susta! 🙂

    0
    1. Kiitos 🙂 Vähän vakavemmalla naamalla kerrankin 😉

      0
  22. Onnea uuteen blogiin, Mimminen! Jään innolla seuraamaan 🙂

    0
    1. Kiitos Eeva, oot asian ytimessä, taas!! <3

      0
  23. Anonymous says: Vastaa

    Ihan mahtavaa että uskallat pitää blogia pluskokosille. Arvostan sua niin paljon. Mua ärsyttää että ihmiset ajattelee että lihavemmat ihmiset on jotenki vähempiarvosia kun normaalipainoset. Ite olin 16-vuotiaaks asti normaalipainonen mutta sitten lihoin lääkkeistä johtuvan ruokahalun lisääntymisen takia 40 (!!) kiloa ja taistelen joka päivä kaikkia ikäviä ajatuksia vastaan.

    Paljon tsemppiä sulle ja kiitos kun oot noin rohkea<3

    0
    1. Kukapa muu meidän puolia pitäis, jos ei me ite! Toivottavasti vielä joku päivä sinäkin uskallat alkaa bloggaamaan 🙂

      <3 Kiitos!

      0
  24. Anonymous says: Vastaa

    moikka, ootteko te riitaantunut pepin kanssa kun blogi lopetettiin?

    0
    1. Ei olla 🙂 Kirjoteltiinkin tuolla, että ystävyys jatkuu vaikka yhteinen blogi loppuu 🙂 More To Love, never forget!

      0
    2. Anonymous says: Vastaa

      hieno juttu.

      0
  25. Jättisydän ja jättitsemppi ♡♡♡

    0
    1. Kiitos ihana <3

      0
  26. Hieno homma! Tulin heti lukijaksi. Ilolla lueskelen sun juttuja jatkossakin ja plussakoon muotivinkit kiinnostaa aina. =)
    Hauskaa matkaa!!!! Mihin päin muuten menette? Mä lähden tyttäreni kanssa Jenkkilään kuukaudeksi toukokuun lopulla. Me kierretään jälleen Californiaa ja Arizonaa ystävien kanssa.

    0
    1. Voi kun kiva kuulla!

      Me mennään LA-San Diego-Las Vegas-San Fransisco-LA, ollaan siellä seuduilla siis samaan aikaan 🙂 Kirjoittelen ehdottomasti reissusta lisää tänne.

      0
  27. Näyttää todella hyvältä ja sinulta itseltäsi tämä. Alan vakkarilukijaksi. Proud of you! <3

    0
    1. Kiitos PIKKUPÄÄPEPPO! <3

      0
  28. Jatkuuko More to Love kumminkin?

    0
    1. Ei jatku 🙂

      0
  29. Anonymous says: Vastaa

    HEP

    0
    1. HE(L)P! 😉

      Tervetuloa seuraamaan!

      0
  30. Ihan mahtavuutta Mimmi! 🙂
    Seuraan innolla tätäkin nyt kuin tuo MTL kuopattiin. Silläkin oli hyvät aikansa ja tapahtumansa, mutta pakko sanoa, että odotan tätä sun uutta alku innokkaammin. Ihana, että jaksat kirjottaa ja jakaa kokemuksiasi meidän kanssa <3
    Tsemppiä kaikkeen ja superhyvää reissua! 🙂

    0
    1. Kiitos kannustuksesta. Oon ite myös oottanut tätä uutta alkua innolla, aika näyttää mihin tämä vielä vie!

      Kiitos, loma tulee kyllä niiiin tarpeeseen! 🙂

      0
  31. Hyvä että jatkat Mimmi! 🙂 Tsemppiä!

    0
    1. Kiitos 🙂 Jatkaminen tuntuu luonnolliselta vaihtoehdolta.

      0
  32. ♥ Onnea uuteen kotiin!! En malta oottaa mitä tästä seuraa! 🙂

    0
    1. EN MINÄKÄÄN!! Kiitos <3

      0
  33. Onnea Mimmi uudelle blogillesi! Teitä kolmisen vuotta seurasin MTL:n puolella ja on ihanaa että jaksat jakaa ilot ja surut meidän kanssa jatkossakin 🙂

    Ps. Tytön voi myös viedä Nummelasta, mutta Nummelaa ei tytöstä. Nummela <3

    0
    1. Kiitos! Oon näköjään jumahtanut blogiskeneen jäädäkseni 😉

      0
  34. Anonymous says: Vastaa

    Eikääää kuulin vasta nyt et More To Love lyö pillit pussiin… :'( No, mut onneksi sä jatkan bloggaamista kuitenkin siitä huolimatta! Aion ehdottomasti alkaa tätäkin blogia seuraamaan! 🙂 Toi tuli mulle ihan uutena tietona, et sullaKIN on kilpparin vajaatoiminta! Mulla se todettiin vasta joskus tossa marraskuussa, saattanut olla jo paljon paljon pisempään, mutta antoi ainakin oivan selityksen monelle oireelle… ja tälle pläskiydelle :’D
    T. Susanna Koo – Se Tyttö, joka osti sulta leopardi-uikkarin 😉

    0
    1. No parempi myöhään kuin ei milloinkaan 😉

      Joo vajis oon ja mullakin on varmaan ollut vajaatoimintaa tyyliin koko ikäni…

      Ps. Oliko uikkari sopiva? 🙂

      0
    2. Anonymous says: Vastaa

      Uikkari oli just passeli, nyt ei oo mitään tekosyytä kesällä jättää rannalla/uimassa känytiä väliin kun on kerran niin sopiva asustekin ostettu! 😀

      0
  35. Onnea Mimmi uudesta blogista – jään innolla seuraamaan!

    XO,
    Suvi a.k.a Mrs Lovehandles

    0
    1. Kiitos Suvi! 🙂

      0
  36. Anonymous says: Vastaa

    Jeij, ihanaa, että sinä jatkat bloggailua! ^^

    0
    1. Se tuntuu oikealta ratkaisulta 🙂

      0
  37. En törmää ekaa kertaa mutta taidan kommentoida ekaa kertaa :–) en halua pahaa tällä kommentislla mutta on aivan sairaan ihanaa kun on joku isompikokoinen joka pukeutuu oikeesti tyylikkäästi!! Niitä vaan on valitettavan harvassa. Toi pukeutuminen jos mikä kertoo myös siitä että on sujut ittensä kaaa :–)

    0
    1. Kiva kun kommentoit 🙂 Oon täysin samaa mieltä. On totta, että välillä se vaatii XL-kokoiselta ehkä hieman enemmän vaivaa, että löytää niitä kivoja ja trendikkäitä vaatteita, mutta on se kyllä sen arvoista!

      Toivottavasti jäät seuraamaan blogia!

      0
  38. Anonymous says: Vastaa

    Oletteko kuitenkin pepin kanssa väleissä? Tuleeko pepistä näkymään kuvia jos olette yhdessä jossain 🙂 mutta oli tai ei, mimmi riittää vallan hyvin <3

    0
    1. Tulee varmasti näkymään 🙂 Ehkä otan Pepin aina välillä vierailevaksi kirjoittajaksi 😉

      0
  39. Onpa mukava kun jatkat blogin kirjottamista.. Seurasin innolla sinun ja pepin yhteistä blogia ja varmasti tätä sinun blogia tulen myös seuraamaan suurella innolla! 🙂 <3

    0
    1. Kiitos, kiva kun tulit! 🙂

      0
  40. Hirveen mukava lukea, ettei teillä ole kuitenkaan Pepin kanssa riitaa. Epäilin sitä hetken… teidän välinen ystävyys on aina vaikuttanut aidolta ja tärkeältä, ja sellaisen menettäminen on aina sääli. Onneksi te ette ole MTL:n loppumisesta huolimatta päättäneet ystävyyttänne. 🙂 Ja lukijanasi jatkan minäkin!

    0
    1. Juu ei ole 🙂 Kiva kun tulit! 🙂

      0
  41. Fi fiu mikä Mimmi! Yläoikee kuva ja asu on mun lempparit, mut oot siinä alemmassa kuvassa varsinkin tosi hotti!

    0
    1. No fi fiu Taraa! Kiitos, oot kuitenkin yks mun tyyli-ikoneita kautta aikojen (myös niinä ei ehkä tänä päivänä niin silmäähivelevinä teiniaikoina..)!

      0
  42. Anonymous says: Vastaa

    Mikä ihana lilakukkamusta-vaate sulla on tossa ympyräkuvassa?

    0
    1. Se on mekko Asokselta! http://www.moretolove.fi/2013/02/purple-floral.html Tuossa lisäkuvia 🙂

      0
  43. Olen lueskellut enemmän ja vähemmän aktiivisesti More To Lovea pitkään ja miettinyt aina että mistä IHMEESTÄ olet niin kovin tutun näköinen. Tiesin joo että olet Kuopiosta ja aattelin että oon varmaan törmänny suhun siellä tms. tai oot jonkun tutun tuttu tai jotain. Oon siis ite asunut Kuopiossa aikanaan 8 vuotta. Mutta NYT se mulle selvisi! Ollaan oltu samaan aikaan Kallaveden lukiossa! Oon kirjottanu ite 2001 että joku vajaa lukukausi me ollaan siellä käytävillä yhtä aikaa pyöritty. Jäit selkeesti mieleen! 🙂

    Ja nyt mulla on tosi ääliömäisen onnellinen olo kun sain tähän dilemmaani ratkaisun 😀

    0
    1. Hahaa, mahtavaa! 😀 Selvis tämä mysteerikin sitten vihdoin!

      0
  44. Anonymous says: Vastaa

    hei mimmi! olen erittäin onnellinen että olet perustanut oman blogin. more to lovessa seurasin aina mieluiten sun juttuja! olet terveellä itsetunnolla täynnä oleva ihana mimmi :)!

    0

Leave a comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Kiitos kommentistasi! ♡ Sähköpostiosoitetta ei julkaista blogissa. Kommenttien valvonta päällä.

PLUSMIMMI @ INSTAGRAM