JO PUOLIKSI LOMALLA

Nämä pari heinäkuun viikkoa ovat menneet jo toinen jalka lomalla. Suurin osa kaikista yhteityökumppaneista jäi heinäkuun alusta lomille, jonka huomasin ainakin itse sähköpostin hiljentymisen myötä. Viime lauantaina tuli käytyä naisten kanssa Yes Yes Yesissä syömässä (halloumiranskalaiset ja tuo jälkkäripavlova, NAM!) ja extempore vähän terassillakin (tuolla Annankadulla sijaitsevassa Briccossa oli aivan loistopalvelu ja jumituttiin lopulta siihen terdelle useammaksi tunniksi!). Berliinistä muutamaksi viikoksi Suomeen saapuneen Maiskin menojalka olisi vipattanut, mutta itse muutaman viikonlopun putkeen bailanneena ei vaan jaksanut jatkaa enää tanssimaan, vaan käytiin Briccon jälkeen vielä yksillä Why join the navy when you can be a pirate-baarissa ja hyppäsin Kampista jo yhdentoista bussiin ja suuntasin ihan rauhanmerkeissä kotiin.

Tämä viikko onkin mennyt sitten kaikenlaisten to do-listalla olleiden asioiden hoitamisessa. Koirat on käytetty rokotettavana (Jykälle tuli tästä muuten lievä allerginen reaktio, joka meni onneksi ohi yhdellä Histec-tabletilla), kirjanpito saatu taas tehtyä ja toimitettua eteenpäin, koirat madotettu (joo, matolääkkeet oli ostettuna jo keväällä, mutta asia vähän jäi…), kummityttö saatu taas yhdeksi yöksi yökylään yms. Olen myös järkkäillyt meidän tulevaa yhteistä lomaa, joka siis starttaa tänään sillä, että otetaan nokka kohti Savoa ja Syvärin Sydäntä. Savoon onkin luvattu aivan tajuttoman ihanaa keliä, joten saattaapi olla, että meikäläisen voi viikonlopun aikana löytää mistäpä muualta kuin laiturin nokasta X-asennosta! Alkuviikosta palaillaan sitten kotiin ja startataan sitten keskiviikkona kohti uusia seikkailuja.

Minähän olen testaillut paljon noita kangasnaamioita kasvoille ja nyt on pakko mainita tuosta yhdessä kuvassa näkyvästä tomaatti-naamiosta(!) että se oli aivan kamala!! Nuo tomaattiviipaleet haisevat tomaatille, eli ei hyvälle. Olo oli kuin jollain pitsalla ja oli pakko mennä huuhtomaan se haju kasvoilta pois. Vielä seuraavana iltana suihkussa tunsin nenässäni tomaattisen tuoksahduksen, joka ei puhutellut missään määrin ainakaan minua. En siis suosittele tuota KOCOSTARIN Slice Mask Sheetin tomaattiviipalenaamiota, mutta saman sarjan kookos esim on oikein bueno. No tulipahan testattua…

Nyt pakkailemaan kamppeet ja parin tunnin päästä matkaan. Koirathan tosiaan jäävät Savoon muutamaksi viikoksi viettämään kesää, joten mukana pitää olla kaikkea mahdollista pelastusliiveistä useamman viikon ruokiin. Kivaa viikonloppua ja nauttikaa helteistä! 😎

7+

SUNNUNTAIKUULUMISIA

Herättiin tänään sunnuntaina jo kasin aikoihin ja on ehditty katsomaan Olympialaisista mm. heti aamusta miesten viesti ja jännittämään iltapäivästä Suomi-Ruotsi jääkiekkoa. Käytiin vihdoin myös päivällä hiihtämässä tuossa lähijärven jäällä ihanan aurinkoisessa säässä. Vitsi että se viime marraskuussa valitsemani Raiskin soft shell-hiihtopuku on aivan loistava, se päällä on tänä talvena tullut ulkoiltua ja tehtyä mm. lumitöitä jo useampaan otteeseen. On muuten tosi mukavaa, että aurinkoisia pakkaspäiviä näyttäisi olevan tiedossa täällä etelässäkin nyt useampi putkeen ja se, että vielä viidenkin jälkeen on vielä valoisaa, joten jospa sitä ehtisi hiihtämään tässä useamminkin, vaikka en varsinaista hiihtolomaa tulevalla viikolla vietäkään. Seuraava viikko taas menee Savossa ja mietinkin pitääkö ottaa hiihtokamppeet sinnekin mukaan.

Ruoaksi tehtiin ulkoilun jälkeen pitkästä aikaa keskimmäisen kuvan ruisburgereita, joihin paistetaan itse jauhelihapihvit veljeni maatilalta tulleesta lihasta. Muuten vakkaritäytteet meidän kotitekoiseen hamppariin ovat siivu cheddar-juustoa, ananasrengas sekä pari jäävuorisalaatin lehteä, majoneesitujausta tietenkään unohtamatta (Mango-Habanero-majoneesi, nam!). Käytetään ”sämpylänä” hampurilaisissa aina Reissumies tosi tummaa paahdettuna, meidän makuun sillä tulee ihan parhaat burgerit. Nämä hampurilaiset ovat muuten usein meidän bravuuri, kun saadaan vieraita kylään.

Touhuilin työhuoneessani Matin paistellessa pihvejä ja kuvailin ekan kuvan sheet maskit. Minulla on ollut jo tovin suunnitelmissa aloittaa täällä blogissa SHEET MASK SATURDAY-postaussarja, jossa esittelisin viikottain lauantaina yhden kangasnaamion. Minulle on kertynyt kangasnaamioita ihan huomaamattaan jo aikamoinen pino ja ajattelin ruveta käyttelemään niitä reipasta tahtia pois, joten matskua riittänee pitkälle kevääseen. Ensimmäinen osa tuleekin sitten ulos ensi lauantaina, tosin en ole vielä varma minkä naamion kaikista vaihtoehdoista arvioisin ihan ensimmäisenä. Nytkin muuten naputtelen tässä kangasnaamio kasvoilla, ovat aivan parasta hemmottelua ja kuivaihoisen pelastus näin pakkasella!

Ja näinhän siinä myös tänään kävi, että ne hiusväripurkit tuli kaivettua esille ja minulla on nyt kokonaan tummat kutrit! On tuo kotona omaan päähän värjäily kyllä sotkuisaa puuhaa. Matti totesi tuossa apukäsinä toimiessaan, että ensi kerralla muuten värjäyksen suorittaa joku muu kuin hän, enkä kyllä yhtään ihmettele, sen verran säätöä tämä kotioloissa hiusten värjääminen aina on. Onneksi  värjäyksen lopputulos miellyttää ainakin toistaiseksi omaa silmää, eikä saatu tästä sen suurempaa perheriitaa aikaiseksi. 😁

Nyt pitää ruveta vähitellen ruokkimaan koirat ja lähteä vielä koirien kanssa tuonne pakkaseen iltalenkille. Sen jälkeen pitäisi vielä leikata Matilta hiukset ja voisipa uusimman Selviytyjät Suomi-jakson Ruutu+:sta katsastaa. Tänään ilmestynyt kokonaan viimeinen Silta-jakso katsottiin jo päivällä ja vitsi että on jo nyt ikävä Siltaa! Täytyy varmaan katsoa kaikki kaudet alusta saakka, sen verran huippu sarja tuo on.

Kivaa sunnuntai-iltaa ja energistä uutta viikkoa tyypit! 

5+