Syystakista sujuvasti syystuoksuun! Minun keväällä käyttöön ottamani hajuvesi meni ja loppui, joten piti kaivaa esille ja korkata hiljattain pr-toimistosta lahjaksi saamani tänä vuonna lanseerattu I love Juicy Couture-tuoksu. Juicy Couturen leikkisät ja yleensä melko makeat tuoksut ovat itse asiassa salainen heikkouteni. Viimeisin ihastukseni oli Viva La Juicy ja nyt kokeiluun pääsee tämä tuorein, I love Juicy Couture.
Koska kyseessä on edP, on tuoksu melko vahva, mutta ehdottomasti omasta mielestäni ennemmin syksyisä, kuin keväisä. Mehukas punaherukka, karamelliomena ja mandariini yhdistettynä kukkaisten tiikerinliljojen, vaaleanpunaisen kuusaman ja jasminin terälehtien kanssa tuovat tuoksuun tuttua makeutta, mutta myski ja patsuli taas tietynlaista syvyyttä ja mystisyyttä. Tuoksu on jotenkin selkeästi kokonaisuudeltaan ja jälkituoksultaan syvempi kuin tutut edeltäjänsä, eli kieltämättä vaatii hieman totuttelua, mutta uskon kyllä että tässä on ainesta syystuoksuksi 2016!
Tuoksu blogin kautta saatu.