TERVEISET FLORIDASTA

Terveisiä Floridasta, tai tarkemmin ottaen täältä Orlandon liepeiltä! Päästiin kuin päästiinkin lennolla tiistaina Miamiin, vaikkakin muutama tunti suunnitellusta myöhässä (meidän matkasuunnitelmien viimehetken muutoksesta voi lukea lisää edellisestä postauksesta). Lennolle sattui tuttu lentoemäntä, joten päästiin nauttimaan shampanjatarjoilusta pari tuntia koneessa lähtöä odotellessa (kiitos Laura!). Alunperin meidän piti olla ysiltä illalla Miamissa, mutta lopulta oltiin siis yhdentoista aikaan perillä, jonka jälkeen rajamuodollisuuksien jälkeen käytiin noutamassa meidän auto Hertziltä (merkiltään Buick, josta en ollut ennen edes kuullut) ja ajeltiin melko rauhallisessa Miamissa reilun tunnin päähän majoittumaan West Palm Beachille. Ei tosiaan saatu enää lennon peruutuksen vuoksi muutettua hotellia, mutta saatiin siirrettyä yöpyminen onneksi vasta seuraavalle yölle alunperin varatusta ma-ti yöstä. Kun saavuttiin kahden aikaan yöllä hotellille oltiin kyllä todella sippejä molemmat (Suomessa kello oli siis 9 aamulla) ja painuttiin vaan suihkun jälkeen suoraan unille.

Keskiviikkona aamulla nautiskeltiin hotellissa aamiainen ja Matti paineli salille minun touhuillessa huoneessa omiani. Puolen päivän aikaan oli luovutettava huone ja olin katsonut meille 10min päässä olevan Palm Beach Outlets-shoppailupaikan, jonne suunnattiin pyörimään. Saatiin ostettua hyvin muutamia juttuja ja tuliaisia ja illalla ajeltiin sitten vielä parin tunnin matka tänne Orlandoon. Pari tuntia hujahti myös matkalle sattuneessa Kissimmeen Super Targetissa, jonne pysähdyttiin ostoksille. Nuo isot marketit ovat aivan lemppareita ja voisin käyttää siellä aikaa tuhottomasti vaan tutkien kaikkea jännää aina siivous- ja pyykkäysvälineistä kosmetiikkaan ja lääkkeisiin. 😃

Toiseksi yöksi oltiin varattu hotelli tästä Disney Worldin lähettyviltä ja täällä ollaan vietetty nyt pari yötä. Eilinen tosiaan meni Disney Worldissa (yllä olevat kuvat oman elämänsä Minnistä sieltä) ja sanotaanko näin, että ennakkoon ajatusta päivästä Disney Worldissa vierastanut Mattikin lopulta viihtyi. Hänestä siisteintä oli paraatit ja onhan ne kyllä ihan todella hienoja! Illalla käytiin syömässä vaan tässä hotellin yhteydessä olleessa ravintolassa ja mentiin jo puoli kympin aikaan unille. Saatiinkin kymmenen tuntia unta alle ja nyt on aamiainen jo mahassa ja laukut lähes pakattuna seuraavaa etappia varten. Matti haluaa pistäytyä vielä tässä lähettyvillä olevassa Orlando International Premium Outletissa ja sitten viedään herra pitkään odotettuun wakeparkkiin wake skate-hommiin. Eli jos eilen oli minun päivä, niin tänään taas on Matin päivä. Seuraavan yön hotelli on varattuna Naplesista, jonne tarkoituksena vielä ajella tämän päivän aikana. Tuntuu kuin oltaisiin oltu täällä jo enemmän kuin kolme yötä, niin kivaa on taas ollut ja paljon on ehditty näkemään! Palataan taas, ehkäpä ensi kerralla Key Westistä, jonne siirrytään lauantaina! ❤️

9+

FLORIDAAN!

Tosiaan meillä on edessä Florian matka 11-20.12, josta jo sanasen aiemmin mainitsinkin. Lennetään mennessä Lontoon kautta Miamiin ja ollaan vuokrattu koko reissun ajaksi auto (taas SUV), jonka kyytiin hypätään jo heti lentokentältä. Ekana iltana ajateltiin ajella vielä reilun tunnin matka esim. West Palm Beachille yöksi, josta startata seuraavana päivänä ehkä outlet-vierailun (Palm Beach Outlets) kautta Orlandoon. Yksi päivä oli ajatuksena viettää Disney Worldissa ja sen jälkeen ajella Tampan kautta (tai siis sitä toista puolta) esim. Naplesiin majoittumaan. Naplesista ohjelmassa on puolestaan siirtyä Sawgrass Millsin shoppailukierroksen kautta Miamiin yöksi (ehkä Miami Beachille?), josta jatkaa lauantaina Key Westiin kahdeksi yöksi. Maanantaina (iltapäivästä) ajatuksena palailla sitten vielä Miamiin jonnekin viimeiseksi yöksi, jonka jälkeen seuraava päivä pyöriä vielä Miamissa, palauttaa auto yms. kunnes iltayhdeltätoista lähdetään Finnairin siivin suoralla lennolla kotia kohti.

Ei olla varattu vielä mitään majoituksia (odottelen Black Fridayn hotellitarjouksia), joten tähän alustavaan reittiin on mahdollista tehdä vielä muutoksia. Koska mukana on yksi wake skate-hullu (jonka jalka on vihdoin parantunut!) on ohjelmassa varmasti useampi wakeparkvierailu, mutta myös muut vesiaktiviteetit kiinnostavat (esim. snorklausreissu Key Westistä?). Olen lueskellut Floridaa koskevia blogeja jo jonkun verran, mutta teiltä saa silti niin älyttömän hyviä vinkkejä, etten malta olla niitä taas kysymättä. Mielellään kuulen siis missä kannattaa Floridan road tripillä pysähtyä, missä yöpyä, missä shoppailla ja missä syödä. Visiitti Floridaan on meille molemmille ensimmäinen, joten varmasti kaikkea ei tällä kertaa ehditä, mutta olkoon tämä nyt ensikosketus ko. osavaltioon.

Laittakaahan siis parhaat vinkit Floridaan jakoon! 😎

5+