Joku tarkkasilmäinen bongasikin ehkä viikonloppu-postauksestani piknikiltä Tivoli Audion äänentoistolaitteen (ei voida puhua pelkästä radiosta, sillä tämä on paljon enemmän) ja olinkin saanut omani edellisellä viikolla pyörähtäessäni Tivoli Audion tapahtumassa, jossa itse Tom DeVesto, firman perustaja, oli puhumassa meille.
Tom kertoi Tivoli Audion tuotteista ja yhteistöistä, mitä he ovat tehneet ja mihin suuntaan nyt ollaan menossa. Aikamoisena design-haukkana Tivoli Audion radioita olen leikellyt ”unelma koti”-kansiooni jo vuosien ajan (jep, tämä oli aikaa ennen Pinterestiä…), mutta silti oma ajattoman tyylikäs Tivoli Audioni on ollut ostoslistalla jo hävettävän pitkään, mutta sitä ei ole vain jostain syystä tullut hankittua. Viime aikoina olin arponut lähinnä värin kanssa, haluanko punaisen, keltaisen vaiko sittenkin valkoisen. No nyt sainkin omani ihan yllättäen ja en voisi olla väriin, kiiltävän valkoiseen, tyytyväisempi!
Tom kertoi, että puukuorisissa Tivoli Audioissa käytetään oikeaa puuta, joten jokainen laite on uniikkikappale!
Minulle tuli yllätyksenä, että Tivoli Audio valmistaa myös kuulokkeita. Eivät muuten olleen yhtään hassumpia!
Moni on varmasti törmännyt näihin Tivoli Audion radioihin, tai ainakin niiden kopioihin, joita tuntuu tulevan tällä hetkellä vastaan ihan joka paikassa. Mutta kelpaahan sitä kopioida, ajatonta ja aina trendikästä muotokieltä ja niitä syötävän herkullisia värejä! Väittäisin kuitenkin, että näissä aidoissa tuo äänentoisto on hieman eri luokkaa…
Tivoli Audion kelloradiota on jo ympäri maailman hotelleissa ja tässäkin mallissa on haluttu säilyttää yksinkertaisuus ja Tivoli Audion tuotteille tuttu muoto.
Meille sattui reissussa hauska juttu Las Vegasissa, herättiin ekana yönä keskellä yötä (joskus kahen aikaan) kelloradion kovaääniseen herätykseen, tietysti ihan paniikissa. Kun ensin tajuttiin, että mistä ees on kyse alettiin rämpätä radiota pois päältä, mutta tuloksetta! Ei saatu hälytystä millään loppumaan, sillä radiossa oli joku miljoona nappulaa. Huusin jo Matille, että vedä se johto irti seinästä! No se piuhahan meni jonnekkin sängyn päädyn sisälle, joten sitä ei saanut irti. 😀 Jossain vaiheessa se mökä sitten loppui ja jatkettiin unia. Onneksi tämä episodi ei toistunut enää seuraavina öinä…
On ne söpöjä, en kestä!
Otettiin vielä Tom DeVeston kanssa yhteiskuva ja kipitin iloisena kotiin lahjakassissa mukana oma Tivoli Audion bluetoothilla varustettu PAL! 🙂
Mitä olette mieltä, painaako design kuinka paljon elektroniikkahankinnoissa?