En osaisi vastata, ellen olisi tuplatarkastanut, että tänään on kuin onkin perjantai. Ei tunnu nimittäin yhtään perjantailta, ennemminkin lauantailta tai sunnuntailta, tosin eilenkin tuntui aivan lauantailta, joten ilmeisesti vietän tässä pariakin lauantaita putkeen. Täytyisi ihan tosissaan vissiin alkaa palailla vähitellen ruotuun ja etenkin kartalle viikonpäivistä, ensi viikolla palaan nimittäin takaisin työelämään kiinni.
Tämä mennyt viikko tuntuu taaksepäin ajateltuna itse asiassa ikuisuudelta. Tällä viikolla on ehditty tekemään niin paljon, että joka päivä olen vaan huomannut yhtäkkiä olevan jo yö. Blogi on jäänyt taka-alalle ja olen tuntenut blogin laiminlyömisestä jopa ajoittain huonoa omaatuntoa. No toivottavasti tekin olette olleet ennemmin vaikka rannalla tai vaikka mustikkametsässä, ettekä täällä odottelemassa postauksia (jota en kyllä yhtään epäile), sen verran upeat kelit on tällä viikolla ilmeisesti ihan ympäri Suomea olleet.
Tällä viikolla uitiin ja otettiin aurinkoa Lappajärven mökillä enemmän kuin koko kesänä yhteensä (+27°C, I like!), kirppisteltiin Lappajärvellä, vietettiin päivä asuntomessuilla Seinäjoella (kuvailin vain puhelimella, mutta ehkäpä jotain laitan tännekin), pyörähdettiin Tuurin kyläkaupassa shoppailemassa (ostettiin vihdoin PS4), hoidettiin kodin pieniä askareita täällä Veikkolassa (mm. varaston siivous, vanhan kämpän nokilaskeumakamojen putsaus vihdoin pressun alta terassilta ja puolen vuoden ajan varastoon kertyneiden pullojen vienti), pelattiin uutta Pleikkaria yömyöhään, tuijoteltiin sarjoja (Bloodline 2. kausi ja nyt menossa White Collarin 6. kausi), sukuloitiin ja kohta alan pakastamaan vasta poimittuja mustikoita, jotka ostettiin äsken naapurin lapsilta. Erityisen hyvä ja toimelias viikko siis takana ja vielä muutama lomapäivä edessä.
Vaikka paljon on taas tälläkin viikolla asioita ehditty, tuntuu kuin kesäloma olisi hujahtanut ohi silmänräpäyksessä. Oikeastaan en voi uskoa, että ihan hetken päästä vaihtuu jo elokuuksi ja valmistautuminen syksyyn töihin palaamisen myötä alkaa. Oikeastaan koko ajatus hirvittää ja paljon, mutta eiköhän tämä taas tästä kun vauhtiin pääsee. Postausideoita on minulla varastossa vaikka kuinka ja muistikortti pursuilee kuvia niin asuista, Berliinistä kuin kosmetiikastakin. Kai se on itselleen myönnettävä, että toisaalta on ihan kiva että ehti touhuamaan kaikenlaista, mutta toisaalta on kiva päästä taas arkisiin rutiineihin kiinni ja saada vihdoin Jykäkin kotiin neljän viikon mökkilomailun jälkeen. Taidanpa aloittaa paluun arkeen siitä, että opettelen taas huomenna olevan lauantai, sen jälkeen tulevan sunnuntai ja niin edelleen, mutta nyt niiden mustikoiden kimppuun!
Kiitos kommentistasi! ♡ Sähköpostiosoitetta ei julkaista blogissa. Kommenttien valvonta päällä.