Tänään päästään tanssimaan kesän ekat häät ja heinäkuussa sitten toiset. Tänä kesänä minulla on ollut pukeutuminen tuonne heinäkuussa juhlittaviin veljeni häihin selvää jo huhtikuusta saakka, kun tämä ruotsalaisen huippusuunnittelija Ida Sjöstedtin ja Elloksen yhteistyömallisto tuli myyntiin. Sain valita mallistosta itselleni pari eri tuotetta ja ihastuin tähän kuvien mekkoon, jonka hihaton hempeän vaaleanpunainen epäsymmetrinen satiinimekko saa päälleen tuon kauniin pitsisen lyhythihaisen puseron. Kokonaisuuden kaveriksi valikoin vielä tuon tyylikkään laukun, jota voi pitää sekä clutchina, että hihnallisena oman mielensä mukaan. Tänään puen tuon pitsipuseron erään toisen mekon kaveriksi niin ikään häihin ja miksei puseroa voisi käyttää arkisempaakin asua piristämässä.
Malliston koot jatkuvat aina 52-kokoon saakka, joten meitä plussakokoisiakin on onneksi tältä osin huomioitu. Kokoelmalla on myös upeat fiiliskuvat ja video, joissa mukana on myös superkaunis plussamalli. Minun mekkoni on kokoa 52 ja koko on juuri nappi valinta. Mallistosta löytyy myös mm. trenssi sekä mustana, että beigenä, mikäli joku vielä täydellistä trenssiä metsästää. Minulta kysytään usein vinkkejä juhlamekkojen hankintaan, joten tässäpä yksi potentiaalinen mekko vaikkapa juuri häihin!
Mutta nyt valmistautumaan rakkauden täyteiseen päivään! Pus!
Mekko – Dress Ida Sjöstedt for Ellos (52) // Kengät – Shoes MiuMiu (40) // Laukku – Clutch Ida Sjöstedt for Ellos
Mekko ja laukku blogin kautta saatu.
Ihana asu ja ihana Mimmi! ??
Kiitos isosti! 🙂
Todella kaunis, sekä asu että nainen! 🙂
Voi kiitos Kaisa! 🙂
Tämä mekko näyttä sinun päällä paljon kauniimmalta kuin elloksen mallin päällä.
Upean näköinen!
No huh! Kiitos isosta kohteliaisuudesta! 🙂
Sinulla on huippu-upeat sääret!
Onpa kaunis mekko! Ja sopii sulle tosi hyvin. Tykkään 🙂