Olipa tänään ainakin täällä etelässä aivan ihana kevätpäivä! Aurinko hemmotteli meitä koko päivän ajan ja lämpötila huiteli yli kymmenessä asteessa. Pakattiinkin aamupäivällä siskon kanssa reppu ja koirat kyytiin ja hurautettiin pariksi tunniksi Nuuksioon ulkoilemaan. Valittiin kävelyreitiksi reilun parin kilsan matka ja onneksi polut olivat muutamaa poikkeutta lukuunottamatta jo sulat ja selvittiin reitistä kuivin jaloin.
Jykä sai aiemmin tällä viikolla Hurtalta paketin, josta paljastui kuvissa näkyvät valjaat ja hihnat (minulle tuli heti tuosta Jykän keltaisten valjaiden ja mustan turkin väriyhdistelmästä mieleen KalPa! Hehe!) ja tänään ne pääsivätkin ekaa kertaa kokeiluun Nuuksiossa. Oli pakko lahjottaa päivän päätteksi tuo ihana vaaleansininen hihna Eikalle sen verran hyvin se sopi toisen valkoiseen turkkiin. Minullakin oli päällä uutta, sillä erään viestintätoimiston ”saa ottaa”-laatikosta sattui torstaina löytymään juuri kokoani olevat Merrelin Capra Rapid retkeilykengät ja vieläpä pinkkinä! Olin juuri edellisenä iltana miettinyt, että missähän kengissä tuonne Nuuksioon kannattaa suunnata, joten kävi kyllä hyvä tuuri. Parin koiralenkin ja tämänpäiväisen vaelluksen perusteella voin suositella kenkiä oikein lämpimästi. Takkina minulla tänään päällä oli se Raiskin kampanjan tiimoilta saatu takki, joka oli myöskin hyvä valinta ja sopivan lämmin tähän keliin, kun metsässä vielä paikoitellen viileni ja auringossa taas tuli lämmin, jopa kuuma.
Ensi kerralla Nuuksioon mukaan on pakattava kyllä makkarat laavupysähdystä varten ja kokeiltava vielä ehkä astetta pidempi reitti. Koirat tykkäsivät retkestä Nuuksioon aivan hulluna ja täällä sohvalla tuhisee tällä hetkellä aika voipunut mopsi, tosin pakko myöntää, että tuli tuossa itsekin happihyppelyn jälkeen pienet päiväunet vedettyä…
Koirien valjaat ja hihnat sekä minun takki ja kengät blogin kautta saatu.
Oi, ihana sunnuntai-ilma teillä ollut ja koirat varmasti nauttineet retkestä!
Siskon takki kiinnostaisi, mikä on mallinimeltään? ?
Eii vitsi miten värikäs jengi! <3__<3
Ihanat noi housut! Mistä ne on?
Housut on ostettu Lane Bryantilta NYCin reissulla viime marraskuussa. Aivan lempparit. 🙂