Tällä viikolla Mango otti askeleen plussamyönteisempään suuntaan lanseeraamalla ihka oman Violeta by Mango plussamallistonsa. Mallisto ei tule ainakaan vielä toistaiseksi myyntiin täällä Suomessa ollenkaan Mangon myymälöihin, mutta sitä voi tilata Mangon omasta nettikaupasta. Malliston saapuminen aiheutti jo pienoisen mylläkän Twitterissä tituleeraamalla kylmästi kaikki kokoa 40 suuremmat ”isokokoisiksi”. Itse olen ennenkaikkea iloinen, että vaateketju, johon ei tähän mennessä ole meillä isoluisemmilla ollut käytännössä minkäänlaista asiaa, tarjoaa vaatetusta jatkossa meillekin. Toivottavasti saadaan siis Violeta-mallisto myös tänne Pohjolaan ihan myymälöihin saakka.
Tutkin malliston läpi heti lanseerauspäivänä ja on kyllä pakko todeta, että mallisto oli minulle hienoinen pettymys, tosin ei kaiken tietysti aina tarvitsekaan olla ”minun tyylistäni”. Värit ovat minun makuuni turhan ”varmoja” (musta, harmaa, valkoinen, beige, navy…) ja jotenkin koko mallisto tuntuu vähän ”aikuisemmalle” bisnesnaiselle suunnatulta? Vai mitäpä olette mieltä? Löytyy joukosta toki poikkeuksiakin ja esimerkiksi nahkatuotteiden hinnat ovat onneksi yllättävän maltillisia. Näkisinpä itseni hankkimassa mallistosta vaatekaappiini myös vaikkapa kohtuuhintaisia perusteeppareita. Joku tässä kuitenkin tökkii ja yleensä erittäin onnistunut Robyn Lawley ei hänkään mielestäni ole onnistunut oikein edukseen näissä malliston fiiliskuvissa.
Ehdottomasti pistäydyn kuitenkin Mangon liikkeeseen sovittelemaan, mikäli saan reissuillani tulevaisuudessa moiseen mahdollisuuden. Minua myös kiinnostaa kuinka hyvin nuo koot pitävät paikkansa (malliston kokohaitari on välillä 40-52), sillä espanjalaiset koot huomioiden vähän jänskättää. Kertokaahan siis, jos pääsette kokeilemaan! Kaiken kaikkiaan tämä on kuitenkin tosi positiivinen juttu, toivotaan, että mahdollisimman moni merkki seuraa perässä!
Muaki mietityttää noi koot… Siksi tilasin kokeeksi yhden ihanan punaisen neuletakin kokoa XL. Saa nähdä miten se on mitoitettu 🙂
Kerrohan sitten mitenkä sujui 🙂
Kiitos vinkistä. Miten mahtaa Mangolla palautus toimia, jos ei olekaan sopiva. Tuo on noissa ulkolaisissa nettikaupoissa miltein aina se ongelma.
Itseäni askarruttaa sellainen asia, että miten asettelisin paidan housun tai hameen kanssa. Usein isojen kokojen paitojen helmat jäävät lepattamaan. Tuossa hoikat mallit esittelevät plussamallistoa (!) ja paita on työnnetty kauniisti osittain housun kaulukseen. Se viimeistelee ulkonäköä. No työnnänpä nyt itse paidan samalla tapaa, heh. Vatsa pömpöttää siinä ja olemus ei todellakaan ole viimeistelty. Löytyisikö vinkkejä sinulta. Itse olen kokoa 50.
Muutoin mallisto sopii kyllä tälläisen tylsän pukeutujan käyttöön. Koot tosiaan askarruttavat, että mahtavatko mahtua ylle.
En tiedä yhtään! Toivottavasti joku tulee kertomaan. 🙂
Tuossapa juuri pulma, ei tosiaan toimi, ellei hame ole vedetty ”mahan päälle” kunnolla ja sitä kautta. En itse käytä juurikaan hame ja kauluspaita yhdistelmää, joten tämä on kyllä tosi tapauskohtaista.
itse joutuu siis palauteksesta maksamaan, mikä ei ole halpaa lystiä:/ voisin vielä mainita, että normaalisti ostan lindexin koko 50 farkkuja, mutta mangon farkut eivät kyllä istuneet vaan jäivät löysäksi. tuli kallis kokeilu palautuskustannusten vuoksi!
Plussaa saa ehdottomasti mun puolelta, vaatteet on justiinsa mun tyylisiä -hillittyjä ja yksinkertaisia joissa on kuitenkin jokin jippo. 🙂
hannamaria
http://hannamariav.blogspot.fi
Joo! Vaikuttavat onneksi myös tosi laadukkailta. 🙂 Huippu homma kyllä, että Mangoonkin tuli plussamallisto.
ISO plus +++
Kerrankin ihania vaatteita eikä telttoja tai pussittavia puseroita Jeeeee. Eikä millään pahalla Mimmi mutta kohta siirryt kolmekypästen sarjaan eikä sen ikäiset juurikaan pidä sukkahousuja ja pehvan just ja just peittäviä mekkoja tai minejä. Toisilla on jo kouluikäisiä lapsia tuossa iässä eikä ole tarkoitus ikuisuudesta ainiaan näyttää nuorelta teiniltä. Sorry. Noi Mangon vaatteet ovat naisellisia ja kuitenkin nuorekkaita.
Kiva, että tykkäät mallistosta! 🙂
Hmm… Mielenkiintoinen kommentti. En omasta mielestäni pukeudu erityisen ”teinisti”. Se, että leikittelee esim väreillä ja kuoseilla ei ole minusta teinimäistä. Samoin, en pidä koskaan ”mautonta” yhdistelmää (esim läpinäkyvät sukkahousut + minihame), vaan aina esimerkiksi minihameen kanssa paksut legginssit (joista ei näy ollenkaan läpi).
Tietysti toiset kokevat pukeutumisen eri tavalla kuin minä ja itse olen sitä mieltä, että pukeutumista ei kannata ottaa liian vakavasti, eikä minun tarvitse näyttää väkisellä ”yli kolmekymppiseltä”. Pukeutuminen on minulle intohimo ja seuraan trendejä ja poimin niitä omiin asuihini kuitenkin melko maltillisesti. Toivottavasti en tulevaisuudessa myöskään hylkää omaa ”tyyliäni” mahdollisten lapsien myötä. Tiedän muutamia mammoja, joilla on aivan loistotyylit, vaikka ovatkin jo yli kolmekymppisiä 🙂
Hauska näkökulma anonyymilta. Itte olen aatellu blogia lukiessa monesti, että ihanaa kun joku lähes kolmekymppinen pukeutuu kuten Mimmi pukeudut! Miksei sais leikitellä? Kenenkään ei ole pakko, mutta jos (monesti jäykähkömpikin) aikuispukeutuminen ei natsaa, mikäs siinä hamostellessa 🙂
No noi on vaatteita, joissa läskit voi näyttää joten kuten siedettäviltä.
Joo, eli pisteet Mangolle?
Toisaalta nuo vaatteet miellytti ja toisaalta ei. Tykkäsin kyllä sävyistä, eli juuri sellaisista rauhallisista maanläheisistä sävyistä. Tuossa mallistossa ei ollut oikein sellaista edgeä ollenkaan. Paitsi jakut oli hienoja, niissä oli jotakin jujua! Hinnat oli ihan ok, Junarose saisi alentaa hintoja..
Mutta aina positiivista, kun saadaan uusia plussamallistoja. Toivottavasti ihmiset ostaa, etteivät mene tätä mallistoa heti lopettamaan. Minä en nyt tilaa mitään, tuli Asokselta juuri tilattua paketti. 😀
Joo, samaa katoin ja esim tuo mokkabiker on kyllä tosi kiva! Oon ihan samaa mieltä Junarosen (etenkin nahkatakkien yms.) hinnottelusta. Olen aivan täysin samaa mieltä, loistava juttu, että tarjonta lisääntyy, olipa sitten minun makuun tahi ei 🙂
TYLSÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ! Mutta sen jo tiesitkin mun sanovan ;). Pari t-paitaa ja mekkoa on tosiaan ihan jees, mutta ne mekot ainakaan ei mahtuis mulle kuitenkaan.
Ekalle anonille pitää kyllä sanoa, että huh huh. Itse olen lähempänä neljää kuin kolmeakymppiä, ja miksi hitossa mä en saisi pukeutua sukkiksiin ja lyhyisiin hameisiin? Seitsemänkymppinen äitinikin pukeutuu! Onneksi en ole kasvanut moisiin elämän tylsäksi tekeviin sääntöihin. #tulipasanottua
Näin minä vähän arvelinkin. Muakin arveluttaa nuo koot…
Sinä ootkin mun tyyli-idoli! 😉
Kyllähän nuo aika aikuisilta ja ”tylsiltä” näyttävät, mutta ei ne hirveästi poikkea siitä, millainen käsitys minulla on mangon tyylistä aiemminkin ollut… Ei siis herätä kyllä tunteita suuntaan eikä toiseen 🙂
Joo, meinasin itse asiassa kirjottaa tuonne tekstiin, että ovat kyllä aika ”Mangomaisia”, mutta sitten mietin tarkemmin ja muistin että onhan Mangossakin printtipaitoja ja värejä yms. ne vaan nyt sattuvat puuttumaan kokonaan tästä mallistosta 🙂
Ei nappaa yhtään…
Hö! Tosin näin olisin arvellutkin sun sanovan 😉
Olen Mangossa aika vähän vieraillut, mutta oma tuntumani on, että heillä tyylit ovat muutenkin aika hillittyjä. Joten omaan silmääni aika ”mangomaiselta” näyttää.
Mää en jotenkin sitä vaan ymmärrä että miksi plussamallistoja pitää mainostaa tuommoisilla luuviuluilla naisilla? Itse näin rehevänä ja esimerkiksi Zizzin mainontaan mieltyneenä en voi ymmärtää hoikkien mallien käyttöä näissä. Kyllähän siitä paremmin näkisi jo sen, miltä vaate itseni päällä näyttäisi. Höh!
Olen samaa mieltä noista liian hoikista malleista. Ehkä ei vaan uskalleta ottaa kunnon isoa mallia käyttöön, koska ajatellaan, että ”se ei myy”, vaikka asia voisi olla juuri toisinpäin! 🙂
Moi, Ajattelin tulla jakamaan kokemuksen Mangosta/Violetasta, koska sain tänään Violetan paketin 🙂 Tilasin sinivalkoisen mekon (Folk print dress) kokoa XL ja mustan hameen (Belt cotton skirt) kokoa 48. Laitoin tilauksen viime viikon torstaina ja se olisi ollut jo maanantaina (!) perillä ja kotiin kuljetettuna, mutta en tiennyt olla pakettia vastaanottamassa, joten uudeksi päiväksi tuli tämä keskiviikko. Paketin toi DHL ja siinä vähän huonona on juuri tuo, että he kuljettavat paketteja klo 11-16 ja vielä ilman ennakkoilmoitusta, joten jos ette päivisin ole kotona ja jos vain mahdollista, niin tilatkaa paketti suoraan töihin 🙂 Tein tämän ekan tilauksen lähinnä kokeillakseni, että minkä laatuista ja kokoista Mangon vaatteet on ja kerrankin meni suoraan nappiin! Käytän yleensä normikokoja 46-48, mutta esim. jostain Zizzin/Zayn mekoista menee koko S yleensä, riippuu siis paljon merkistä. Minusta molempien vaatteiden laatu oli hyvä ja esimerkiksi tuo mekko oli myös juuri sopivan pituinen. Olen noin 172 cm pitkä ja käytän mekkoja jotka on tuohon polveen asti ja tämä mekko oli juuri oikean pituinen myöskin. Uskon että mekosta tulee ihan lemppari mustien sukkisten kanssa ja vaaleanruskeiden kenkien kanssa 🙂
Hyvää kevään alkua teille 😉
Hei ihan mahtavaa! Kiitos kun jaoit tämän kokemuksen tänne. Täytynee ehkä itsekin kevään mittaan tilata jotain! 🙂
Ostin Palma de Mallorcan Violeta myymälästä pari hametta ja neuletakin….Nappiostokset…….Seuraavilla matkoillani varmasti selvitän ,onko matkakohtessa Violetan myymälä……