Tänään alkaa Flow-festarit ja kukapa muukaan, kun Alicia Keys kuullaan perjantai-illan pääesiintyjänä. Naista tuli kuultua Jazzeilla 2004, joten lähes kymmenen vuottahan tässä ehtikin jo viime kerrasta vierähtää…
Naisen uusi levy on kulutettu puhki ja kävipä sille vielä niin, että kun kiireessä palautimme vuokra-automme Jenkeissä, jäi levy tietysti CD-soittimeen sisään… No onneksi tajusin tuon noin viiden minuutin päästä ja menin lirkuttelemaan sinne josko olisi mahdollista saada vielä levy takaisin. Autohan oli ehtinyt jo läpi pesusta ja sitä putsattiin parhaillaan seuraavia varten, mutta sain kuin sainkin levyn takaisin 🙂
Tässä pari tuoreempaa biisiä, mutta voi olla että tuo alin kaikista, jo vähän vanhempi kappale, räjäyttää potin ainakin meikäläisen osalta, siihen liittyy niin älyttömästi muistoja, ettei mihinkään kappaleeseen tämänhetkisessä elämässäni.
Koska Flow on tunnettu kivoista tyyleistään, niin sain myös idean josko kuvaisin meistä plussakokoisista vähän tyylikuvia tänne blogiin, mikäli siis törmään tuolla tarpeeksi moneen plussakokoiseen. Mitäs ootte ajatuksesta mieltä? Eli tulkaapa vaan rohkeasti moikkaamaan ja vetämään hihasta, mikäli ootte Flowhun tulossa ja toki moikkaamaan saa tulla muutkin kuin plussakokoiset 🙂
Hyvä idea nuo pluskokoisten festarityylit! <3
Minustakin 🙂
Peukut ylös tyylikuville!!!:)
Jeee!